Juttu on tehty osana pohjoismaisten yleisradioyhtiöiden Ylen, SVT:n ja NRK:n yhteistyötä.
Marokkolaisia ”pöytälaatikkohiihtäjiä” ja marokkolainen nettikasino. Miljoonan euron muovimäki San Marinoon. Meksikolaisia tulevaisuuden rullahiihtäjiä.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on demokraattisesti toimiva urheilujärjestö. Jokaisella liiton täysivaltaisella jäsenmaalla on äänioikeus FIS:n kongressissa eli suurinta päätöksentekovaltaa käyttävässä elimessä.
Tällaisia äänivaltaisia jäsenmaita on 75. Joka vuosi FIS jakaa niille yhteensä yli 12 miljoonaa euroa tukea.
Pienimmilläkin FIS-mailla on järjestössä merkittävä äänivalta.
Ylen selvityksen mukaan FIS:n tukemien pienten hiihtomaiden toiminnassa on kuitenkin paljon kyseenalaista. Samaan aikaan Kansainvälistä hiihtoliittoa ei tunnu kiinnostavan, miten sen jakamia avustuksia käytetään.
Asetelma puistattaa entistä yhdistetyn maajoukkueen päävalmentajaa Petter Kukkosta.
– Tätä on kuvottavaa lukea. Urheilijamme, jotka pitävät lajia pystyssä ja ovat luoneet kulttuurin ja kiinnostuksen, käyttävät rahaa omasta pussistaan samalla, kun vapaaeläjät tulevat mukana.
Mitä kymmenien ja satojentuhansien eurojen vuosittaisia tukia saavat maat sitten tuovat pöytään? Yle Urheilu selvitti asiaa käyttäen mittarina FIS:n alaisia kilpailuja ja FIS-lisenssin omistavia urheilijoita.
Tavoitteena muovimäki
Reykjavikilaisen kongressikeskuksen käytävillä käy kuhina.
Islannin pääkaupungissa järjestetään FIS:n kongressi, jossa jäsenvaltioiden hiihtoliitot ovat juuri äänestäneet kattojärjestön hallituksen kokoonpanosta. Yksi uusista hallitukseen päässeistä henkilöistä on Libanonin hiihtoliiton edustaja Freddy Keirouz.
Usean maan edustajat iloitsevat Keirouzin valinnasta. Yksi näistä on San Marinon hiihtoliiton puheenjohtaja Gianluca Gatti. San Marino ja Libanon kuuluvat niin sanottuihin SES-maihin. Kirjainyhdistelmä SES tulee sanoista Small Evolving Ski (Nations) – vapaasti suomennettuna pienet kehittyvät hiihtomaat.
33 000 asukkaan San Marino on Euroopan kolmanneksi pienin valtio. Se vastaa pinta-alaltaan Raision kaupunkia.
FIS:n asiakirjojen mukaan San Marinon hiihtoliitto sai FIS:ltä viiden vuoden aikana (2018–2022) 166 645 frangin eli 177 617 euron avustukset, mikä oli kymmenesosa Suomen hiihtoliiton saamista tuista.
– Rahoituksemme tulee FIS:ltä ja San Marinon olympiakomitealta. Olen iloinen FIS:n avusta, mutta se voisi olla suurempi, San Marinon hiihtoliiton puheenjohtaja Gatti sanoo.
Haastattelussa hän kertoo, että San Marinolla on paraikaa viisi aktiivista hiihtäjää, joilla on FIS:n lisenssi. Heistä neljä on alppihiihtäjiä ja yksi maastohiihtäjä. Suomella aktiivisia lisenssihiihtäjiä on yli tuhat.
Syy San Marinon lähes olemattomiin kilpailijamääriin on ilmeinen: San Marinossa ei sada riittävästi lunta.
Sanmarinolaisten hiihtäjien lähin harjoittelupaikka löytyy Pohjois-Italiasta. Sinne matkustaminen ja siellä asuminen ei ole halpaa lystiä.
