Soutumatkaa Kap Hornin ympäri ja valtameren yli Etelä-Afrikkaan suunnittelevaa Jari Saariota odottavat 20-metriset aallot, jäytävä kylmyys sekä valkohait.
Soutaja kertoo Gogi Mavromichalisin haastattelussa Gogin kantabaari -podcastissa, miksi nämä vaarat eivät häntä huoleta.
– Jos oon siellä jättimäisessä aallossa, veneeseen tulee vielä ekstrakerros, että se voi pyöriä ympäri ja meen sitten mukana, Saario sanoo.
Arviolta 150 päivää kestävää reittiä on pidetty mahdottomana soutaa.
Jo Saarion edellinen edestakainen soutu Pohjoisen Atlantin yli oli hengenvaarallinen, mutta tulevaa matkaa pidetään vielä vaarallisempana.
– Pitää pahimmalla ilmalla laittaa kypärä päähän, kyllä pinnalla tuun pysymään. Kyyti on kovaa, se on kovempaa kuin huvipuistolaitteessa.
Reitillä ei myöskään juurikaan kulje muita aluksia, joten mahdollisen hädän iskiessä apua ei ole nopeasti saatavilla.
Veneen pohja pitää puhdistaa kolme kertaa viikossa, jolloin Saario on veden varassa 20 minuuttia kerrallaan. Pohjaa harjatessa on syytä tarkkailla, ettei alapuolelle ilmesty nälkäisiä haikaloja.
Kerroin uutislähetyksessä, että lähden uudelle soudulle. Sanoin, että uskallanko mennä enää kotiin.
Oman haasteensa asettavat kustannukset, sillä mitään halpaa hupia soutureissut eivät ole. Kaikkinensa tuleva matka tulee Saarion mukaan maksamaan satoja tuhansia.
Ruokaan, joka koostuu pääasiallisesti kuivamuonasta, Saario kertoo kuluvan noin 15 tuhatta euroa. Lisäksi puhelinlaskun osuus on valtava.
– Viime reissulla olisiko ollut 38 tuhatta kaikkinensa. Mutta toi oli mun mielestä siisteintä, että pystyy jakamaan sitä tarinaa ja lähettämään videoita. Se maksaa.
Saarion perhe sai kuulla suunnitelmasta television välityksellä.
– Kerroin uutislähetyksessä, että lähden uudelle soudulle. Sanoin, että uskallanko mennä enää kotiin. Sit menin kotiin ja kysyin, että katoittekste?
Saario kertoo podcastissa, kuinka hänen perheensä reagoi uutiseen. Lisäksi kuulemme, kuinka kustannukset katetaan niin, että muun perheen elämä voi jatkua kotona ennallaan. Katso koko jakso alta!
Gogin kantabaari -videopodcastissa tutustutaan tunnettuihin ihmisiin julkisuuskuvan takana. Sarjan tuoreella kaudella ovat vierailleet muun muassa koomikko Ali Jahangiri, näyttelijä ja dj Lina Schiffer ja somevaikuttaja Joona Hellman. Katso kaikki jaksot Yle Areenassa.