Vaara-kirjastot heti mukaan valtakunnalliseen E-kirjastoon

Pohjoiskarjalaiset pääsevät lainaamaan E-kirjoja, äänikirjoja ja digilehtiä valtakunnallisesta E-kirjastosta, joka avautuu Kirjan ja ruusun päivänä.

Talon tiiliseinässä kyltti, jossa lukee kirjasto. Seinässä myös pysäköinnistä kertova kyltti, opastetaulu ja Joensuun kaupunki-kyltti.
Pohjois-Karjalan kirjastot ovat mukana valtakunnallisessa E-kirjastossa. Arkistokuva. Kuva: Ari Haimakainen / Yle
  • Tarja Laitinen

Vaara-kirjastot ovat ensimmäisten joukossa mukana uudessa valtakunnallisessa E-kirjastossa.

E-kirjasto on kuntien yhteinen palvelu, josta voi lainata E-kirjoja, äänikirjoja ja digilehtiä.

Kirjasto toimii sovelluksella, jonka voi ladata puhelimelle tai tabletille sovelluskaupasta ilmaiseksi. Kirjastokorttia ei tarvita, sillä palveluun pääsee vahvalla tunnistautumisella. E-kirjasto on käyttäjälleen ilmainen.

E- ja äänikirjan voi lainata käyttöönsä kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen kirja palautuu automaattisesti. Lehteä voi lukea kaksi tuntia kerrallaan.

Aineistoa on suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja jonkin verran myös muilla kielillä. Palvelun tuottaa Kansalliskirjasto yhteistyössä Suomen yleisten kirjastojen kanssa.

E-kirjasto avautuu Kirjan ja ruusun päivänä 23. päivä huhtikuuta.