Teatterintekijä Pavel Semtšenko on lavastanut vankilasellin Helsingin Vuosaareen, vanhan lukion kirjastoon sijaitsevalle näyttämölle.
Punaisista puurimoista luotu tila on betoninen kolkko, pikkuruinen huone, jossa on vain askeettinen makuulaveri ja laskiämpäri.
Semtšenkon ei tarvinnut tehdä runsasta pohjatyötä tietääkseen, miltä venäläinen selli näyttää. Hänen mukaansa siitä on omakohtaista kokemusta. Vapaudenriisto, väkivallan pelko ja eristettynä olo ovat Venäjältä Suomeen paenneella lavastajalla yhä muistissa.
Semtšenko ei ole rikollinen vaan kotimaansa olosuhteiden vanki. Taiteellinen työskentely ja julkinen mielipiteen ilmaisu on vaarallista Venäjällä tällä hetkellä.
– Kaikenlaiset pienet sortotoimet, salaiset operaatiot, median manipulointi ja sensuuri. Kaikki on muuttunut jälleen Neuvostoliitoksi, Semtšenko pohtii surullisena Vuosaaressa.
Semtšenkon viimeisin lavastus, Siperiaan sijoitettu vankiselli, kuuluu Lähinaapuri-näytelmään. Se sai ensi-iltansa lokakuun lopussa.
Näytelmä kertoo vangista ja vanginvartijasta. Siitä, kuinka Venäjän viranomaiset laittoivat oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin naapuriselliin psyykkisesti epävakaan henkilön, jotta hulluus tarttuisi myös Navalnyiin.
Pako ei ollutkaan uran loppu
Vielä 2000-luvun alussa toiveet demokratiasta Venäjällä olivat korkealla. Kävi kuitenkin päinvastoin: viime vuosina Venäjän ilmapiiri on muuttunut nopeasti vaarallisemmaksi.
Muun muassa yksittäisiä ihmisiä ja järjestöjä on alettu julistaa vieraan vallan agenteiksi. Inoagentti-laki ja muu Venäjän viranomaisten lisääntynyt valvonta ovat heikentäneet Venäjällä sananvapautta ja mielipiteenilmaisua.
Tämä on johtanut siihen, että taiteen harjoittamisestakin on tullut entistä hankalampaa.
Semtšenkon elo Venäjällä kävi niin tukalaksi, että lopulta hän pakeni vaimonsa kanssa Suomeen keväällä 2022.
– Kun Venäjän hyökkäys alkoi, ajattelin, että se oli kaiken loppu.
Kotimaassaan palkittu Semtšenko uumoili, että hänen lukunsa taiteentekijänä päättyisi hänen poistuessaan maasta. Näin kuitenkaan käynyt.
Käsillä työskentely pitää järjissään
Suomessa Semtšenkon elämässä on yllättäen ”kääntynyt uusi sivu”, kuten hän itse sanoo. Hän on lavastanut useita näytelmiä, ohjannut yhden tanssiteoksen ja lisää on luvassa.
– Minut ovat pitäneet pinnalla ihmeet ja satunnaiset kohtaamiset.
Semtšenko tapasi Suomessa venäläisen teatteriohjaajan. Tämä oli nähnyt Semtšenkon teatteria Pietarissa, mutta he eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.
Vasta kummankin paettua Venäjän hyökkäyssotaa he tutustuivat Helsingissä.
– Se on ollut suuri onni ja lahja kohtalolta, että tapasimme.
Ohjaaja ehdotti yhteistyötä. Syntyi teatteriryhmä Helsinki98. Nimi viittaa Vuosaaren postinumeroon.
Näytelmän ohjaaja haluaa pysyä nimettömänä, mutta hänen henkilöytensä on toimituksen tiedossa.
Helsinki98 on ammattiteatteriryhmä, joka kysyy ”mitä taide voi olla 24.2.2022 jälkeen?” Työryhmän tukikohta on Vuosaaren Tilajakamossa, metroaseman liepeillä sijaitsevassa vanhassa purkukuntoisessa lukiossa. Helsinki98 on rakentanut koulun kirjastosta teatteritilan.
