Jääkiekkoilija Noora Tuluksen äänestä oli kuultavissa sekä riemua että hämmennystä, kun hän kertasi kuluneen vuorokauden tapahtumia. 28-vuotias suomalaishyökkääjä tuli varhain tiistaina Suomen aikaa varatuksi jääkiekon naisten ammattilaissarja PWHL:ään, kun New York nappasi hänet varaustilaisuuden kolmannella kierroksella.
– Onhan tämä sellainen, mistä unelmoi pienestä tytöstä asti. Että pääsisi pelaamaan tällä hetkellä maailman kovinta liigaa ja kuulisi, kun joku valitsee omaan joukkueeseensa. Se oli kyllä ihan huikea fiilis. Vetää ihan sanattomaksi. En oikein ymmärrä vieläkään, mitä tässä on tapahtunut, Minnesotasta varaustilaisuuden jälkimainingeista tavoitettu Tulus kertoi Yle Urheilulle.
Tulus oli päätellyt, että koska hänet oli kutsuttu paikan päälle seuraamaan tilaisuutta, hän kuulisi nimensä jossakin vaiheessa. Silti jännitys ehti varauspäivän aikana kasvaa melkoiseksi.
– Oli tosi outo olo koko päivän, kun sai odottaa ja jännittää iltaan asti.
Paikan päällä jännitystä ja riemua Tuluksen kanssa oli jakamassa hänen hyvä ystävänsä, 26-vuotias suomalaispuolustaja Ronja Savolainen, jonka Ottawa varasi toisella kierroksella. Kuluneella kaudella Savolainen ja Tulus juhlivat Ruotsin naisten jääkiekkoliigan mestaruutta Luleå HF:n paidassa.
– Yritimme pysyä positiivisina ja rauhoittaa toisiamme. Molempia jännitti tosi paljon se tilanne. Tietysti olemme tosi iloisia toistemme puolesta ja siitä, että molemmat kuulivat nimensä.
Ykköskierroksen ensimmäisenä New York varasi kanadalaisen olympiavoittajan ja maailmanmestarin Sarah Fillierin, joka pelasi viime kaudella yliopistosarja NCAA:ta Princetonin yliopiston joukkueessa.
Aivan vieras kaupunki
Varaustilaisuuden alla Tulus oli ollut yhteydessä kaikkiin PWHL:n seuroihin. Sen perusteella hänellä oli aavistus siitä, että juuri New York voisi haluta hänet. Silti hän oli varautunut siihen, että mitä tahansa voisi käydä.
Viime keväänä Tulus lensi Uticassa järjestetyistä MM-kilpailuista kotiin New Yorkin kautta, mutta muuten hän ei ole kaupungissa koskaan käynyt.
– Minulla on tosi innokkaat fiilikset päästä isoon kaupunkiin. Tietysti jännittää, mihin maailmaan tässä ollaan lähdössä, Tulus sanoi ja kertoi odottavansa kovasti myös uusien joukkuekavereidensa tapaamista.
Varatuksi tuleminen ei vielä automaattisesti tarkoita pelipaikkaa. Pelaaja ei vielä itsekään ollut ihan varma, miten prosessi käytännössä varaustilaisuuden jälkeen etenee.
– Tarkoitus olisi täältä Minnesotasta tulla takaisin kotiin ja viettää kesä kotona. Luultavasti myöhemmin, olisiko marraskuussa, on pre-camp (harjoitusleiri). Luultavasti sitten sinne tämän jälkeen. En tiedä oikein itsekään tämän enempää. Eivätköhän asiat ala selvitä tässä pikkuhiljaa päivä kerrallaan, Tulus pohti.
Avoimin mielin valtameren taakse lähtevän Tuluksen ensimmäinen tavoite tulevalle kaudelle on sopimuksen saaminen.
”Vauhtia on paljon”
Kulunut kausi oli PWHL:n historian ensimmäinen. Tulus harmitteli, ettei aikaeron takia ehtinyt seurata liigan pelejä niin paljon kuin olisi halunnut. Hän katsoi otteluista lähinnä kohokohdat aamuisin.
– Liiga on tosi kova ja vauhtia ja fyysistä peliä on tosi paljon, eli täytyy valmistautua hyvin siihen.
Suomalaispelaajista ensimmäisellä kaudella ammattilaissarjassa pelasi ainoastaan keskushyökkääjä Susanna Tapani. Tulus on vaihtanut Tapanin kanssa vain muutamia sanoja PWHL:stä.
– Hän on tosi positiivisesti puhunut tästä liigasta ja ollut tyytyväinen, Tulus kertoi.