Apua kustannuksiin on luvassa. FIS:n puheenjohtaja Johan Eliasch järjesteli jokaiselle FIS:n äänivaltaiselle jäsenmaalle 400 000 Sveitsin frangin eli 426 000 euron allekirjoitusbonuksen siitä hyvästä, että maat hyväksyvät hänen mallinsa keskitetystä tv- ja markkinointisopimuksesta.
Suurille hiihtomaille, jotka järjestävät yli 80 prosenttia alppihiihdon ja pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupeista, sopimus ei ole ollut helppo pala nieltäväksi. Kahdeksasta suuresta Snowflake-liittoumaan kuuluvasta hiihtomaasta Ruotsi on allekirjoittanut sopimuksen. Sen sijaan Saksa ja Itävalta ovat haastaneet Eliaschin menettelyn oikeudessa.
Maailmancupkisojen lisäksi Snowflake-maat järjestävät vuosittain satoja muita FIS:n alaisia kisoja. Suomessa järjestettiin viime kaudella 54 Hiihtoliiton alaista suksilajien FIS-lisenssin alaista tapahtumaa, jotka sisälsivät yli 200 kisaa.
San Marinossa ei luonnollisesti kisattu lainkaan. Sen sijaan maan hiihtoliitto järjesti maaliskuussa Italiassa kolmena viikonloppuna alppihiihdon San Marinon mestaruuskisoja. Niissä laskettiin mitaleista neljässä miesten, neljässä naisten ja kahdessa juniorien kilpailussa.
Kyseessä olivat avoimet mestaruuskisat, joihin myös muiden maiden urheilijoilla oli osallistumisoikeus. Osallistujamäärät vaihtelivat paristakymmenestä lähes sataan, mutta starttikopilla nähtiin vain yksi sanmarinolainen.
Miesten pujotteluun ja suurpujotteluun osallistunut Matteo Giannini kruunattiin molemmissa lajeissa maansa mestariksi, vaikka hän sijoittui pujottelussa 51 laskijan joukossa 47:nneksi ja suurpujottelussa 27:nneksi. Giannini jäi pujottelussa voittajasta 20 ja suurpujottelussa 30 sekuntia.
Vuonna 1996 FIS:n kongressi päätti aloittaa pienten hiihtomaiden järjestelmällisen tukemisen. Nykyisessä muodossaan avustussysteemi on ollut vuodesta 2012. San Marino on siis ollut tuen piirissä koko ohjelman olemassaolon eli 28 vuoden ajan, vaatimattomin tuloksin.
Puheenjohtajalla on kuitenkin visio tulevasta.
– Olemme rakentamassa San Marinoon lasketteluun tarkoitettua muovimäkeä saadaksemme lapsia mukaan toimintaamme. Mäen hinta on yli miljoona euroa, puheenjohtaja kertoo.
Kolmasosalla 0–3 kisaa
Kansainvälinen hiihtoliitto jakaa joka vuosi jokaiselle äänivaltaiselle jäsenmaalleen 20 000 euroa perustukea.
Sen lisäksi maat voivat saada erisuuruisia avustuksia kolmella mittarilla: MM-kisoihin osallistuneet urheilijat, järjestetyt FIS-kisat ja aktiiviseksi rekisteröidyt urheilijat, joilla on FIS-lisenssi.
Ylen selvityksestä käy ilmi, että 75 äänivaltaisesta jäsenmaasta 26 järjesti viime kaudella 0–3 kisatapahtumaa, joilla oli FIS:n lisenssi.
Algeria, Bolivia, Etelä-Afrikka, Kypros, Marokko, Meksiko, Mongolia, Montenegro, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea ja Taiwan eivät järjestäneet ainuttakaan FIS-kisaa eli maissa ei jaettu edes kansallisia mestaruuksia.
Meksikon piti järjestää maaliskuussa alppihiihdon kansalliset mestaruuskisansa Italian Dobbiacossa. Kisat kuitenkin peruttiin suruajan vuoksi, koska Meksikon hiihtoliiton vuonna 1981 perustaneen pop-laulajan Hubertus von Hohenlohen äiti menehtyi helmikuussa.
