Ylipainon alkujuuret
”Jäädäänpä tähän”, päätti vaeltava metsästäjä-keräilijä eräänä päivänä. Loppu on ylipainon historiaa.
Maanviljely muutti ihmisten elämäntavan radikaalisti ja se saattoi näkyä myös kehossa. Ruokaa oli ylijäämäksi asti, mutta ruokavalio yksipuolistui. Yhteisöihin syntyi sosiaalinen hierarkia, jonka huipulla oli maata omistava eliitti. Heillä oli varaa levätä ja mässäillä.
Miehen ideaali vartalo oli suurikokoinen, nykyvinkkelistä lihava. Hoikkuus sen sijaan yhdistyi työläisen asemaan ja fyysiseen rehkimiseen.
Adonis – mieskauneuden arkkityyppi
Lihavuus on useana historian aikakautena ilmentänyt eri kulttuureissa vaurautta, valtaa ja hedelmällisyyttä. Kuitenkin jo Antiikin Kreikassa länsimaisen lääketieteen isä Hippokrates määritteli sen sairaudeksi. Ajan ihannevartalo oli atleettinen, sopusuhtainen ja symmetrinen.
Nykypäivänäkin ihailtu yksityiskohta miehen anatomiassa kuvattiin useissa patsaissa erottuvasti: apollon vyö, eli lantion alueella vatsalihaksia rajaavat v-kirjaimen muodostavat uurteet.
Täydellisen miehen kaava
Roomalainen arkkitehti Vitruvius (n. 80–15 eaa.) piti ihmistä mittasuhteiden perusyksikkönä. Mutta minkälainen ihminen oikeastaan on?
Insinööri päätti sanella historiankirjoihin ihanteellisen miehen mitat.
1400 vuotta myöhemmin renessanssin suurmies Leonardo da Vinci teki niistä mallipiirroksen: Vitruviuksen miehessä ei ollut kyse lihavuudesta, laihuudesta tai lihaksista, vaan harmonisista mittasuhteista.
Tosimiehen muhkeat pensselit
Englannin keskiaikaisten ritareiden haarniskat oli suunniteltu siten, että muhkeat viikset pääsivät esiin. Muoti-ilmiöksi viikset nosti pensseleistään ylpeä kuningas Jaakko I.
Viikset ovat läpi historian olleet vuoroin muodissa ja epäsuosiossa (tai jopa lailla kielletty) Naamakarvoitus on ilmentänyt niin sankarillisuutta, valtaa, tyylitietoisuutta kuin uskonnollisuutta.
Ulkonäön vaaliminen oli viime vuosisadalle asti lähinnä eliitin etuoikeus ja vaihtuvia trendejä määrittelivät sen vaikutusvaltaiset hahmot.
Kukkoilijan kuteet
Keikarimaisesti yli perinteisten sukupuolirajojen pukeutuneet ”makaronit” olivat aikansa hipstereitä. Tyyliin kuului valtavia peruukkeja, voimakkaasti meikattuja kasvoja ja mahtailevan koristeellisia asuja.
Nämä nuoret miehet olivat englantilaisia kosmopoliitteja, jotka ihastuivat italialaiseen muotiin ja ruokaan. Kotimaassaan he joutuivat pian pilkan kohteeksi. Makaronien ulkonäköä pidettiin niin äärimmäisenä, että kansallismielinen lehdistö ja pilapiiräjät parjasivat heitä sukupuolettomiksi eläimiksi. Vieraaksi ja rappiolliseksi leimattu tyyli putosi muodin huipulta maanrakoon. Tilalle tuli ”oikeanlaisen” maskuliinisuuden korostaminen.
Iso maha, hyvä elämä
Yhdysvalloissa perustettiin lihavien miesten klubeja, joiden minimipainoraja oli 90 kilogrammaa. Klubi-illoissa mässäiltiin, juhlistettiin hedonistista elämäntyyliä ja jopa kilpailtiin lihavuudesta.
Lihavuus ilmensi jälleen kerran korkeaa statusta ja varakkuutta. Mahallaan yläluokan mies erottautui kehoaan rääkkäävästä työläisestä. Jos keho on temppeli, niin katedraalin kokoinen kroppa kertoo kuuluvasti henkilön tärkeydestä. Ilmiö oli kenties viimeinen kerta historiassa, kun tynnyrimäinen kroppa nähtiin juhlan aiheena.
Hollywood hoikensi miehen
Kameran sanottiin lihottavan ihmistä kymmenellä kilolla, joten näyttelijöiksi etsittiin hoikkia.
Aluksi mykissä elokuvissa miehet tekivät paljon stuntteja, ratsastivat hevosilla, miekkailivat ja uivat, joten tähtien oli oltava fyysisesti hyvässä kunnossa. Esimerkiksi Tarzania näytellyt Johnny Weissmuller oli olympiauimari.
Myös mattimeikäläisiin alkoi ulottua sama yhteiskunnan vaatimus kuin naisiin: pysy hoikkana ja urheilullisena. Porvaristolle se ilmensi kunnon kansalaisuutta.
