Ranskassa ollaan huolissaan huomenna sunnuntaina järjestettävistä parlamenttivaaleista. Maan sisäministeriin Gérald Darmaninin mukaan ainakin 50 ehdokasta ja aktivistia on joutunut hyökkäyksen kohteeksi ennen vaaleja.
Hyökkäyksistä uutisoi esimerkiksi BBC.
Keskiviikkona hallituksen tiedottaja Prisca Thévenot, tämän avustaja ja puolueaktiivi pahoinpideltiin Meudonissa, jossa ryhmä oli kiinnittämässä vaalijulisteita.
Le Parisienin mukaan Thévenot ei loukkaantunut. Lehti kuitenkin kertoi, että yksi ihminen vietiin sairaalaan ja yksi ihminen pidätettiin.
Ranskan pääministeri Gabriel Attal tuomitsi ehdokkaita vastaan tehdyt hyökkäykset ja kutsui niitä pelkurimaisiksi.
Sisäministeri Darmaninin mukaan hyökkäyksen motiivi ei ole tiedossa.
Darmanin kertoo BFMTV-kanavan haastattelussa, että Ranskan poliittinen ilmapiiri on jännittynyt. Ainakin 30 ihmistä on pidätetty vaalien alla.
Pidätettyjen joukossa on sekä äärioikeistoa että äärivasemmistoa kannattavia henkilöitä.
Sisäministerin mukaan 30 000 poliisia on värvätty eri puolilla Ranskaa valvomaan vaalien kulkua.
Kansallisen liittouman ennustetaan voittavan sunnuntain vaalit.
Laitaoikeisto voitti parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella noin 33 prosentin kannatuksella.
Presidentti Emmanuel Macronin johtama keskustaoikeistolainen Yhdessä-koalitio sai noin 21 prosenttia äänistä.