Dobbiaco sijaitsee 9 957 kilometrin päässä Meksikon pääkaupungista. 3 000 asukkaan italialaiskylä on toiminut Meksikon mestaruuskisojen tukikohtana vuodesta 2017.
Meksikon hiihtoliitolla on FIS:n sivujen mukaan 50 aktiivista FIS-lisenssihiihtäjää. Oli kyse sitten meksikolaisesta alppi- tai maastohiihtäjästä, etäisyys kotimaahan ei ole ongelma.
– Kaikki urheilijamme asuvat vakituisesti ulkomailla: Yhdysvalloissa, Kanadassa, eri puolilla Eurooppaa. Yritämme kehittää heidän harjoitusolojaan, Meksikon hiihtoliiton puheenjohtaja Carlos Pruneda kertoo.
Kuten San Marinolla, myös Meksikolla on strategia toimintansa kasvattamiseksi.
– Yritämme aloittaa rullahiihtoa. Se on ainoa mahdollinen ”talvilaji”, jota Meksikossa voisi harrastaa.
Vuosina 2018–2022 Meksikon hiihtoliitto sai FIS:ltä tukea 360 708 Sveitsin frangia eli 384 457 euroa. Pruneda kertoo avoimesti liputtavansa Eliaschin keskitetyn mediasopimuksen ja sen myötä tulevan yli 426 000 euron allekirjoitusbonuksen puolesta.
– Sillä on meille iso merkitys. Olemme iloisia tästä (allekirjoitusbonuksesta). Se auttaa meitä kasvamaan ja saamaan lisää urheilijoita. Olemme itse asiassa kartoittamassa nuoria urheilijoita (joilla on Meksikon passi) Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Euroopassa. Tämä lisäraha helpottaa työtämme.
Marokkolaiset ”pöytälaatikkohiihtäjät”
Kansainvälinen hiihtoliitto arvostaa tukia myöntäessään eniten kansallisten hiihtoliittojen järjestämien FIS-kisojen määrää.
Vuosina 2018–2022 Norja ja Suomi järjestivät noin 250 FIS-tapahtumaa ja saivat FIS:ltä kisatukea yli miljoona euroa. Meksikon hiihtoliitto järjesti yhdeksän FIS-kisaa ja sai samalta ajanjaksolta kisatukea hieman yli 60 000 euroa.
Mitä pienemmästä hiihtomaasta on kyse, sitä merkittävämmässä asemassa tukien määrässä ovat FIS-lisenssin omistavat aktiiviurheilijat.
Vuosina 2018–2022 Meksiko sai aktiivisuustukea yli 140 000 euroa eli keskimäärin keskimäärin 28 000 euroa per vuosi.
FIS:n verkkosivujen mukaan Meksikon hiihtoliitolla oli kesällä 2024 yhteensä 50 aktiivista urheilijaa.
Näistä vain 16:lta löytyy tulos viime kaudelta FIS:n alaisista kisoista. 23:lla aktiiviseksi merkityllä urheilijalla edellinen kilpailu löytyy vuosilta 2018–2022. 12:lta ei löydy ainuttakaan tulosta FIS:n tietokannasta.
Meksikolaisurheilijoiden aktiivisuus on siis kyseenalaisella pohjalla. Tapaus ei ole kuitenkaan poikkeuksellinen. Esimerkiksi Marokon hiihtoliiton 63 urheilijasta yhdelläkään ei löydy tuloksia viime kaudelta, ja 48:lla ”aktiivisella” ei ole rekisterissään lainkaan FIS-tuloksia.
Yritysmaailmassa yrityksiä, jotka ovat olemassa käytännössä vain paperilla, kutsutaan pöytälaatikkofirmoiksi. Marokon tapauksessa ajatus ”pöytälaatikkohiihtäjä” ei ole kaukaa haettu.
Reykjavikin kongressissa Marokon hiihtoliiton edustaja kieltäytyy pohjoismaisten yleisradioyhtiöiden haastattelusta kielimuuriin vedoten.
