Jorge Martin lähellä MotoGP:n mestaruutta – Sepangin moottorirata hiljeni minuutiksi

Jorge Martin on matkalla kohti ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan maailmanmestaruutta.

Jorge Martin kuvassa.
Jorge Martin vankisti MotoGP-luokan MM-johtoaan. Kuva: Getty Images
  • STT Urheilu

Espanjan Jorge Martin tarttui tiukasti ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokka MotoGP:n maailmanmestaruuteen, kun hän voitti lauantaina Malesiassa ajetun sprinttikilpailun. Pahin kilpakumppani, italialainen Francesco Bagnaia täräytti ulos radalta, mutta ei loukkaantunut rytäkässä.

Martinin johto MM-sarjassa kasvoi 17 pisteestä 29:een.

– Viime vuonna en ollut valmis voittamaan. Tällä kaudella olen kypsempi kuljettaja. On etuoikeus olla tässä vaiheessa kautta tällaisessa tilanteessa, mutta kausi ei ole ohi ennen kuin se on todella ohi, 26-vuotias Martin muistutti.

Vesisade kasteli Sepangin moottoriradan ennen kilpailun alkua, mutta Martin ei murehtinut sitä tai tyrkyllä olevaa ensimmäistä kuninkuusluokan maailmanmestaruuttaan. Kahden viikon päähän kaavailtu kauden päätöskilpailu Valenciassa piti perua tulvien takia. Kisajärjestäjät yrittävät etsiä korvaavaa kisapaikkaa.

Sepangin radalla pidettiin ennen starttia hiljainen hetki Espanjan tulvissa kuolleiden yli 200 ihmisen muistoksi.

– Juuri nyt kaikki rukoukseni ovat Valenciassa ja kotipuolessa olevien ihmisten luona, Martin painotti.

Espanjan Marc Marquez oli lauantain sprinttikilpailun toinen ja Italian Enea Bastianini kolmas. Sunnuntaina ajetaan normaalikilpailu.