Merikarvia osti Metsä Fibreltä lakkautetun sahan alueen

Kunnan tavoitteena on saada alueelle uutta yritystoimintaa.

Hakattu puu Metsä Groupin hakkuupalstalla Keminmaan Törmässä.
Metsä Fibre päätti lakkauttaa Merikarvian sahan vuosi sitten. Kuvituskuva. Kuva: Juuso Stoor / Yle
  • Tapio Pukkila

Merikarvian sahan alue on vaihtanut omistajaa.

Metsä Fibre päätti vuosi sitten lopettaa sahatoiminnot Merikarvialla ja nyt kunta on hankkinut alueen maat metsäyhtiöltä itselleen.

Kauppahinta runsaan 12 hehtaarin alueesta on 725 000 euroa.

Kunnan on tarkoitus kehittää alueesta yrityskeskittymä, jonka tavoitteena on palauttaa menetetyt työpaikat Merikarvialle.

Merikarvian kunnanjohtaja Juha Vasama uskoo, että alue poikii jopa enemmän uusia työpaikkoja kuin mitä Metsä Fibren yksikön loputtua hävisi. Sahalla oli 79 työntekijää.