Marokko sai vuosina 2018–2022 FIS-tukea 227 000 euroa. Tästä urheilijoiden aktiivisuustuen osuus oli 85 000 euroa.
Kansainvälisen hiihtoliiton ranskalainen pääsihteeri Michel Vion ei näe asiassa ongelmaa.
– Jotkut urheilijat eivät ole aktiivisia, mutta loppupeleissä heitä on vähän. Olemme tässä asiassa hyvin organisoituja. 95 prosenttia urheilijoista on aktiivisia, pääsihteeri Vion väittää.
Kun Yle Urheilu tutki 26 pienen hiihtoliiton toimintaa kaudella 2023–2024, aktiiviseksi ilmoitettuja urheilijoita löytyi yhteensä 1 068. Näistä vain 382:lta löytyi tulos.
FIS-pomo Vion suhtautuu aktiivisuuslukuihin vähättelevästi.
– Pienet liitot voivat tehdä mitä haluavat. Jos esimerkiksi 20 prosenttia rekisteröidyistä urheilijoista haluaa kilpailla, se on heidän asiansa. Taustalla voi olla taloudellisia haasteita. Tässä ei ole ongelmaa, Vion sanoo.
– FIS:n jakama avustus on tarkoitettu hiihtourheiluun ja sen kehittämiseen. Liiton tukia ei voi käyttää asuntojen ja autojen ostamiseen. FIS seuraa avustusten käyttöä, mutta se ei ole poliisi.
Miten seuraatte tukien käyttöä?
– Pyydämme liitoilta pieniä raportteja järjestetyistä tapahtumista, Vion kertoo.
”Absurdeja kommentteja”
Yle Urheilun asiantuntija Petter Kukkonen on tyrmistynyt luettuaan edellä mainittuja tietoja pienten hiihtoliittojen järjestämistä kisoista ja niiden urheilijoiden aktiivisuudesta. Erityistä huolta aiheuttavat Vionin puheet.
– Kommentit olivat ihan absurdeja. On kiva ajatus, että pieniä maita tuetaan, mutta kun katsotaan koko aikajanaa ja puhutaan kymmenistä ja kymmenistä miljoonista euroista... Mitä niillä on saatu aikaiseksi?
– Jos San Marinossa strategian taso on, että aloitetaan lasten harrastaminen ja rakennetaan muovimäki, joka maksaa miljoona euroa, niin eihän lasten muovimäki maksa miljoonaa euroa. Sen saa muutamilla kymppitonneilla. Ja Meksikossa yritetään aloittaa rullahiihtoa... Alkaen mistä?
San Marino on ollut FIS:n jäsen vuodesta 1973 ja Meksiko vuodesta 1981. Marokosta leivottiin jäsen jo vuonna 1959.
Marokkolainen alppihiihtäjä Adam Lamhamedi tuuletti maalissa Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018. Hän oli 53:s ja jäi voittajasta yli 18 sekuntia.
FIS:n verkkosivujen mukaan Kanadassa asunut ja opiskellut Lamhamedi ei ole koskaan osallistunut kotimaassaan kisaan, jolla olisi FIS:n lisenssi.
FIS:n verkkosivujen mukaan Marokon hiihtoliitto ei ole järjestänyt kotimaassaan ainuttakaan FIS-kisaa. Kaikki Oukaimedenin hiihtokeskukseen suunnitellut kisat peruttiin vuosina 2016–2020. Sama kohtalo oli vuonna 2019 Ifranen ja Marrakechin kisoilla. Vuodesta 2019 Marokon hiihtoliitto on joka vuosi yrittänyt järjestää kisoja Ranskassa, mutta vuoden 2019 Isolan kisoja lukuun ottamatta kaikki kisat peruttiin. Tästä huolimatta Marokon hiihtoliitto sai FIS:ltä kisatukea 17 000 euroa vuosina 2018–2022. Samana aikana Suomen hiihtoliitto järjesti 241 FIS-tapahtumaa ja sai tukea noin miljoonan.
