Joensuu palkitsi juhlapäivänään muun muassa Mastsystemin, Soma-mummoja, tanssinopettajia ja ampumahiihtäjiä

Kunniamaininnan erityisestä teosta kaupungin hyväksi sai Jarmo Heikkinen, joka osti kesken jääneen kiinteistön sijoitusyhtiönsä kautta Penttilänrannasta.

Kesken jääneet kerrostalot.
Kunniamaininnan erityisestä teosta kaupungin hyväksi sai Jarmo Heikkinen, joka osti kesken jääneet kerrostalot Pielisjoen rannalta. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle
  • Jouki Väinämö

176-vuotissyntymäpäiväänsä perjantaina juhliva Joensuun kaupunki on jälleen jakanut useita palkintoja.

Yrittäjäpalkinnon sai Heinävaaran muovilaaksossa toimiva Mastsystem, joka on vakiinnuttanut paikkansa puolustusvälineteollisuuden kansainvälisenä toimijana. Yrityksen tuotteita on viety yli 50 maahan

Kunniamaininnan erityisestä teosta kaupungin hyväksi sai Jarmo Heikkinen, joka osti kesken jääneen kiinteistön sijoitusyhtiönsä kautta Penttilänrannasta. Kerrostalojen loppuun rakentamista varten perustettiin rakennuttajayhtiö.

Nuorisopalkinto meni Motoran tanssiopettajille Eveliina ja Mitja Pilkkeelle, jotka tekevät erinomaista nuorisotyötä eri-ikäisten tanssijoiden kanssa.

Kulttuuripalkinto on myönnetty kuvataiteilija Tuija Hirvonen-Puhakalle. Hänen pitkä ja ansiokas kuvataiteilijan ura on tuonut tunnettuutta paikallisesti, maakunnallisesti, valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti.

Luotsin työllistämispalkinto myönnettiin Promeetta Oy:lle ja Saarinikkarille. Promeetan Työvaatemyynti-myymälä, tekstiilipaino sekä useat verkkokaupat ovat työllistäneet monipuolisesti joensuulaisia, erityisesti nuoria. Saarinikkari rakentaa kesäkaudella erityisesti saarikohteissa ympäri Suomen ja talvikaudella on keskittynyt pääkaupunkiseudun arvokohteiden saneeraukseen.

Arjen sankareita ovat tänä vuonna Katriina Toivanen ja Markku Kareinen. Toivanen on ollut perustamassa vertaistukiryhmää harvinaissairauksia sairastaville ja toiminut aktiivisesti useissa eri vapaaehtoistehtävissä. Kareinen on Heinävaaran kyläyhteisön kantava voima.

Jokaisen Joensuu -palkinnon saivat lahjoitustavaratoiminnan vapaaehtoistyöntekijät Raija Pakarinen, Kaija Lähteenmäki ja Maija Korhonen eli niin kutsunut Soma-mummot sekä Natallia Shalkouskaya, joka opettaa tanssia Kieku-Joensuussa ja teatteri RanKidsissa.

Menestyneistä urheilijoista palkittiin keilaaja Tomas Käyhkö, suunnistaja Miika Kirmula, keihäänheittäkä Lassi Etelätalo, vahvanainen Salla Romo sekä ampumahiihtäjät Kalle Loukkaanhuhta ja Suvi Minkkinen.