Kaupunkien kasvaminen ja kehittäminen voivat pakottaa pienituloisia ja haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä muuttamaan pois kodeistaan.
Tarkoitukset ovat usein hyvät, kun asuinalueita halutaan muuttaa uudistuksilla elinvoimaisemmiksi, houkuttelevammiksi, viihtyisemmiksi ja ilmastoystävällisemmiksi.
Kohteena ovat erityisesti vuokratalovaltaiset, vanhat asuinalueet. Suurissa projekteissa yritetään puuttua asuinalueiden väliseen eriytymiseen lisäämällä omistusasumisen määrää sekä tonttimaan ollessa kallista rakentamaan entistä tiiviimmin.
Tutkijatohtori Riikka Perälä Y-Säätiöstä kertoo, että seurauksena alueet keskiluokkaistuvat, kun uudistusten mukanaan tuomat asumiskustannukset nousevat.
– Pienituloisten näkökulmasta seuraukset ovat kuitenkin usein eriarvoistavia. Heillä ei ole mahdollisuuksia omistusasumiseen tai kohonneiden vuokrien maksamiseen, eivätkä he toisaalta pääse silloin myöskään nauttimaan alueen positiivisista muutoksista, Perälä sanoo.
Tutkijan mukaan kysymys on siitä, kenen ehdoilla ja tarpeista käsin uudistuksia tehdään, ketkä uudistuksista pääsevät nauttimaan ja kuuluuko kehityksessä kaikkien kaupunkilaisten ääni tai koetaanko sitä tarpeelliseksi kuunnella.
– Asukkaat voisivat olla tyytyväisiä pienempiinkin remontteihin. Asuntoja pitäisi kuitenkin kunnostaa tasaisin väliajoin, etteivät ne pääse rapistumaan siihen tilaan, että purku katsotaan ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi.
Perälän mukaan se, että ihmiset joutuvat luopumaan asuinpaikastaan vastoin tahtoaan, on globaali ilmiö. Tyypillisiä esimerkkejä ovat esimerkiksi Lontoon, Berliinin ja New Yorkin tapaiset suurkaupungit, joissa asukkaat joutuvat väistymään, kun arvokas tonttimaa halutaan hyödyntää tehokkaammin.
Tutkitut kokivat surua, epäoikeudenmukaisuutta ja stressiä
Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman SEGRA-tutkimushankkeen kohteena oli neljä kaupunkikehitysprosessia kolmessa suuressa kaupungissa.
Y-Säätiö selvitti tutkimuksessa yhdessä Turun ja Tampereen yliopistojen kanssa, mitä tapahtui, kun 300 ihmisen vuokrasopimus irtisanottiin uudistusten yhteydessä. Heidät siirrettiin uuteen asuntoon toiselle alueelle, eivätkä he enää voineet palata vanhalle asuinalueelleen.
Valtaosa paikastaan siirretyistä oli erityisen haavoittuvassa asemassa olevia, joiden taustalta löytyi jo asunnottomuutta ja muita haasteita.
Tutkimusta varten haastatteluista moni uudistusten tieltä siirtymään joutunut koki tutun asuinalueen menettämisen epäoikeudenmukaisena, vaikka tilalle olikin löytynyt uusi koti.
Monen kohdalla muutto oli vaikuttanut negatiivisella tavalla hyvinvointiin.
Terveydellisinä seurauksina nostettiin esille unettomuutta, stressiä, päihdeongelmien pahentumista sekä masennusta ja ahdistusta, jota pakon edessä tapahtunut muutto ja siihen liittynyt epävarmuus olivat nostaneet pintaan.
Osa kertoi yhteisön, naapuruston ja asuinalueen menettämiseen liittyvästä surusta ja yksinäisyydestä sekä muutoksen aiheuttamasta huolesta tulevaisuuteen liittyen.
Asumistukileikkauksilla samankaltaiset vaikutukset
Asumistukeen ja toimeentulotukeen liittyvien leikkausten vuoksi monet ovat juuri tällä hetkellä pakotettuja muuttamaan pois kodeistaan pienempiin asuntoihin tai kokonaan toiselle paikkakunnalle.
Perälän mukaan tilanteeseen liittyy samoja piirteitä kuin tutkimuksessa tarkasteltuihin muuttoihin.
– Leikkausten vuoksi muuttamaan joutuvia ihmisiä yhdistää pienituloisuus ja usein haavoittuvainen yhteiskunnallinen asema. Muutot ilmentävät asumisen liittyvää eriarvoisuutta ja turvattomuutta Suomessa, Perälä sanoo ja kehottaa tarkkailemaan seurauksia ja ihmisten tuen tarvetta tiiviisti.
Tiedejulkaisu Lancet nimeää pääkirjoituksessaan asumisen merkittäväksi kansanterveyteen vaikuttavaksi asiaksi, jonka laadun ja pysyvyyden kehittämiseen tulisi suunnata yhteiskunnallisia voimavaroja.
Riikka Perälän mukaan pakon edessä tapahtuva paikastaan siirtäminen kaupunkikehityksen tai toimeentulon leikkausten vuoksi toimii juuri päinvastaisella tavalla eli heikentää asumisen hyvinvointivaikutuksia.
– Ikään kuin haluttaisiin sulkea silmät siltä, miten se vaikuttaa esimerkiksi lasten elämään, kun koulut, kaverit ja tutut elinympäristöt vaihtuvat. Tai millä tavoin se vaikuttaa vanhusten yksinäisyyteen ja liikkumismahdollisuuksiin kun ympärillä ei ole tuttuja ja koko ympäristö onkin yhtäkkiä vieras.
Työkalupakki sosiaalisesti kestävään kaupunkisuunnitteluun
Hankkeen tutkijat ovat koonneet tutkimustulosten pohjalta ehdotuksia ja suuntaviivoja kaupunkien kehittämisestä päättäville.
Tutkijat painottavat, että taloja ja naapurustoja ei tulisi purkaa, ennen kuin tiedetään, mitä kaikkea siihen liittyy. Olisi huomioitava, että sosiaaliseen kestävyyteen kuuluu myös osallisuus.
Kun alueita uudistetaan, pitäisi huomioida kaikkien kaupunkilaisten oikeus oman asuinalueensa kehittämiseen, eikä ainoastaan niiden, jotka osaavat käyttää tehokkaasti erilaisia vaikutuskanavia.
– Haastatelluilla asukkailla olisi esimerkiksi ollut omia ehdotuksia alueensa ja asuintalojensa kehittämiseksi, mutta nyt niitä ei heidän mielestään kuunneltu, sanoo Perälä.
