Koko maailma näyttäytyi aivan erilaiselta, kun piti omaa pientä vastasyntynyttä sylissä ensi kerran.
Terhi Harjulla oli takanaan raskas synnytyskokemus, johon liittyi huoli lapsen terveydestä. Myös oma rooli äitinä tuntui alkuun kovin vieraalta.
– En olisi koskaan arvannut, miten paljon elämä muuttuu synnytyksen jälkeen. Ei voinut liikkua samalla tavalla, kuin vielä raskausaikana. Kroppa muuttuu todella paljon sinä aikana, muistelee nyt seitsemänvuotiaan lapsen äiti Terhi Harju.
Vaikka lapsi toi elämään paljon onnea ja iloa, jäi vastasyntyneen äiti arjessaan kovin yksin. Terhi Harju ei ole ainoa. Huoli tulevaisuudesta ja omasta selviytymisestä kuormittaa useiden suomalaisten vauvaperheiden arkea. Yli puolet vauvaperheistä kaipaa lapsen syntymän jälkeen tukea, jota ei ole saatavilla.
Kyselyt perheenlisäyksestä jättivät jälkeensä surun
Terhi Harju oli puolisonsa kanssa varautunut perheenlisäykseen hyvissä ajoin. Neuvolasta sai hyvää opastusta ja materiaalia vanhemmuuteen. Netistä löytyi lisäksi vertaistukea ja vinkkejä synnytykseen.
Asiat eivät kuitenkaan menneet kuten oppikirjoissa.
– Hankalan synnytyksen jälkeen minulle tuli vahva tunne siitä, etten halua kokea sitä uudelleen. Yksi lapsi saisi riittää, muistelee Harju.
Tuore perhe oli vasta päässyt kotiutumaan sairaalasta, kun heidän valintojaan alettiin Harjun mukaan kritisoida. Pitkin raskausaikaa ja pikkulapsielämää Harju on joutunut vastailemaan painostaviin kysymyksiin, koska toinen lapsi olisi tuloillaan perheeseen.
Herkässä asiassa mennään helposti omien henkilökohtaisten rajojen yli.
– Tulin siitä hirveän surulliseksi, kun jouduin jatkuvasti sanomaan ihmisille, ettemme aio hankkia lisää lapsia. Ihmiset eivät kunnioittaneet sitä päätöstä. Perhe ja lapsilukumäärä on kaikkien oma asia, sanoo Harju.
Koltansaamen kieltä vain kotona
Kolttasaamelaiselle Terhi Harjulle oli myös äärimmäisen tärkeää jo raskaana ollessa, että lapselle puhutaan kotona uhanalaista koltansaamen kieltä. Harju on itse aikuisiällä opiskellut sukunsa kielen.
Perhettään ympäröiviltä ihmisiltä hän sai kuitenkin tuen sijaan ihmettelyä: miksi puhua moista kieltä, sillä se ei ole oma äidinkieli?
Harju pysyi päätöksessään, mutta ulkopuolisten kurjat kommentit vaikuttivat siihen, ettei hän uskaltanut puhua ensimmäisinä kuukausina lapselleen julkisesti koltansaamea. Tuoreena äitinä Harju ei ollut varautunut siihen, että kielenelvytys voisi nostaa niin suuria tunteita.
– Oli vaikeaa opetella pois siitä ajatuksesta, että saameksi puhuminen on väärin. Se on painanut minua paljon, pohtii Harju.
Lastenkirjat käännettiin koltansaameksi lennosta
Kun kielen on kerran menettänyt ja sen vasta aikuisiällä oppinut, on suhde kieleen erityinen. Terhi Harjulle se tarkoitti sitä, että lapselleen hän halusi tarjota, joskus jopa pakkomielteisesti mahdollisimman paljon keinoja oppia sukunsa kielen.
– Sitä yritti suomenkielistä kirjaa lukiessa päässään kääntää kaiken koltansaameksi, kunnes tajusin ettei siinä ole mitään järkeää, naurahtaa Harju.
Tiukat ajatukset hellittivät kuitenkin ajan myötä ja suhde kielenopettamiseen omalle lapselle on muuttunut.
Nykyisin Harjun kouluikäinen lapsi puhuu suomea. Vaikka äiti puhuisi lapselleen saamea, tulee vastaus usein suomeksi.
– Eivät ne asiat lähde muuttumaan, ellemme itse käännä kielenmenetystä toisin päin. Jotenkin se menee niin, että lapset puhuvat mieluummin suomea. Suomen kieli vain voittaa.
Tämä artikkeli on syntynyt ainoan Suomessa julkaistavan koltansaamenkielisen Mâʹst jiõm mainsteʹče ääkkain-podcastsarjan pohjalta.
