Turun arkkihiippakunta harkitsee rikosilmoituksen tekemistä Merikarvian kirkkoherrasta Tom Brobergista. Taustalla ovat sunnuntaina keskeytyneen rippileirin tapahtumat.
Broberg on myöntänyt käyttäneensä leirillä alkoholia. Hänen on myös väitetty muun muassa esittäneen tytöille seksuaalissävytteisiä huomioita. Piispa Mari Leppänen on pidättänyt kirkkoherran väliaikaisesti virasta.
Turun arkkihiippakunnan lakimiesasessori Matleena Engblom kertoo, että jos rikosilmoitus päädytään tekemään, se pyritään jättämään poliisille pian, mielellään jo ennen juhannusta.
– Jos on pienintäkin epäilyä, että jokin rikos on voinut tapahtua, siirrämme asian poliisille. Tuomiokapitulissa emme voi tutkia rikosasioita, Engblom sanoo.
Rikoslain mukaiset asiat tutkii poliisi
Lakimiesasessori Engblomin mukaan rikosilmoituksessa olisi kyse virkarikosasiasta.
– Ensisijaisesti mietitään virkapuolta, koska hän oli rippileirillä kirkkoherran asemassa. Asia on hankala, koska ei ole mitään kirjallista aineistoa. Kaikki on sellaista, mitä on puhuttu, Engblom sanoo.
Tuomiokapituli puolestaan jatkaa asian tutkimista siitä näkökulmasta, miten kirkkoherra Brobergin virkasuhteelle käy. Merikarvian kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pentti Ala-Luopa arvioi aiemmin keskiviikkona, että Brobergin on hankala jatkaa kirkkoherrana.
Merikarvian tapaus on puhuttanut yleisemminkin kirkon piirissä. Tapausta viime päivinä selvitellyt lääninrovasti Heimo Hietanen kertoo Ylelle, että keskusteluja on käyty runsaasti.
Hietanen itse sanoo, että hänen mielestään rikosilmoitus pitäisi tehdä pian.
Yle ei ole tavoittanut kirkkoherra Tom Brobergia kommentoimaan tapausta useista yrityksistä huolimatta.