34 minuuttia ja 54 sekuntia.
Snookerin englantilainen supertähti Ronnie O'Sullivan tunnetaan paitsi kaikkien aikojen parhaana keppitaiturina myös rakkaudestaan lenkkeilyyn.
Kyse ei ollut kuitenkaan mistään perushölkästä, kun O'Sullivan pysäytti ajanoton aikaan 34.54 Ranskan Caenissa järjestetyssä 10 kilometrin maantiejuoksussa vuonna 2008. Hän oli tuolloin 32-vuotias.
Vuonna 2008 aika olisi vienyt O'Sullivanin Suomen tilastossa sijalle 40, jos otanta rajataan 32-vuotiaisiin ja vanhempiin juoksijoihin. Viime vuonna sijoitus olisi ollut kyseisessä ikätilastossa 45:s.
Mutta 16 vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon.
– Olen kärsinyt niin useista vammoista, etteivät polveni ja jalkani kestä kuin ennen. Nykyisin juoksisin kympin 42 minuuttiin, 48-vuotias O'Sullivan arvioi Yle Urheilulle maanantai-iltana.
O'Sullivan suostui antamaan lyhyen haastattelun, kun näytösottelu maanmies Gary Wilsonia vastaan päättyi Tampere-talossa. O'Sullivan voitti ottelun 6–3 ja viihdytti yleisöä pussittamalla muun muassa viimeiseen erään yli 120 pisteen lyöntisarjan.
Ottelun jälkeen kello läheni jo puoltayötä, ja tähti halusi siirtyä hotellille mahdollisimman nopeasti. Päivä oli ollut pitkä, sillä O'Sullivan oli lentänyt Suomeen vasta aamupäivällä.
Kun kyse on O'Sullivanin kalenterista, puhutaan pitkistä työviikoista.
– Vietimme Kiinassa 19 päivää näytöskiertueella, joka sisälsi esityksiä kahdeksassa eri kaupungissa. Se tarkoitti pelkästään Kiinassa viittä lentoa ja kolmea luotijunaa, O'Sullivanin manageri Jason Francis kertoi Ylelle.
Kaksikko ehti viettää Englannissa päivän ennen lentoa Suomeen, jossa O'Sullivan pelaa kolme näytösottelua. Keskiviikon näytöksen jälkeen edessä on lento Bulgariaan, jossa kiertue jatkuu loppuviikosta.
Jotta tällainen tahti olisi mahdollinen, O'Sullivan pitää päivittäin huolta fysiikastaan. Tampere tulee tutuksi jalkaisin.
– Tiistaina ja keskiviikkona aion juosta aamulla 30 minuutin lenkkejä. Jos juoksen pidempään, kehoni kipeytyy. En ole pystynyt juoksemaan kolmeen viikkoon, koska polveni ovat tuntuneet aroilta. Ikä ei tule yksin, O'Sullivan kertoi, mutta lisäsi perään:
– Iltapäivinä aion käydä vielä salilla ennen illan otteluita. Kiertue-elämä on minulle kuin harjoitusleiriä, jossa olen kuin Rocky Balboa, O'Sullivan sanoi viitaten näyttelijä Sylvester Stallonen esittämään legendaariseen nyrkkeilyhahmoon.
Nosti vaatimustason uusiin korkeuksiin
O'Sullivan on pelannut snookerin absoluuttisella huipulla jo 32 vuotta. Fysiikkaharjoittelu ja ravintopuoli ovat näytelleet merkittävää roolia etenkin 2000-luvulla, jolloin O'Sullivan on saavuttanut kaikki seitsemän maailmanmestaruuttaan ja rikkonut valtaosan lajin ennätyksistä.
Terveiden elämäntapojen merkitys korostui etenkin 2010-luvulla, kun maailmanlistaan vaikuttavien rankingturnausten määrä tuplaantui edellisestä vuosikymmenestä.
O'Sullivan on puhunut ravinnon ja liikunnan puolesta useissa elämäkerroissaan. Lisäksi hän on ollut julkaisemassa pelkästään tälle aiheelle pyhitettyä kirjaa vuonna 2019. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän O'Sullivan sanoo panostavansa hyvinvointiinsa.
Moni yli 30-vuotias huippupelaaja on ottanut mallia O'Sullivanin ammattimaisuudesta, mutta usean nuoren snookerpelaajan tapauksessa mestarin opit eivät ole lyöneet vielä läpi. Lukuisat snookerammattilaiset ovat kertoneet Yle Urheilulle, että etenkin Englannin Sheffieldissä harjoittelevat kiinalaisnuoret eivät ole ymmärtäneet ammattilaisuuteen nykyisin liittyvää vaatimustasoa.
O'Sullivan ei halua ottaa kantaa nuorten pelaajien tekemisiin, mutta hän haluaa puhua asiasta omakohtaisten esimerkkien kautta.
– Vuosien saatossa olen halunnut ainoastaan kehittyä ja maksimoida potentiaalini. Opin muita seuraamalla, miten pitää huolta ruokavaliosta ja kunnosta. Miten saada unesta irti kaikki mahdollinen lepo? Ja niin edelleen. Olen oppinut parhailta. Toivon, että se kantaa vielä jatkossa.
Sekoitti Nurmen Zatopekiin
Maanantain näytösottelun jälkeen O'Sullivan kiitti voittopuheessaan suomalaisyleisöä ja kehui muun muassa maan juoksuhistoriaa.
Kun Yle Urheilu kysyi aiheesta tarkemmin, Lasse Virénin neljä olympiavoittoa vuosilta 1972 ja 1976 olivat O'Sullivanille peruskauraa. Sen sijaan sadan vuoden taakse tiedot eivät aivan riittäneet. Kun Paavo Nurmen nimi tuli esiin, O'Sullivan keskeytti.
– Paavo Nurmi. Eikös hän ollut tšekkoslovakialainen? O'Sullivan kysyi.
Snookerlegenda oli sekoittanut Nurmen 1940- ja 1950-lukujen taitteen juoksijalegendaan Emil Zatopekiin.
Virénin 10 000 metrin ennätykseksi jäi 27.38,35, Zatopekin 28.54,2 ja Nurmen 30.06,2.
O'Sullivanin kympin ennätys 34.54 syntyi maantiellä, mutta jos aikaa verrattaisiin leikkimielisesti legendoihin, O'Sullivan olisi hävinnyt tasaisen vauhdin taulukolla Virénille 18 sekuntia ja Zatopekille 15 sekuntia 400 metrin kierrosta kohden. Sen sijaan Nurmi olisi ollut alle 12 sekuntia O'Sullivania nopeampi per kierros.
O'Sullivanin kympin ennätysvauhti tarkoittaa, että hän juoksi klassisessa Cooperin testissä kolme 3 400 metrin tulosta putkeen.