Uusi kultaleijonapomo sai valtavat kehut HIFK-johdosta – vaikuttui itse todella paljon Ville Peltosesta

HIFK:n johto menee monella tavoin uusiksi lukuun ottamatta päävalmentaja Ville Peltosta. HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola kertoo, että Peltosella on vahva tuki.

HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen tiedotustilaisuudessa toukokuussa 2024.
HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen tiedotustilaisuudessa toukokuussa 2024. Kuva: Lehtikuva / HEIKKI SAUKKOMAA
  • Roope Visuri

Jääkiekon SM-liigaseura HIFK on tehnyt merkittäviä muutoksia johtoonsa. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Alexander Sneen, urheilujohtajaksi Janne Pesonen ja nuorten kehitysvalmentajaksi Kari Kalto.

Lisäksi HIFK perustaa asiantuntijaryhmän ”kehittämään urheilustrategiansa kilpailukykyä”. Ryhmään kuuluvat Jarmo Kekäläinen, Mikael Granlund, Henrik Dettmann ja puheenjohtajana Mika Kortelainen.

Jarmo Kekäläinen toimi ensimmäisenä eurooppalaisena NHL-seuran general managerina Columbus Blue Jacketsissa, kunnes sai lähteä pestistä kesken viime kauden. Mikael Granlund on tämän hetken kovimpia suomalaisia jääkiekkotähtiä ja nykyisen Leijonien MM-joukkueen kapteeni.

Henrik Dettmann on ollut rakentamassa Suomen miesten koripallomaajoukkueen nousua Euroopan huipulle pitkäaikaisena maajoukkueen päävalmentajana. Mika Kortelainen on HIFK:n pelaajalegenda. Hän on toiminut HIFK:n myyntipäällikkönä sekä Leijonien joukkueenjohtajana.

Viime elokuusssa HIFK:n hallituksen puheenjohtajaksi valittu Jaakko Eskola kertoo isojen muutosten syyksi heikon urheilullisen menestyksen. HIFK:n hallitus oli keskustellut tilanteesta keskenään ja myös ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa.

–Totesimme, että HIFK on alisuorittanut resursseihin nähden. Teimme tällaiset muutokset, jolla saadaan voittava kulttuuri, Eskola perusteli Yle Urheilun haastattelussa.

HIFK:n uusi johto tiedotustilaisuudessa. IFK:n nuorten kehitysjohtaja Kari Kalto, urheilujohtaja Janne Pesonen, toimitusjohtaja Alexander Sneen ja hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola.
HIFK:n uusi johto tiedotustilaisuudessa. Nuorten kehitysjohtaja Kari Kalto, urheilujohtaja Janne Pesonen, toimitusjohtaja Alexander Sneen. Oikealla hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola. Kuva: Lehtikuva

Mistä idea tällaiseen popposeen kuin Kekäläinen, Dettmann, Granlund ja Kortelainen tuli?

– Olemme käyttäneet paljon ulkopuolisia asiantuntijoita, myös jääkiekon ulkopuolelta. Moni näistä asiantuntijoista oli aika innostunut siitä, että pannaan kasaan tällainen neuvonantajaryhmä. Kun kysyttiin näiltä henkilöitä, he lähtivät todella innolla mukaan. Kun he vielä kuulivat urheilujohtajastamme, kokonaisuus oli täydellinen, Eskola vastaa.

Miten saitte Kekäläisen, Granlundin ja Dettmannin mukaan tähän?

– HIFK on ilmeisesti niin kova brändi ja perinteinen urheilujoukkue. Ei ollut vaikeaa, Eskola hymyili muikeasti.

Mika Kortelaisen mukaan SAB-nimellä kutsuttuava kehittämistyörymä ei tule tekemään päätöksiä. Kortelainen kuvaili HIFK:n tiedotteessa, että SAB on puhdas asiantuntijaelin. He haluavat olla hyvähenkinen kirittäjä ja vaatimustason nostaja koko seurassa.

Miksi Jarmo Kekäläinen, Mikael Granlund ja Henrik Dettmann lähtevät neuvomaan HIFK:ta? Pomolta muikea vastaus

Peltosella vahva tuki

Vaikka moni asia menikin uusiksi, päävalmentaja Ville Peltonen pysyy tehtävässään. Peltonen oli päättyneellä kaudella kovan kritiikin kohteena.

Eskolan mukaan uusi urheilujohtaja Janne Pesonen tulee istumaan alas Peltosen kanssa ja he rupeavat kehittämään voittavaa kulttuuria. Eskolan mukaan HIFK:n hallitus oli keskustellut Peltosen asemasta päävalmentajana. Peltosella on keskustelujen jälkeen hallituksen vahva tuki.

– Olen täysin varma, että teimme oikeita päätöksiä, Eskola sanoo.

Pesonen on ehtinyt hieman jutella Peltosen kanssa.

