On ihmisiä, jotka kertovat tarinoita käyttäen sanoja. Sitten on heitä, jotka kommunikoivat kehollaan. Tanssija Tiina Huczkowski, ent. Helisten kuuluu jälkimmäisiin.
Lavalla Huczkowski haluaa nostattaa energiaa. Hän tamppaa villisti lattiaa, samaan tapaan kuin muinaiset ihmiset luolissaan, kun he hakivat yhteyttä ympäröivään todellisuuteen ja sen taakse.
Huczkowski kertoo tehneensä yhtä ja samaa teosta läpi polveilevan uransa. Hän on hakenut tapaa olla harmoniassa maailman kanssa.
Mikä mua tanssittaa? -sarjassa Huczkowski palaa oman tanssijuutensa ytimeen. Sarja löytyy Yle Areenasta.
Mitä tahansa, kunhan saa tanssia
Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen linja perustettiin vuonna 1983. Huczkowski oli yksi ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoista.
Tanssija Katri Soini aloitti samalla kurssilla Huczkowskin kanssa ja muistaa tämän pääsykokeista. Soini kertoo olleensa pukuhuoneessa vaihtamassa vaatteita, kun hän kuuli salista eläimellistä ääntelyä. Ääni kuului Huczkowskille.
– Mietin, että jos me molemmat pääsemme opiskelemaan samaan paikkaan niin wau! Se laajensi heti käsitystäni siitä, millaista koulussa voisi olla. Se oli mullistavaa ja samalla pelottavaa. Tulin maalta ja käsitykseni tanssista oli hyvin perinteinen.
Pääsykokeisiin tultiin erilaisilla taustoilla ja osaamisella. Monella kouluun hakeneista naisista oli takanaan balettiopintoja. Osa miehistä tuli pystymetsästä, ilman sen erityisempää tanssiharrastusta. Jotkut hakijat olivat jo ammatissa, ja sitten oli heitä, jotka tykkäsivät liikkua musiikin tahdissa, muistelee valintaraatiin kuulunut Ervi Sirén.
Toisin kuin raatiin kuuluneet balettitanssijat, Sirén puolusti Huczkowskia.
– Nykytanssissa ei pärjää pelkällä tekniikalla, emmekä hakeneet yhdenmukaista ensembleä.
”Huczkowskissa oli luontaista luovuutta ja persoonallisuutta”, muistelee Sirén.
Huczkowski oli käynyt jo monien nimekkäiden nykytanssijoiden tunneilla. Se vaati rahaa, jota hänellä ei ollut. Reijo Kelan ja Eeva Kaarion kanssa Huczkowski sopi, että hän pesee tanssisalin ikkunat ja saa vastapalveluksena käydä maksutta heidän tanssitunneillaan.
Yksi Huczkowskin motiiveista hakea Teatterikorkeakouluun olivat ilmaiset tanssitunnit.
Turkka haukkui opiskelijat henkilökohtaisesti
Huczkowski oli kriittinen opiskelija. Soini muistaa hänet henkilönä, joka uskalsi avata suunsa ja puuttua epäoikeudenmukaisiin käytäntöihin. Suoruutensa vuoksi Huczkowski sai jopa porttikiellon tunneille. Usein hän mökötti tupakkanurkkauksessa samalla kurssilla opiskelleen Ari Tenhulan kanssa.
1980-luvulla merkitykselliset keskustelut käytiin savunharmaissa tupakkahuoneissa, eikä Teatterikorkeakoulu ollut poikkeus. Jouko Turkka rääkkäsi näyttelijäopiskelijoiden fysiikkaa ja henkistä kestävyyttä äärirajoille, mutta onneksi oli tupakkaa.
”Tanssin opiskelijat eivät erityisemmin kiinnostaneet Turkkaa. Kuuluisaa rehtoria osattiin silti pelätä”, sanoo Huczkowski.
Rehtorina Turkka osallistui tanssilinjan opiskelijoiden elämään vain harvoin. Lukukauden alkaessa hän ei toivottanut tanssin opiskelijoita edes tervetulleeksi Teatterikorkeakouluun. Myöhemmin Turkka järjesti avoimen tapaamisen, jossa haukkui heitä henkilökohtaisesti.
Huczkowski ja Soini muistavat tapaamisen. Siinä Turkka nimitteli opiskelijoita sen mukaan, mitä omasta mielestään näki. Yhtä hän kutsui 'oravanraadoksi', toinen oli 'kahdella hampaalla hymyilevä'.
