Utsjokelainen Niilo I. Aikio ei ole kotiseutunsa ainoa Niilo. Siksi häntä on kutsuttu aivan lapsuudesta asti lempinimellä Pitkä-Niilo.
Kolme muutakin Niilo Aikiota on lähtöisin Tenojokilaaksosta. Tästä johtuen paikalliset käyttävät ahkerasti lempi- tai liikanimiä, jotta ihmiset tietäisivät, kenestä kulloinkin puhutaan. Niilo I. Aikio on tyytynyt lempinimeensä.
– Paljon ihmiset sitä käyttävät, se on ihan sopivaa, ei siinä mitään. Ehkä nuorempana se vähän mietitytti, ettenkö voisi olla vähän lyhyempikin, mutta en kyllä kärsinyt siitä, Aikio kertoo.
Aikion suvun miehet ovat kaikki melko pitkiä. Niilo Aikio itse arvioi olevansa noin 190 senttimetriä pitkä, ehkä vielä sentin päälle.
– En tiedä kuinka pitkiä ne kolme muuta Niiloa Aikiota ovat, mutta uskoakseni olen parikymmentä senttiä kuitenkin heitä pidempi, naurahtaa Aikio.
Eräältä nyt jo edesmenneeltä tuttavaltaan Aikio kertoo saaneensa lempinimen, joka tosin oli vain heidän keskinäisessä käytössään.
– Hänellä oli tapana tavatessamme sanoa, että mitä turhan pitkä. Monta vuotta hän kutsui minua turhan pitkäksi, kunnes se lyheni Turhikseksi. Meistä se oli aina yhtä hauskaa.
Suvuissa kulkevien nimien takia samannimisiä on paljon
Lempi- ja liikanimet ovat saamelaisessa yhteisössä perinteisesti yleisiä. Ylä-Tenolta kotoisin oleva kirjailija Kerttu Vuolab kertoo, että sille on syynsä.
Saamelaisperheissä lapset usein kastetaan pitkään suvussa kulkeneilla nimillä, joten samannimisiä on paljon. Tämän vuoksi on täytynyt käyttää kekseliäisyyttä, jotta heidät voi erottaa toisistaan.
Vuolabilla on tästä omakohtaista kokemusta.
Kerttu Vuolab sai toiset nimensä isoäitiensä mukaan, toiselta nimen Maarit ja toiselta Kirsti.
Vanhemmat päätyivät kuitenkin antamaan vielä yhden nimen, Kerttu.
– Äiti oli todennut, että täällä on joka talossa Kirstejä ja Maariteja, posti ei ikinä löydä oikeaan osoitteeseen.
Kotona häntä silti kutsuttiin Kirstiksi tai Maarit Kirstiksi, kunnes koulussa opettaja alkoi kutsua häntä ensimmäisellä nimellään. Se kummastutti aluksi, varsinkin kun yhteistä kieltä suomalaisen opettajan kanssa ei ollut.
– Kun viittasin tunnilla ja opettaja antoi vuoron Kirstille, vastasin ja minulle sanottiin että et sinä, kun tuo Kirsti tuolla. Meidän luokka oli täynnä Kirstejä ja Maariteja. Kun suvun mukaan annettiin nimiä, niin samannimisiä oli siellä ja täällä.
Liikanimet syntyvät eri tavoin
Saamelaisperheissä isoisä, isä ja poika saattavat toisinaan olla kaikki toistensa kaimoja. Tästä syystä myös Vuolabin isää kutsuttiin liikanimellä Uhca-Niillas, suomeksi Pikku-Niila.
– Ei hän muutenkaan ollut kooltaan kovin suuri, mutta se tuli siitä, että hän oli kolmannessa polvessa Niillas, kertoo Vuolab.
Liikanimen on voinut myös ansaita. Esimerkiksi kädentaitoja ja työtä on pidetty arvossa, ja kunnioitusta on voitu osoittaa lisäämällä työ tai ammatti osaksi nimeä. Vuolab kertoo esimerkin taitavasta käsityöntekijästä, joka teki rukkeja.
– Hän oli lempinimeltään Torte-Jovsset (suomeksi Rukki-Jooseppi). Siihen aikaan hän oli taitavin työstämään rukkeja.
Tenojokivarressa tunnettiin myös muiden muassa Fanas-Piera (Vene-Piera) ja Sahán-Piera (Sahuri-Piera).
Nimiä on tapana myös lyhennellä, kuten Niillas nimestä tulee Nigá ja Aslak voi lyhetä Áiluksi.
Jotkin liikanimet voi luokitella haukkumanimiksi. Niitä on saatettu antaa esimerkiksi ominaisuuksien mukaan.
– Niillä ihmiset väheksyvät ja pitävät heikompina. Sellaisia liikanimiä ovat esimerkiksi ontuva tai käsipuoli. Ne ovat haukkumanimityksiä, joita ei ole suotavaa käyttää, neuvoo Vuolab.
Tärkeät ihmiset saavat lempinimiä
Jokaisella henkilöllä on nimi, ja nimistä on kautta aikain tehty erilaisia lempinimiä kaikissa kulttuureissa.
Lempinimiä saa useimmiten ihminen, joka luo erilaisia sosiaalisia yhteyksiä tai on näkyvä, aktiivinen tai persoonallinen hahmo, kertoo nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala Helsingin Yliopistosta.
– Oikeastaan kaikki tärkeät ihmiset saavat lempinimiä.