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pienet äänivaltaiset hiihtoliitot ovat saaneet FIS-tukia vuodesta 1997. Maiden saamat tuet ovat siis miljoonaluokkaa.
– Ajatus on ollut varmasti aikanaan hyvä. Jos joku tekee vilpittömästi työtä hiihtourheilun hyväksi, se ei ole väärin. Kyse on siitä, missä menee raja, Kukkonen sanoo.
– Kuinka montaa poplaulajaa tai muuta vastaavaa haluamme rahoittaa yhteisistä rahoista vain sen takia, että hänen tekee mieli hiihtää. Eihän Antti Tuiskunkaan toimintaa rahoita Hiihtoliitto tai yhteiskunta, vaan hän hankkii rahansa itse niin kauan, kunnes saavuttaa tietyn tason.
”Ei tekemistä huippu-urheilun kanssa”
Minkä tasoisista urheilijoista 26 pienen hiihtomaan kohdalla sitten puhutaan?
FIS:n tietokannan mukaan Marokolla on 20 aktiivista maastohiihtäjää. Heistä kahdelta, Abderrahim Kemmissalta ja Mustapha Torkilta, löytyy merkkejä FIS-tuloksista.
30-vuotias Kemmissa kiersi vuosina 2021–2022 alimman tason FIS-kisoja Kazakstanissa, Sveitsissä, Ranskassa, Turkissa ja Italiassa. Tuoreimmassa kilpailussaan rullahiihdon maailmancupissa Kemmissa jäi 14 kilometrin yhteislähdössä norjalaisvoittajasta lähes 19 minuuttia.
Torkin, 58, aktiivisuus rajautuu yhteen kilpailuun, joka käytiin lähes 24 vuotta sitten. Torki oli vuoden 2001 Lahden MM-kisojen 15 kilometrillä 77:s eli hitain hiihtäjä. Hänen loppuaikansa oli yli puoli tuntia hitaampi kuin MM-kultaa hiihtäneellä Ruotsin Per Elofssonilla.
Valtaosa hiihdon kehitysmaista tulevista urheilijoista on alppihiihtäjiä. Toiseksi suosituin laji on maastohiihto.
Näissä lajeissa urheilijoiden tasoa on mahdollista hahmottaa kilpailussa käytössä olevilla FIS-pisteillä: mitä pienempi urheilijan pistemäärä on, sitä paremmin hän on suoriutunut kisassa. Esimerkiksi marokkolaishiihtäjä Torkille puolen tunnin tappio Elofssonille toi FIS-pistemääräksi lähes 500.
Valtaosalla Ylen tutkimien pienten maiden urheilijoista FIS-pisteet liikkuvat 200:n ja 500:n välillä.
Suomen naisten alppihiihdon kärkilaskijoihin kuulunutta Nella Korpiota valmentanut Elmo Saarelainen kiteyttää FIS-pisteiden merkityksen seuraavasti.
– Kun urheilijan FIS-pisteet ovat pujottelussa 150 huonommat kuin voittajalla, se tarkoittaa, että hän häviää 50 sekunnin radalla noin 10 sekuntia per kierros. Ja näiden pienten maiden tapauksessa erot ovat vielä pääosin paljon rajummat maailmancupia huomattavasti heikkotasoisemmissa kisoissa. Voi kuulostaa kylmältä, mutta tällaisessa laskemisessa ei ole tekemistä huippu-urheilun kanssa, Saarelainen sanoo.
Valtaosa pienten maiden alppihiihtäjistä kiertää jo nuoresta iästä maailmaa pienissä FIS-kisoissa, joissa on tuloksen sijaan tarjolla maksimissaan kilpailemisen riemua.
– Voi kysyä, tukeeko FIS pääasiassa rikkaiden perheiden lasten harrastamista. Tosin ei se ole tyhmä, joka kysyy, vaan se, joka maksaa, Saarelainen sanoo.
