Suvi Minkkinen jatkoi väkeviä otteitaan ampumahiihdon maailmancupissa. Viime sunnuntaina Tero Seppälän kanssa parisekaviestissä voiton napannut suomalainen oli nyt naisten normaalimatkalla kahdeksas Saksan Ruhpoldingissa.
Minkkinen suoriutui ampumapaikalla hyvin. Hän ampui 19/20 taulustaan alas.
Eroa kisan voittajaan Ranskan Lou Jeanmonnotiin kertyi minuutti ja 36 sekuntia. Saksan Franziska Preuss oli toinen ja Sveitsin Amy Baserga kolmas.
Minkkiselle top10-sijoitus henkilökohtaisessa kisassa on jo seitsemäs tällä kaudella. Uran paras on Kontiolahden pikakisan kolmas tila.
Ennen tätä kautta Minkkinen oli yltänyt vain kertaalleen kymmenen parhaan joukkoon. Näin kävi noin kaksi vuotta sitten Oberhofin MM-kisoissa, kun hän oli kahdeksas.
Yle Urheilun asiantuntija Kaisa Mäkäräinen oli tyytyväinen Minkkisen suoritukseen.
– Ei voi kuin ihailla sitä, millä tasolla hän nyt kilpailee, Mäkäräinen kehui Minkkisen tultua maaliin.
Sonja Leinamon sijoitus oli 39:s, Inka Hämäläisen 79:s ja Noora Kaisa Keräsen 86:s. Keräselle kisa oli ensimmäinen tämän kauden maailmancupissa.
Maailmancupin kokonaiskisassa Minkkinen harppasi neljänneksi.