– Olen ollut todella vaikuttunut Villen ammattitaidosta ja työmoraalista. Ihan huikea ammattilainen. Ville on myöskin valmis ja halukas tekemään kaikkensa, jotta pystymme kehittämään toimintaamme. Siihen on täysi luottamus, Pesonen sanoo.

Ville Peltonen kaukalon reunalla veryttelyasussa.
Ville Peltonen saa jatkaa HIFK:n päävalmentajana. Kuva: Mikko Kilpinen / Yle

Kokemattomalle Pesoselle valtavat kehut

Janne Pesosen valinta on ihmetyttänyt julkisessa jääkiekkokeskustelussa, sillä hänellä ei ole työkokemusta urheilujohtajan työstä. Pesonen opiskellut Vierumäellä urheiluvalmentamista -ja johtamista. Hän on toiminut pelaajauransa jälkeen myuös alle 20-vuotiaiden maajoukkueen joukkueenjohtajana.

Pesonen muistetaan pelaajauraltaan muun muassa vuoden 2011 maailmanmestaruusjoukkueesta. Hän saavutti urallaan myös neljä Suomen mestaruutta, yhden Ruotsin mestaruuden ja yhden KHL:n mestaruuden. Eskolan mukaan HIFK:lla oli seitsemän ehdokasta urheilujohtajaksi, joista kolme haastateltiin.

– Janne tietää jääkiekosta paljon. Hänellä on mahtava ura jääkiekkoilijana. Hänen ajattelumaailmansa, miten jääkiekkoa ja jääkiekkoilijaa voidaan kehittää nuoresta edustusjoukkueen pelaajaksi, on erittäin laaja-alainen. Hän tuo voittavan kulttuurin HIFK:hon, Eskola perustelee.

HIFK:n uusi urheilujohtaja Janne Pesonen ja toimitusjohtaja Alexander Sneen.
Janne Pesonen (vas.) aloittaa urheilujohtajana heti syvästä päädystä, suurseura HIFK:sta. Oikealla uusi toimitusjohtaja Alexander Sneen. Kuva: Lehtikuva / HEIKKI SAUKKOMAA

Pesonen myöntää, että hänelle tulee varmasti paljon uusia asioita eteen. Toisaalta hän kokee ehtineensä tutustua uuden toimenkuvansa vaatimuksiin.

– En usko, että mitään isoja yllätyksiä on edessä. Kokenut ja osaava tukiryhmä on myös taustalla. Sieltä pystyy pyytää apua tarvittaessa. Näen lähtökohtaisesti silti, että tietyt lainalaisuudet pätevät lajissa edelleen. Niiden asioiden äärellä ollaan, Pesonen muotoilee.

HIFK:n tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, että ensi kauden joukkue on miltei valmis. Joukkueen on kasattu edellisen urheilujohtajan Tobias Salmelaisen johdolla. Pesonen haluaa ensimmäisenä auttaa saamaan kaiken irti pelaajista ja valmennuksesta.

Millainen HIFK nähdään ensi kaudella?

– Teemme kaiken sen eteen, että nähdään mahdollisimman hyvä HIFK. Jokainen tekee parhaansa ja voitavansa. Lopputulos näkyy sitten jäällä, Pesonen muotoilee ja korostaa myös kärsivällisyyttä.

Pomo vakuuttaa tukea naisille

HIFK on ollut tapetilla myös siksi, koska naisten SM-kultajoukkueesta ovat lähteneet lähes kaikki avainpelaajat. Helsingin Sanomien mukaan taustalla oli pettymys seuran toimintaan ja budjettien leikkaamiseen. Osa pelaajista kohdisti nimettömästi kritiikkinsä entiseen toimitusjohtajaan Markus Lindströmiin.

Uusi toimitusjohtaja Sneen ei osaa ottaa kantaa tilanteeseen ensimmäisenä varsinaisena työpäivänään, mutta muistuttaa hänen entisen työnantajansa olleen naisten joukkueen ensimmäisiä sponsoreita. Sneenin edellinen tehtävä Sinebrychoffilla oli vice president ja markkinointijohtaja. Hän pitää sitä kautta naisten joukkuetta tärkeänä osana seuraa.

Hallituksen puheenjohtaja Eskola haluaa referoida naisten joukkueen päävalmentaja Saara Niemeä, kun Yle Urheilu kysyy seurapomolta tilanteesta.

– Saara sanoi, että on tehty päätös nuorentaa joukkuetta. Osa pelaajista on lähtenyt pois. HIFK ei ole tehnyt mitään päätöstä, että emme kehittäisi naisten jääkiekkoilua. Totta kai taloudelliset resurssit ovat vähän erilaiset johtuen tästä kaudesta, mutta strategiassa on kehittää naisten jääkiekkoilua, Eskola sanoo, mutta ei lähde täsmentämään taloudellisia lukuja.