– En halua demonisoida, mutta jos vaikkapa pari meksikolaista käy laskemassa maansa mestaruudesta Italiassa järjestetyssä avoimessa Meksikon mestaruuskisassa, jossa he ovat hitaimpia ja josta kukaan ei tietenkään tiedä mitään Meksikossa, niin miten se ylläpitää tai kasvattaa alppihiihtoa Meksikossa?
Saarelainen korostaisi tukien jaossa tasokasta toimintaa. Toisin sanoen: ei rahaa ilman rakenteita.
Toki pienistä maista voi myös ponnistaa huipulle. Belgialainen Sam Maes laskee tasaisesti pisteille alppihiihdon maailmancupissa.
Albanialainen Lara Colturi sijoittui viime kaudella maailmancupin pujottelukisassa peräti yhdeksänneksi.
Adam Konya on pienten maiden tukikuninkaan Unkarin parhaimmistoa maastohiihdossa. Konya jäi Perttu Hyvärisen voittamassa Toblachin mc-kisassa 90:nneksi. Ero suomalaiseen oli 4,5 minuuttia.
Kuka tekee ja mitä?
Rakenteissa pienillä hiihtomailla riittää työnsarkaa. Esimerkiksi Bolivian hiihtoliitolla ei ole omia verkkosivuja.
Bolivian hiihtoliitto toimii yhteistyössä maan polkujuoksuliiton kanssa. Federación Boliviana de Ski y Andinismolla eli tuttavallisemmin FEBSA:lla on oma Facebook-sivu, jonka päivitykset liittyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta polkujuoksuun.
Tämä ei ole sinänsä ihme, sillä Bolivialla on vain kolme aktiiviseksi luokiteltua FIS-hiihtäjää. Heistä suomalaissyntyinen Timo Grönlund on ainoa, jolta löytyy FIS-tuloksia viime kaudelta.
Marokon tapauksessa Kansainvälisen hiihtoliiton verkkosivuilta löytyy linkki, joka vie lukijan Marokon hiihtoliiton sijaan marokkolaiselle nettikasinolle.
Marokon hiihtoliiton oikeilla sivuilla tuoreimmat uutiset ovat taas vuodelta 2022.
26:sta Ylen tutkimasta pienestä hiihtomaasta ajan tasalla olevat verkkosivut löytyvät vain Tanskalta, Irlannilta, Belgialta, Luxemburgilta, Portugalilta, Unkarilta ja Taiwanilta.
26 pikkumaata kuuluvat 41 maan joukkoon. Siinä jokaisella maalla on kerran vuodessa kokoontuvassa FIS:n päätösvaltaisessa kongressissa yksi ääni.
Toiminnan tasossa riittää parannettavaa myös astetta suuremmissa FIS-maissa. Kuten tämän jutun alussa mainittiin, Reykjavikin kongressi äänesti libanonilaisen Freddy Keirouzin FIS:n hallitukseen. Uuden luottamustoimensa lisäksi Keirouz on puheenjohtaja Libanonin hiihtoliitossa, jonka verkkosivujen tuoreimmat uutiset ovat vuodelta 2022.
Libanon on saanut vuodesta 2018 FIS:ltä tukea lähes 1,5 miljoona euroa, vaikka maan järjestämissä FIS-kisoissa libanonilaisten hiihtäjien taso ei päätä huimaa. Libanon on ollut FIS:n jäsen vuodesta 1949.
Libanonilla on kongressissa kaksi ääntä samoin kuin vaikkapa Iranilla. Yhdessä Libanon ja Iran ovat siis FIS:n kongressissa suurempi vallankäyttäjä kuin kolmen äänen Suomi.
Yle Urheilu tarkasteli pienten hiihtomaiden toimintaa FIS:n nykytilan vuoksi. Suuret hiihtomaat ovat tyytymättömiä, koska ne pyörittävät kansainvälistä kilpailutoimintaa, tuottavat valtaosan tähdistä ja kuittaavat laskut. Yhtälö on monen hiihdon suurmaan tapauksessa miinusmerkkinen.
Samanaikaisesti FIS:n puheenjohtaja Johan Eliasch ajaa hiihdon kehitysmaille suurempia resursseja.
