Yle seuraa yleisurheilun EM-hallikisoja hetki hetkeltä tässä artikkelissa.
Kolmiloikkaaja Senni Salmiselle suorastaan tyrkytettiin uransa ensimmäistä arvokisamitalia tällä hallikaudella. Kokenut suomalainen sai lähteä Apeldoornin EM-halleihin tilastokakkosena, vaikka plakkarissa oli vain 14,07-hyppy.
Se kertoo lajin Euroopan tasosta jotain.
Perjantaina hypätyssä kahdeksan urheilijan finaalissa Salminen oli pitkään pinteessä viimeiselle kierrokselle asti. Ennen sitä pohjalla oli 13,64-suoritus ja neljä tuloksetonta suoritusta. 29-vuotias urheilija osoitti kuitenkin kuudennellaan kylmäpäisyyttä ja venytti pronssituloksen 13,99.
Salmisen mitalisuoritusta ei sovi vähätellä. Hän teki mitaleita varten tarvittavan. Toisaalta nyt jos koskaan uran ensimmäinen aikuisten arvokisamitali piti ottaa.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta 33 vuoteen, kun naisten 3-loikan EM-mitaliin riitti alle 14-metrinen suoritus. Ulkoratakisat mukaan lukien. Vuoden 1992 EM-halleissa kaksi viimeistä mitalisijaa otettiin tuloksilla 13,98 ja 13,75.
Heikko taso
Naisten kolmiloikka on ollut pitkään eräänlaisessa välitilassa. Entiset kokeneet tähdet ovat siirtyneet enemmän tai vähemmän syrjään. Tällaisia nimiä ovat muun muassa Ukrainan Olha Saladuha, Kreikan Paraskevi Papachristou, Portugalin Patricia Mamona, Saksan Kristin Gierisch.
Euroopan kärjessä on ollut ja on yhä edelleen paljon tilaa. Ulkoratojen EM-kisoissa taso on ollut hyvä, mutta viime vuosien hallikisoissa taso on repsahtanut.
Kuvaavaa on, että esimerkiksi vuoden 2021 kisoissa Salminen oli 14,14-tuloksella seitsemäs. Tuolloin kaikki finalistit ylittivät 14 metriä, kun nyt niitä oli vain 2/8.
Hyppypaikka tuotti monille vaikeuksia, mistä kertoo, että tuloksettomia suorituksia oli 25. Se ei silti selitä kaikkea.
Myöskään kaksi vuotta sitten taso ei ollut päätä huimaava. Pronssia otettiin tuloksella 14,16. Tuolloin Salmisen tuorein arvokisatulos olisi riittänyt sijaan viisi.
Vuosina 2009, 2011, 2013, 2015, 2017 ja 2019 Salmisen 13,99-tulos olisi riittänyt sijoihin 6, 7, 6, 6, 7 ja 7. Nyt voi siis aivan hyvin puhua alennusmyynneistä tuoreimman pronssisijan suhteen.
Rutinoituneeksi kärkihyppääjäksi
Salmiselle itselleen pronssi ja etenkin se, että mitali heltisi hienolla viimeisen kierroksen nousulla, on henkisesti erittäin tärkeä.
Ensimmäisen kerran vuonna 2020 itsensä suurelle yleisölle tunnetuksi tehnyt urheilija on lahjakas hyppääjä, jolla oli hallussaan edelliset SE-tulokset 14,63 ja 14,51.
Viime vuosina potentiaalia ovat kuitenkin jarruttaneet loukkaantumiset ja kamppailu mielenterveysongelmien kanssa. Jälkimmäisestä älykäs urheilija on ollut avoin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Salmista ei voida pitää huonona arvokisaurheilijana. Vuonna 2021 Tokion olympialaisissa Salminen oli ensimmäinen urheilija, joka jäi finaalin ulkopuolelle. Sija 13 ja tulos 14,20 olivat kuitenkin mainioita näytteitä urheilijalta, joka kisasi aikuisten puolella ensimmäisissä ulkoratojen arvokisoissaan.
Seuraavana kesänä EM-kisoissa Salminen oli komeasti seitsemäs. Vaikea viime kesä päättyi Pariisin olympiakarsinnassa tulleeseen vammaan.
EM-halleissa Salmisen olemus oli erilainen. Onnistuneen karsinnan jälkeen hän säteili positiivisuutta Ylen haastattelussa. Salminen ilmoitti suoraan, että hän hakee finaalista mitalia.
Karsintaan Salminen sai toivomansa alun, kun karsintaraja meni rikki heti ensimmäisellä. Kun finaalissa alku oli vaikea, se näkyi suomalaisesta ulospäin.
Hän sai kuitenkin koottua itsensä hienosti viimeisellä kierroksella. Juuri tämä voi olla se tarvittava onnistuminen, joka poistaa urheilijalta henkisen lukon.
Kapasiteettia Salmisella on yhä edelleen 14,50–15 metrin hyppyihin. Kun hän saa ripauksen itsevarmuutta, hän voi liittyä Espanjan Ana Peletreiro-Compaoren sekä Ukrainan Maryna Beh'-Romantšukin rinnalle tasaisen varmaksi eurooppalaiseksi kärkihyppääjäksi.
Se tekisi hänestä EM-mitalitekijän myös ulkoradoilla.