Aino-Kaisa Saarinen oli jo repiä pelihousunsa Remi Lindholmin takia – Suomella surullinenkin juttu MM-hiihtojen lopussa

Urheilustudion jatkoilla perataan MM-hiihtoja. Aino-Kaisa Saarinen hehkuttaa muun muassa Remi Lindholmin täyskäännöstä ja povaa tiukkaa tilannetta Therese Johaugille.

Hiihtäjä Remi Lindholm hymyilee lähikuvassa.
Nyt voi Remi Lindhom hymyillä onnistuneen MM-kisojen kuninkuusmatkan jälkeen, mutta aina kauden aikana tilanne ei ollut ruusuinen. Kuva: Petteri Bülow / Yle
  • Roope Visuri

Mikä puhuttaa?

Suomalaisen hiihdon erikoistapaus Remi Lindholm puhuttaa myös Aino-Kaisa Saarista. Yle Urheilun hiihtoekspertti kokee, että Lindholm treenaa ”enemmän kuin laki sallii”, mutta se näyttää nyt toimivan.

Lindholm säväytti lauantaina Trondheimin MM-kisoissa hiihdon kuninkuusmatkalla 50 kilometrillä ja oli seitsemäs.

Saarinen muistuttaa kovasta tasonnostosta. Aiemmin Lindholmin parhaat arvokisasijoitukset olivat kahdenkympin heikommalla puolella.

– Todella kova ja rohkea hiihto. Ei olisi voinut tehdä paremmin mitään, Saarinen kehui.

Remi Lindholmin irtiotto, kävi kärjessä 50 kilometrillä.
Remi Lindholm seitsemäs 50 km:n maalissa.

Kausi oli ollut Lindholmille vaikea. Tulokset olivat olleet vaisuja ennen Falunin MM-kenraalia.

Siellä Lindholm ylsi kymmenen parhaan joukkoon vapaan hiihtotavan 20 kilometrin yhteislähtökisassa, vaikka kolaroikin Norjan Jan Thomas Jenssenin kanssa. Tuo oli käänteentekevä hetki.

– Meinasin repiä pelihousuni, kun tuntui, että Remin suksia ei saada millään kuntoon. Yhtäkkiä kalusto saatiin kuntoon Falunissa. Sukset luistivat. Sijoitus oli sellainen, mitä pitääkin olla, Saarinen hehkutti.

Remi Lindholm herkistyi kesken kuningasmatkan ja kertoi hulvattoman tarinan.

Yllätys?

Miesten kuninkuusmatkan suurin yllätys oli Norjan Martin Löwström Nyengetin kaatuminen.

Nyenget kaatui myös perinteisen kympin väliaikalähtökisassa hyvistä asemista. Hänellä meni käytännössä kaksi mitalia kaatumisiin MM-kotikisoissa.

– En tiedä, miten samalle ihmiselle voi sattua kaksi kertaa tällaista? Nyengetillä ei ollut ainakaan onnea. Hän ei ole niin surkea laskija. Joku kömmähdys hänelle on käynyt, Saarinen ihmetteli.

Martin Löwström Nyenget kaatui.

Floppi?

Floppina Saarinen pitää Suomen osallistujamäärää hiihdon päätösmatkoille. Suomella oli lauantaina miehissä vain kolme osallistujaa viidellekympille, kuten on myös sunnuntaina naisissakin.

Sekä miehissä että naisissa Suomelta jää siis yksi paikka käyttämättä MM-hiihtojen päätösmatkoilla. Saarinen pitää sitä surullisena juttuna.

– Ymmärrän, että keli on raskas ja hiihdetään 50 kilometriä. Se on raju kilpailu. Ymmärrän, että kilpailuja on tulossa maailmancupissa pikapuoliin, mutta silti arvokisojen kuninkuusmatkan pitäisi olla niin kiinnostava ja herkullinen, että siihen löytyisi halukkaita.

Mitä ihmettä?

Johannes Hösflot Kläbo teki uskomatonta historiaa, kun hän voitti kuudennen maailmanmestaruutensa kuudenteen kisaan lauantaina. Kukaan muu ei ollut aiemmin pystynyt vastaavaan.

– Keli oli hyvin raskas, eikä päästänyt ketään helpolla. Varmasti kuormitusta oli Kläbollakin, Saarinen hehkutti Norjan supertähden tuoreinta urotekoa.

Johannes Hösflot Kläbo nauroi tiukalle väitteelle.

Mitä seuraavaksi?

Trondheimin MM-kisat huipentuvat sunnuntaina naisten 50 kilometrin kisaan. Naiset kisaavat tällä matkalla nyt ensimmäistä kertaa arvokisoissa.

Norjalla on paljon pelissä, koska norjalaiset eivät ole ottaneet yhtään kultaa MM-kotikisoissaan naisten puolella maastohiihdossa. Viimeksi Norjan hiihtonaiset ovat jääneet ilman MM-kultamitalia vuonna 2009.

50 kilometrin ennakkosuosikilla Therese Johaugilla on siis paljon pelissä. Johaug on tosin kärsinyt näissä kisoissa jo kaksi niukkaa tappiota Ruotsin Ebba Anderssonille.

– Andersson antaa kovan haasteen Johaugille. Hyvin mielenkiintoinen kisa on tulossa. Tämä on kuitenkin se matka, jonka Johaug haluaa voittaa. Mutta viekö Andersson tikkarin Johaugin nenän edestä? Saarinen pohtii kutkuttavaa lähtöasetelmaa.

Jälleen hirmuinen hiihto! Ebba Andersson löi Therese Johaugin 1,3 sekunnilla ja otti MM-kultaa perinteisen kymmenellä kilometrillä.
Therese Johaug häviää jälleen Ebba Anderssonille!

Suomalaisittain on mielenkiintoista nähdä Krista Pärmäkosken tilanne. Pärmäkoski paljasti perjantai-iltana, että hänellä todettiin reilu kuukausi sitten lonkankoukistajassa osittainen repeämä.

Pärmäkoski ilmoitti sen takia jättävänsä kahden viikon päästä Salpausselän maailmancupin ja siellä 50 kilometrin kisan väliin.

Vamman takia Pärmäkoski olisi halunnut hiihtää myös torstaina viestissä perinteisen osuuksia, mutta Pärmäkosken mukaan jalka tuntui kuitenkin yllättävän hyvältä vapaalla hiihtotavallakin.

– On hankala sanoa odotuksia. Krista hiihti kuitenkin viestissä aivan hurjaa vauhtia ja teki ihan mielettömän kilpailun, Saarinen kuvailee.