Yle Urheilu näyttää MM-hallit kanavillaan. Lähetystiedot löydät tästä linkistä.
Pikajuoksija Samuli Samuelsson, 28, aloitti viime viikonlopun SM-hallikilpailujen jälkeen viikon mittaisen treenitauon, sillä hän oli jo luopunut toivosta MM-kisapaikan suhteen.
Lomapäivät muuttuivat kuitenkin kertaheitolla, kun hän vastasi keskiviikkona kauppareissulla puhelimeen. Soittaja oli Suomen Urheiluliiton maajoukkuepomo Jani Tanskanen, joka kertoi, että Samuelssonille on auennut paikka MM-kisojen 60 metriltä.
– Ihan täysin puun takaa se tuli. Tietenkin haluan maailmanmestaruuskisoihin mennä, kun kutsu tuli. Iloinen yllätys, Samuelsson kertoo.
”Systeemi on täysin rikki”
Samuelsson kilpailee Glasgow'n MM-areenalla 60 metrin pikajuoksussa, johon otettiin yhteensä 56 juoksijaa. Alkuerät juostaan kisojen avauspäivänä ensi viikon perjantaina.
Samuelsson on kellottanut tällä kaudella parhaimmillaan 6,65. Suora kisapaikka olisi vaatinut venymistä SE-aikaan, sillä MM-hallien tulosraja 6,58 on sama kuin Markus Pöyhösen nimissä oleva Suomen ennätys.
Samuelssonin paikka aukesi rankingjärjestelmän kautta, mitä hän ei oman sijoituksensa perusteella osannut lainkaan odottaa. Pääsylippu kisoihin irtosi, koska merkittävä määrä juoksijoita hänen edeltään jättää kilpailut väliin. Kisoihin oikeuttavan tuloksen tehneistä urheilijoista osa ei kilpaile lainkaan hallikaudella, osa keskittyy kesän arvokilpailuihin ja osa on loukkaantuneena.
Samuelsson arvelee paikan auenneen osittain myös siksi, että jotkut maat eivät lähetä kisoihin urheilijoita, jotka eivät olleet rankingin sisällä sen sulkeutuessa.
– Mietin vaan, että kuinka paljon sieltä rankingista on jäänyt edeltä porukkaa pois. En ole tämän rankingsysteemin fani. Totta kai olen iloinen, että pääsin MM-kisoihin, mutta olisin halunnut saada paikan vähän eri tavalla. Systeemi on täysin rikki.
Vielä yksi mahdollisuus
Samuelsson nappasi viime viikonloppuna kuudennen sisäratojen SM-kultansa Tampereen hallikisoista. Tuolloin kellot pysähtyivät finaalissa aikaan 6,71. Juoksija ei ollut tyytyväinen tulokseen.
– SM-hallit eivät sujuneet kovin hyvin, mutta sitä ennen koko harjoituskausi on ollut parempi kuin koskaan aiemmin. Siksi odotukset olivat korkealla.
– Valmentajan kanssa odotettiin, että kaikki osa-alueet loksahtaisivat kohdalleen. Sitä ei kuitenkaan ole missään vaiheessa hallikauden aikana tapahtunut.
MM-kilpailut ovat Samuelssonille uran ensimmäiset. EM-kisakokemusta on karttunut sekä sisä- että ulkoradoilta, mutta nyt juoksija pääsee näyttämään nopeuttaan myös MM-areenalla.
– Nyt annetaan vielä yksi mahdollisuus onnistua tällä hallikaudella. Ja mikäs sen parempi paikka siihen olisi kuin maailmanmestaruuskilpailut.
Samuelsson uskoo, että hänellä on hyvät edellytykset onnistua. Hän korostaa, että pikamatka on pienistä asioista kiinni.
– Voin päästä välieriin, jos juoksen oman ennätykseni alkuerissä. 60 metrillä mitä vaan voi tapahtua.
Yle Urheilu näyttää MM-hallit kanavillaan. Lähetystiedot löydät tästä linkistä.