Salil eka
Ensimmäinen fitnessguru Charles Atlas oli kehonrakentaja, joka näki suunnattomasti vaivaa ruumiinsa muokkaamiseen.
Atlasin ratkaisu lamaan ja maailmansotaan oli olla ”isompi kuin kukaan muu”. Se oli voimakas viesti ja idea: lihakset tuovat itsevarmuutta. Fysiikan kehittämisestä tuli trendikäs kansanliike.
Samoihin aikoihin ylipainon kansanterveysriskit tunnistettiin ja lihavia alettiin stigmatisoida entistä voimakkaammin.
Sliipatut ja mahtavat
James Bond -näyttelijä Sean Connery oli aikansa miesikoni: sulava, tyylikäs ja sliipattu.
Sodan päätyttyä ei ollut enää niin tärkeää näyttää voimakkaalta. Silti haluttiin näyttää isolta ja mahtavalta.
Johtajat olivat pitkiä ja harteikkaita, tarvittaessa olkatoppauksin. Lyhyen miehen oli tehtävä erityisen paljon töitä menestyäkseen.
Samaan aikaan kukoistanut hippiliike haastoi perinteisen mieskuvan. Pitkä tukka, resuinen parta ja paljaat jalat olivat kuin keskisormen näyttämistä arvokkaille pukumiehille.
Roolileikkejä
Poikkeuksellisia tyylejä kokeilleet rock-tähdet erottautuivat massasta ja herättivät kiinnostusta.
Esimerkiksi David Bowie ja Rolling Stonesin Mick Jagger rikkoivat rajoja leikittelemällä maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä. Androgynia sai länsimaissa entistä paremmin hyväksyntää, vaikka se oli aiemmin leimattu sairaudeksi ja moraaliseksi rappioksi.
Rautaa ja raskaita riffejä
Kylmän sodan Yhdysvalloissa raa’an voiman näyttäminen oli kaikki kaikessa. Taistelu mielikuvista jymysi valkokankailla: mitä isommat muskelit, sitä kovempi äijä.
Toisenlaista mieheyttä edusti glam rock, joka teki miesten meikkaamisesta ja hiusten tupeeraamisesta seksikästä. Aikalaisten silmissä oli kutkuttavaa ja radikaalia, että hypermaskuliiniset miehet pukeutuivat korostetun feminiinisesti.
Kapinallinen renttu
Tyylit syntyvät usein vastavoimana toisille tyyleille. 1990-luvulla kaduilta valtavirtaan nousi ”aitoudellaan” hip hop. Kiiltokuvamaisen popin ja tukkahevin haastoi nihilistinen grunge. Sen keulakuva oli välinpitämättömän rentun olemuksellaan Nirvanan Kurt Cobain.
Tukka hyvin, näkyykö Lamborghini?
Milleniumin miesihanteissa urheilusankaruus, muoti ja raha löivät kättä päälle. Jalkapalloammattilaisesta tyylimannekiiniksi liukunut David Beckham oli aikansa kiiltokuva ja elävä brändi.
Poikabändien erinainen mieskuva
Internetin vaikutusta mieskuvaston monipuolistumiseen ei sovi vähätellä. Esimerkiksi Etelä-Koresta maailmalle levinneet K-pop-bändit, kuten BTS, ovat tunnettuja huolitelluista hiuksista, meikistä ja feminiinisistä piirteistä.
Iskämaha
Kehopositiivisuus sai miehisen ilmentymän, kun internet keksi, että niin sanottu iskämaha (dad bod) on seksikäs.
Isämäisessä kropassa on enemmän löysää kuin timmiä lihaksikkuutta. Se on hoikempi kuin ylipainoinen, mutta turpeampi kuin pyykkilautavatsa.
Myöhemmin iskämahan viehättävyydelle on löydetty myös tieteellistä selitystä.
Kehopositiivisuus ei huomiosta huolimatta ole tosissaan kilpaillut perinteisen ihanteen, pitkän, hoikan ja särmikkään miehen kanssa.
Vauhti kiihtyy
Oletko kuullut looksmaxxingista? Ulkonäön ”kehittäminen” on juuri nyt pinnalla, mutta kohta voi olla jo toisin.
Elämme sosiaalisen median ja viraalien ulkonäkötrendien aikaa. Vaikutteiden kirjo on laaja ja ruutujen välityksellä trendejä syntyy ja kuolee pikavauhtia.
Miesten ulkonäköpaineet ovat lisääntyneet ja somessa leviää kikkoja, joilla jopa ala-asteikäiset pojat yrittävät parannella piirteitään.
Miksi miesten ulkonäköä saa arvostella mutta paineista ei puhuta? Syvenny aiheeseen podcastin parissa.
Toimittaja:
Jaro Asikainen
Graafinen suunnittelija:
Annukka Palmén-Väisänen
Tuottaja:
Jenni Stammeier
Kuvalähteet:
AOP