– Minua hän kutsui lempääläiseksi leveäperseeksi ja perunannostajaksi. Ne olivat merkittäviä lauseita, koska opiskellessa kaikki annettu palaute tarttui. Toisaalta se oli merkki, että tuli huomatuksi. Huomiotta jääminen olisi ollut pahinta, sanoo Soini.
Huczkowski välttyi haukuilta ja sai myöhemmin Turkan lompakosta henkilökohtaisen kannustusstipendin, 100 markkaa.
1980-luvulla korkeakoulun rehtori saattoi sanoa opiskelijalle, että 'näytät aina kuin kylvystä nousseelta' eikä siihen puututtu.
Ulkonäkö ja olemus olivat arvostelun kohteena siinä missä suorituksetkin. Aika oli toinen.
Tanssia vereslihalla
Huczkowskin liikeilmaisu on saanut vahvoja vaikutteita Aasiasta. Buto on japanilainen tanssifilosofia, joka rantautui Suomeen 1980-luvulla butomestari Anzu Furukawan myötä. Buton filosofia hylkää kauneuden ja harmonian. Se hakee impulssia tanssijan sisäisestä pimeydestä ja ristiriidoista.
Furukawa vieraili Suomessa ja synnytti valtavan kiinnostuksen. Myös Huczkowski innostui butosta. Hän lähti Tenhulan ja Arja Raatikaisen kanssa Tokioon Furukawan projektiin. Teosta esitettiin myös Euroopassa.
– Kaikilla meillä on oma tragediamme ja se ei ole yksityinen vaan jaettu kokemus. Ensin on lukko, joka pitää murtaa, Huczkowski jatkaa.
Improvisointi etenee vailla suunnitelmaa tai ajatusta. Huczkowski antaa liikkeen viedä, eikä analysoi, mistä ensimmäinen impulssi tulee. Liikkeen ja tanssin pitää olla voimakasta, alkukantaista.
– Tanssin vereslihalla, enkä halua tietää, miltä tanssiessani näytän, hän sanoo.
Samalla kurssilla opiskellut tanssija Katri Soini kuvaa Huczkowskin tyyliä osuvasti.
– Siinä ilmaisu repeää ulos tanssin ja esittämisen perinteisestä muotokielestä.
Valovoimainen silmämagneetti
Huczkowskin privaattielämä 1980- ja 1990-luvuilla on kuin kuvakirja näistä vapauden ja rajattomuuden vuosikymmenistä. Oli Lepakkoluolaa, punk-henkeä, poikkitaiteellisuutta, bilettämistä ja kaipuuta suureen maailmaan. Kotona oli vaikeaa.
Huczkowski pakkasi tavaransa ja muutti New Yorkiin silloisen poikaystävänsä, muusikko Jimi Tenorin kanssa. New Yorkissa vuonna 1992 Huczkowski teki myös ensimmäisen oman soolokoreografiansa Pikipikilauifi.
Seuraava koti löytyi Barcelonasta. Siellä Huczkowski opiskeli ilma-akrobatiaa ja alkoi esiintyä trapetsilla. Alituista pelkoa putoamisesta hän kuvailee terapeuttiseksi kokemukseksi.
Tärkeimpinä koreografioinaan Huczkowski pitää teoksiaan Nainen sumuisella niityllä (1996) ja Charlotte kello viisi aamulla (1997). Kokeileva nykytanssi oli tuolloin haastava laji balettiorientoituneille tanssikriitikoille. Siitä huolimatta Auli Räsänen ja Jukka O Miettinen kiittelivät teoksia Helsingin Sanomien arvioissaan.
Esiintyessään Huczkowski näyttää villiltä ja vapaalta. Silti hän ei unohda esiintyjän vastuuta yleisölleen, sanoo Soini.
Huczkowski on väriläiskä keskellä harmautta ja tavanomaisuutta. Soini kuvailee häntä valovoimaiseksi esiintyjäksi ja omavoimaiseksi silmämagneetiksi.
– Hän oli silloin niin erilainen kuin se mielikuva kiltistä tanssijatytöstä, joka tekee mitä pyydetään. Tiina oli häpeilemättä se, joka ei kuulu joukkoon.
Ja juuri siksi niin tärkeä.
Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella vuonna 1983 aloittivat Tiina Huczkowskin ja Katri Soinin lisäksi mm. Tuovi Rantanen, Ari Tenhula, Arja Raatikainen, Jonna Järnefelt, Henriikka Salo ja Jyri Pulkkinen.
Mikä mua tanssittaa? -sarjan uudet jaksot löytyvät Yle Areenasta.
