Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Suomi sijoittui yhdeksänneksi ampumahiihdon MM-kisojen avausmatkalla sekaviestissä. Suvi Minkkiseltä nähtiin huima näytös. Suomi johti sekä makuuammunnan että pystyammunnan jälkeen, kun Minkkinen vei viestiä avausosuudella.
Minkkinen toi Suomen vaihtoon toisena lähes tasatahtiin Ranskan Julia Simonin kanssa.
Minkkinen kuvaili avaustaan MM-kisoissa hyväksi.
– Olosuhde on niin hidas, että on vaikea saada tunnetta herkästä ja hyvästä hiihdosta. Muihin nähden pystyin sitten ihan hyvin hiihtämään. Lopussa ura on niin liukas, että ei pystynyt tuomaan keulassa vaihtoon, Minkkinen kertoi.
Minkkinen oli iloinen, että pystyi kärkipaikalta kylmäpäisesti ampumaan nollat.
Ennen MM-avausta pari viikkoa sitten Anterselvan maailmancup oli sujunut mollivoittoisesti. Minkkiselle sattui kauden huonoin kilpailuviikonloppu, kun hän ei ollut sopeutunut korkeaan ilmanalaan.
Tämän kauden suomalaissensaatio myönsi, että olo oli epävarma ennen MM-avausta.
– En ole ulospäin uhoaja, enkä myöskään ole sitä oman pääni sisällä. Tarvitsen kisoja vahvistukseksi, että homma pelittää. Tämä oli hyvä viesti kroppani tilasta. Mielestäni huolto myös onnistui.
Suomen päävalmentaja Erik Torneus-Kulstad oli iloinen Minkkisen vahvasta esityksestä ja siitä, kuinka hän kisasi heti MM-kisoissa yhtä hyvin kuin suurimman osan kaudesta.
Norjalaisvalmentaja myönsi, että Minkkisen vire tulevia MM-matkoja ajatellen näyttää vahvalta.
– Totta kai tällaisena päivänä kukaan ei tunne olevansa huippukunnossa olosuhteiden takia. Näytti kuitenkin siltä, että kukaan ei saa Suvia kiinni kärjessä, Torneus-Kulstad tunnelmoi.
MM-kisat jatkuvat Suomen ykkösnimellä perjantaina pikamatkalla. Minkkisen mukaan sekaviestin avausosuus ja henkilökohtainen kisa, pikamatka, eroavat vain vauhdinjaostaan.
Suomalainen toteaa, että sekaviestissä pitää mennä muiden vauhdinjaolla. Pikamatkalla on sitten oma vauhdinjako.
– Toivottavasti pystyy pitämään saman rauhallisuuden penkalla, Minkkinen sanoi odotuksistaan perjantaille.
Minkkisen jälkeen Sonja Leinamo ampui makuulta yhden ohilaukauksen ja käytti kahteen ammuntaan yhteensä neljä varapatruunaa. Suomi putosi neljänneksitoista.
Leinamo kuvaili hiihto-osuuttaan raskaaksi, mutta se ei tuntunut vielä makuuammunnassa.
– Jännitti todella paljon ennen kisaa ja jo siitä asti, kun sain kuulla hiihtäväni siinä. Tiedän, että tiimikisat ovat tärkeitä ja niissä ei haluaisi epäonnistua, haastattelussa kyynelehtinyt Leinamo kuvaili.
Seppälältä lupaavaa menoa sairastelun jälkeen
Tero Seppälä ampui puhtaasti ja nosti Suomen kahdenneksitoista. Hiihtoajoissa hän kuitenkin jäi vielä kärjestä näkyvästi.
– Ammunnat olivat todella hyvät. Hiihto oli keskinkertaista. Tiedossa oli, että olen sopeutumisessa korkealle jäljessä, Seppälä kuvaili.
Seppälä viittasi siihen, kuinka hän tuli influenssaan sairastuttuaan muita myöhemmin MM-kisoihin valmistavalle leirille.
– Ei ollut paras vire, mutta kyllä se varmaan paranee päivä päivältä, Seppälä kuvaili.
Olli Hiidensalo toi Suomen maaliin vielä kolme pykälää korkeammalta kuin hän itse lähti osuudelle.
– Todella positiivinen avaus. Ammunta edellä mennään lajissa. Ammunnat olivat todella hyvät, nollat vetänyt Hiidensalo sanoi.
Mäkäräinen näki Minkkiselle tilaa palkintokorokkeella
Yle Urheilun ampumahiihtoasiantuntija Kaisa Mäkäräinen ihasteli Suomen kokonaispanosta.
– Tämä oli hieno alku MM-kisoille, kun katsotaan yksilösuorituksia. Neljästä urheilijasta kolme ampui molemmat paikat lippaalta nollille. Se on aika harvinainen tilanne, Mäkäräinen suitsutti.
Suvi Minkkisen alku MM-kisoihin lupaa myös hyvää ensimmäiselle henkilökohtaiselle matkalle. Voidaanko alkaa puhua mitaliodotuksista?
– Mitali on aina pienistä marginaaleista kiinni. Jos pikakilpailussa pystyy ampumaan 0+0..., Mäkäräinen pohti.
Hänen mukaansa naisissa on ollut tällä kaudella paljon heittelyä kärjessä. Asiantuntijan mielestä muita tasaisen varmoja urheilijoita ei ole ollut kuin Ranskan Lou Jeanmonnot.
– Hyvänä päivänä voi olla palkintokorokkeella tilaa, Mäkäräinen arvioi.
Ruotsilla ja Norjalla draamaa
Maailmanmestaruuden voitti Ranska. Avausosuus oli kuitenkin Ranskaltakin dramaattinen. Julia Simon kolaroi Ruotsin Anna Magnussonin kanssa.
Simonilta menivät molemmat sauvat poikki. Hän yritti huitoa toista varasauvaa, mutta ei meinannut saada sellaista. Lopulta Ranskan valmentaja rohmusi Ruotsin valmentajalta ylimääräisen sauvan.
Magnussonilta vaurioitui suksi ruotsalaislehti Expressenin mukaan sen verran, että hän joutui vaihtamaan puolestaan varasukseen.
– Tuo oli todella harmillista. Tuo ei ollut mielestäni virheeni, Magnusson kuvaili SVT:lle kolaria.
Ruotsi oli vaihdossa 13:s ja reilun minuutin perässä kärkeä.
Myös Norja oli todella kaukana kärjestä. Tällä kaudella paljon vaikeuksissa ollut Norjan Ingrid Landmark Tandrevold joutui käyttämään kaikki kuusi varapatruunaa ja joutui silti kahdelle sakkokierrokselle omalla avausosuudellaan.
Tandrevold toi Norjan vaihtoon yli kaksi minuuttia kärjestä 20. sijalla.
Ruotsi ja Norja kipusivat kuitenkin lähelle mitalitaistoa miesten osuuksilla, mutta eivät saaneet enää kiinni hopeajoukkue Tšekkiä ja pronssijoukkue Saksaa. Johannes Thingnes Bö toi Norjan maaliin neljäntenä ennen Ruotsia, kun Ruotsin ankkuri Sebastian Samuelsson kaatui tiukassa taistossa kilpailun lopussa.