– Jokainen maa merkitsee yhtä paljon. Haluamme kuulla äänenne, Eliasch lausui FIS:n kokouksessa Zürichissä syyskuussa.
Pohjoismaiset yleisradioyhtiöt eivät päässeet seuraamaan Eliaschin suljettujen ovien takana pitämää puhetta, mutta salissa istuneiden lähteiden mukaan pienet hiihtomaat antoivat puheenjohtajalle raikuvat aplodit.
Suomen hiihtoliiton entinen toiminnanjohtaja Mika Kulmala suhtautuu skeptisesti ajatukseen, että pienten hiihtoliittojen tileille siirrettävät tukieurot näkyisivät tulevina vuosina merkittävinä muutoksina tuloslistoilla.
Tulevalla kaudella jokainen suomalaishiihtäjä joutuu maksamaan satojen eurojen omavastuuosuuden jokaisesta maailmancupin viikonlopusta.
FIS tuloutti elokuussa äänivaltaisille jäsenmailleen kolmasosan Eliaschin neuvottelemasta 426 000 euron mediasopimuspalkkiosta. Jokaisen 75 jäsenmaan tilille kilahti siis vajaat 150 000 euroa.
Norjan, Ruotsin ja Suomen hiihtoliitoille summan merkitystä voi hahmottaa sillä, että jokainen kolmesta maasta teki viime tilikaudella miljoonaluokan tappion. Sen sijaan kolmen FIS-hiihtäjän Bolivialle 150 000 euroa voi tarkoittaa yksittäisille urheilijoille merkittäviä henkilökohtaisia resursseja.
Yle Urheilun puhelimitse tavoittama Timo Grönlund ei halunnut kommentoida asiaa.
Kulmalan mukaan pienten hiihtomaiden ja niiden urheilijoiden tilanne nousee esiin lajiväen keskuudessa tasaisin väliajoin.
– Takavuosina irlantilainen Rory Morrish nousi kulttihiihtäjän maineeseen värikkäillä lausunnoillaan, kun Helsingin Sanomat kyseli hänen kuulumisiaan muutamissa arvokisoissa, Kulmala muistelee.
Nyt 56-vuotias Morrish oli 2000-luvun alussa elämysmatkailijaksi tunnustautunut hiihtosuunnistaja, joka kilpaili sivutoimisessa harrastuksessaan maastohiihdossa kuusissa arvokisoissa vuosina 2001–2015. Morrish osallistui MM-kisoihin ja olympialaisiin, vaikka maastohiihto oli hänen mukaansa ”nynnyjen touhua”.
– Ei ole helppoa polttaa kynttilää kummastakin päästä. Olen juhlinut joka yö täällä, Morrish sanoi HS:lle saavuttuaan maaliin Sapporon MM-kisojen 15 kilometrillä.
Irlantilainen sijoittui kisassa 110:nneksi ja jäi voittajasta yli 16 minuuttia – FIS-pisteiksi muutettuna 374 FIS-pistettä.
Kulmalan mukaan Morrish oli esimerkki urheilijasta, jonka harrastamisen mahdollistivat Irlannin hiihtoliiton ja olympiakomitean maksamat tuet. Irlannin hiihtoliitto on ollut FIS:n jäsen vuodesta 1971.
– Morrish sai tukia, jotka olivat parempia kuin monella Suomen silloisella maajoukkuehiihtäjällä. Silloin vitsailtiinkin, että suomalaishiihtäjän kannattaisi budjettiaan miettiessä selvittää sukujuurensa, josko sen kautta kansalaisuutta voisi vaihtaa nopeasti ja luontevasti, Kulmala sanoo.
Kulmalan mukaan FIS:n toiminta on isoksi osaksi kansainvälistä vain paperilla. Tämän mielikuvan ylläpitämisen hinta on asia, jonka Yle Urheilun asiantuntija Petter Kukkonen haluaa kyseenalaistaa.
– Kuka saa rahaa ja miten. Siitä on pystyttävä käymään keskustelua, Kukkonen sanoo.
