Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran aviopuoliso, toimittaja Mikko Välimaa kritisoi tuoreessa kirjassaan kovasanaisesti tapaa, jolla media uutisoi kesällä 2023 perussuomalaisten ministereiden vanhoista rasistisista kirjoituksista.
Hallituspuolueiden keskinäinen luottamus sai rasismikeskustelun myötä kovan kolauksen heti alkumetreillä, mikä uhkasi jopa kaataa vasta aloittaneen Petteri Orpon (kok.) hallituksen.
Paine purkautui, kun hallituspuolueiden johtajat julkaisivat lopulta heinäkuussa yhteisen kannanoton, jossa irtisanouduttiin rasismista.
”Mitä riikka oikeasti kirjoitti” keskittyy etenkin Jussi Halla-ahon (ps.) Scripta-blogin vieraskirjaan vuonna 2008 riikka-nimimerkillä toimineen Purran kirjoituksiin ja median tapaan uutisoida niistä.
Välimaa moittii mediaa siitä, että se poimi teksteihinsä ainoastaan loukkaavat sanat tai katkelmat.
Purran uutisoitiin kirjoittaneen muun muassa ”turkkilaisapinasta”, ”mokkakikkeli-insidentistä” ja kyselleen palstalla seuraa sylkemään kerjäläisten päälle ja hakkaamaan neekerilapsia.
Välimaan mukaan suomalaismedia pyrki kuitenkin kirjoituksista uutisoidessaan tarkoituksellisesti muokkaamaan mielipiteitä, pimittämään faktoja ja levittämään virheellistä tietoa.
– Sen sijaan, että yleisölle olisi kerrottu olennaista tietoa, sitä rajattiin jättämällä jutuista keskeisiä seikkoja pois. Tällä tavoin luotiin toimittajien oma näkemys, ja yleisö sai harhaanjohtavan kuvan, hän sanoo Ylen haastattelussa.
”En pidä itseäni riippumattomana”
Välimaa toivoo, ettei kirjaa ammuttaisi alas sen vuoksi, että sen on kirjoittanut Purran aviomies.
Kyse ei ole hänen itsensä mukaan puolustuskirjasta omalle vaimolle, vaan mediakriittisestä teoksesta, eräänlaisesta poliittisen journalismin ruumiinavauksesta.
– Kirjan merkitys on se, että avataan median toimintatapoja yleisölle. Eli miten syntyy tällainen ajojahdin tyyppinen tilanne, missä on valtava kohu päällä ja mennään kaasu pohjassa toimituksessa, eikä aina pysähdytä miettimään.
Hän kaipaa avointa julkista keskustelua myös muun muassa siitä, onko toimittajien poliittisilla näkemyksillä vaikutusta siihen, miten poliitikkoja julkisuudessa kohdellaan.
Koetko itse, että olet pystynyt arvioimaan tapahtumia puolueettomasti?
– Toivon ihmisten lukevan kirjaa asia-argumenttien kautta. Mutta en missään nimessä pidä itseäni riippumattomana, se olisi älytöntä.
– Toisaalta koen, että nimenomaan Purran puolisona minulla on mahdollisuus tuoda keskusteluun myös seikkoja, jotka avaavat rasismikeskustelua laajemmin. Ettei tämä jää vain siihen, että on käytetty loukkaavia ilmaisuja. Haluan myös kertoa sen, mitä kohu aiheutti meidän lähipiirissämme. Siinä mielessä joku voi tulkita sen puolustuskirjaksi.
Entä mitä mieltä Välimaa on itse Purran julki tulleista kirjoituksista? Oliko osa niistä rasistisia?
– Ne olivat loukkaavia ja rasistisia, ja on ihan oikein, että hän on niitä pyytänyt anteeksi.
– On ihan älytöntä väittää, etteikö rasismia suomalaisessa yhteiskunnassa esiinny. Sitä esiintyy valitettavasti, ja joskus valitettavan paljonkin.
Välimaa: ”Syntyi väärä mielikuva”
Välimaa kuvailee kirjassaan, miten Vieraskirjan tyyli edusti usein ironiaa ja sarkasmia, minkä vuoksi tekstejä on helppo hänen mukaansa tulkita väärin.
Keskustelu Purran kirjoitusten ympärillä lähtikin hänen mukaansa liikkeelle osittain vahingossa levinneestä, mutta myös median tahallaan levittämästä virheellisestä tiedosta.
Välimaa pyrkii kirjassa osoittamaan, että tiedotusvälineet uutisoivat Purran vanhoista kirjoituksista vaillinaisesti.
Purran ”turkkilaisapinaksi” kutsuma mies esimerkiksi oli ahdistellut häntä baarissa, minkä osa tiedotusvälineistä jätti uutisissa kertomatta.
Välimaa keskittyy myös kirjoitukseen, jossa Purra purki turhautumistaan lähijunassa tapahtuneesta välikohtauksesta maahanmuuttajataustaisen nuoren kanssa.
Samassa yhteydessä Purra otti myös kantaa joukkoampumisten ehkäisyä koskevaan keskusteluun ja ehdotukseen, jonka mukaan ampumiset voitaisiin välttää myöntämällä aselupia vain naisille.
Kirjoituksen eniten huomiota saaneessa kohdassa hän kuitenkin liitti nämä kaksi peräkkäistä aihetta toisiinsa. ”Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see”, Purra kirjoitti.
Välimaan mukaan media ei antanut lukijalle mahdollisuutta kuin yhteen tulkintaan.
– Syntyi väärä mielikuva, että nimimerkki olisi tosiaan suhtautunut ampumiseen myötämielisesti. Kun kirjoitus luetaan koko kontekstissaan, se nimenomaan vastustaa ajatusta, että naisia pitäisi aseistaa.
”JSN ei antanut valtakirjaa disinformaatiolle”
Julkisen sanan neuvoston JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen toteaa Purran joukkoampumista koskevan sitaatin olleen kuitenkin monitulkintainen.
– Jos on käytetty tulkinnanvaraista kieltä ja ilmaisua, niin ei oikein jälkeenpäin voi vaatia, että on vain yksi oikea tulkinta, Hyvönen sanoo.
Kirjoituksista uutisointi poiki lukuisia kanteluita JSN:lle, joka otti lopulta käsittelyyn yhden STT:n uutisen sekä viisi muuta kyseisen jutun julkaissutta mediaa.
Kantelut koskivat juuri Purran joukkoampumista koskevan sitaatin riittämätöntä kontekstointia.
JSN:n ratkaisu oli vapauttava. Neuvoston mukaan jutussa käytetystä sitaatista ei saanut asiayhteydestä väärää kuvaa niin, että kyse olisi ollut olennaisesta asiavirheestä. Tiedotusvälineellä oli JSN:n mukaan myös perusteet jutun näkökulmalle.
Neuvosto kuitenkin huomautti osaa lehdistä siitä, että etenkin kiistanalaisissa kysymyksissä asiayhteyttä olisi hyvä avata riittävästi.
Vapauttavaan päätökseen JSN päätyi myös myöhemmin, kun Purra itse kanteli neuvostolle Helsingin Sanomien uutisista.
Aseväkivallasta kirjoittaminen oli neuvoston mukaan mahdollista tulkita uutisjutuissa kerrotulla tavalla riippumatta siitä, mitä kirjoittaja oli tarkoittanut sillä sanoa.
Välimaa katsoo kirjassaan, että JSN:n ratkaisu oli yksiselitteisesti väärä. Hyvösen mukaan Välimaan kirjan kritiikki taas ampuu yli.
– Neuvosto ei missään tapauksessa antanut valtakirjaa disinformaation levittämiseen, kuten Välimaa tulkitsee.
Vaikka kontekstin ja asiayhteyden avaaminen on Hyvösen mukaan aina viime kädessä median vastuulla, on hänellä viesti myös poliitikoille.
– En sysää vastuuta Purralle yksin. Mutta kun vertaa Purran ja (entisen SDP:n pääministerin) Sanna Marinin toimintaa kohuissa, niin Marin otti tiedotustilaisuudessa kantaa väitteisiin, joita liikkui esimerkiksi jauhojengi-sanan tulkinnasta. Purra taas aloitti kaiken kuurupiilolla.
Kaksoisviestintä haastaa mediaa
STT:n päätoimittaja Minna Holopainen ei allekirjoita Välimaan syytöstä disinformaation levittämisestä.
Hän näkee Purran vuoden 2008 kirjoitusten ympärillä käydyn uutisoinnin olleen normaalia keskustelua yhteiskunnallisesta aiheesta, joka kuohutti monia kansalaisia.
– Tässä ei ollut kyse median keksimästä narratiivista, vaan siinä puhuttiin perusarvoista. Kohuissa on usein kyse arvoristiriidoista ja tämä oli mielestäni aivan tyypillistä siinä lajissa.
Holopainen kuitenkin katsoo, ettei mediakaan onnistunut uutisoinnissa mitenkään täydellisesti. Esimerkiksi kirjoitusten asiayhteyttä olisi voinut hänen mukaansa tuoda selvemmin esiin.
Etenkin perussuomalaisten harrastama kaksoisviestintä haastaa hänen mukaansa mediaa yhä enemmän.
Tutkijat puhuvat tavasta antaa samassa ulostulossa yksi viesti suurelle yleisölle, mutta toinen omalle kannattajakunnalle. Äärioikeistolaisilla ”vitseillä” vedotaan äärioikeistolaisiin äänestäjiin, mutta muille sitä voidaan perustella huumorilla.
Vastaava retoriikka on Holopaisen mukaan Suomessa varsin uusi ilmiö etenkin hallituksen ja eduskunnan jäsenten suusta tai kynästä.
– Onhan se vaikea tehtävä. Toisaalta pitäisi pystyä avaamaan, mitä täällä oikeasti viestitään omalle yleisölle. Toisaalta on tärkeää kertoa myös siitä, miten ihmiset ajattelevat ja kirjoittavat muissa ympäristöissä kuin siinä suunnitellussa julkisuudessa, Holopainen sanoo.