Viimeisen reilun vuoden aikana Helsinki98 on saattanut ensi-iltaan jo kolme näytelmää. Kaksi ensimmäistä, Neuvostoihmisen loppu ja Sinkkipojat, perustuvat Nobel-palkitun valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin yhteisöromaaneihin.
Semtšenko on suunnitellut kaikkien kolmen esityksen lavastukset.
– Minut on pelastanut se, että saan työskennellä käsilläni. Että voin rakentaa, kehitellä lavastusta yksinkertaisista materiaaleista ja lähtökohdista. Tämä pitää minut järjissäni tässä hullussa maailmassa.
Viiden kopeekan venytystä
Haastattelun aikana Semtšenko istuu Lähinaapurin-näytelmän sellissä punaisen ylösalaisin käännetyn laskiämpärin päällä. Ämpäriä käytetään näytelmän eri kohtauksissa. Milloin se esittää vessanpönttöä, milloin pöytää, milloin sitä paukutetaan vanginvartijan pampulla.
Pavel Semtšenkon lavastusfilosofiassa näyttämöllä olevat esineet ovat usein monikäyttöisiä. Ne kulkevat mukana läpi koko esityksen draaman kaaren.
Sinkkipojat-näytelmässä puuikonit vuollaan esityksen aikana säleiksi, niistä rakennetaan myöhemmin käsiaseita. Näytelmän lopussa puupalaset muuttuvat hautausmaan risteiksi.
Teatterilavastuksien ratkaisut ovat osittain tahattomia. Semtšenko korostaa, että esityksiä tehdään ”venyttämällä viittä kopeekkaa”, suomeksi sanottuna kengännauhabudjetilla.
– Meillä kävi tuuri, kun tänne vanhaan kouluun oli jätetty luokkiin videotykkejä. Olemme lainanneet niitä ja luoneet erilaisia videoita esityksiin.
Vankilaan sijoittuvassa Lähinaapuri-esityksessä yhdistetään maalattuja punaisia elementtejä sekä harmaita pintoja.
– Meidän vaatteemme, yhteiskuntamme ja elämämme Venäjän valtiossa ovat harmaita.
Mutta meidän kehomme ja sydämemme ovat punaisia, Semtšenko kertoo.
Käärme, joka syö omaa häntäänsä
Lähinaapuri-näytelmä on kirjailija Markus Leikolan käsialaa ja kirjoitettu varta vasten Helsinki98-teatteriryhmälle. Leikola on kertonut näytelmän idean lähteneen Politico-lehden artikkelin sivumaininnasta, Navalnyin sellinaapurista.
– Minusta Lähinaapuri käsittelee Venäjän valtiollista systeemiä ja rankaisujärjestelmää. Se on kuin ouroboros-symboli, jossa käärme syö omaa häntäänsä. Se on tuhoon tuomittu systeemi, ikuinen sykli, Semtšenko pohtii.
Lähinaapurin kantaesityksen jälkeen monipuolisen teatterintekijän matka jatkuu Lappeenrantaan, jossa Ennusmerkkejä-näytelmä ensi-ilta kolkulttelee jo ovella. Ennusmerkit kuvaa pandemian jälkeistä maailmaa, jossa virittynyt maailman tila voi kärjistyä sotaan. Pavel Semtšenko vastaa esityksen videosuunnittelusta.
Semtšenko ei ole silti jättämässä Vuosaarta. Keväällä 2025 Helsinki98-teatteriryhmä ottaa käsittelyynsä kolmannen Svetlana Aleksijevitšin teoksen, Tšernobylista nousee rukous. Esitys tulee olemaan Aleksijevitšin näytelmä-trilogian viimeinen osa.
Katso video, jolla Pavel Semtšenko kertoo Lähinaapuri-näytelmän lavastuksesta:
