MotoGP:n hallitseva maailmanmestari Jorge Martin loukkaantui Sepangin radalla ja mursi kaatuessaan oikean kätensä sekä vasemman jalkansa.
Espanjalaiskuljettaja, joka muutti äskettäin Aprilia-talliin voitettuaan Pramac Ducatilla vuoden 2024 mestaruuden, oli ajanut vain 13 testikierrosta, kun hän menetti kylmillä renkailla uuden pyöränsä hallinnan.
Korkean ja hurjan ilmalennon jälkeen hän laskeutui kovalla vauhdilla vasemman jalkansa päälle asfalttiin, minkä jälkeen hänen päänsä osui vielä ikävännäköisesti rataan.
Hän on varmuudella poissa jäljellä olevista kautta edeltävistä testeistä.
– Ei ihan paras mahdollinen kauden 2025 aloitus! Mutta ”martinator” tulee aina entistä vahvempana takaisin, kirjoitti Martin omalla Instagram-tilillään.
Martin palaa Malesiasta Eurooppaan leikkausta varten ja kilpailee aikaa vastaan ehtiäkseen kuntoutua kauden avauskilpailuun, joka ajetaan Thaimaassa 2. päivä maaliskuuta.
Aprilia-tallin päällikkö Massimo Rivola kertoi, ettei onnettomuudelle ollut selkeää syytä ja että Martin ei tehnyt tilanteessa ajovirhettä.
Myös Trackhouse-tiimin Raul Fernandez loukkaantui samalla radalla ja jättää testit väliin.
Ranskalainen Fabio Quartararo juhli testipäivän nopeinta aikaa kellottaessaan lukemat 1.57,555. Marc Marquez oli toiseksi nopein (1.57,606) uudella Ducatillaan ja hänen veljensä Alex Marquez kolmas (1.58,738).