Kremlistä tärähti NHL-viikon pöyristyttävintä soopaa – viime aikojen suomalais­sensaatiosta ei jäänyt epäselvyyttä

Ylen NHL-toimittaja Tommi Seppälä ja asiantuntija Ismo Lehkonen perkaavat tuttuun tapaan NHL-viikon puheenaiheet.

Donald Trump ja Vladimir Putin
Donald Trumpin ja Vladimir Putinin puhelu nousi puheenaiheeksi jääkiekkopiireissäkin. Kuva: Elijah Nouvelage, Alexander Nemenov / AFP / LEHTIKUVA
  • Tommi Seppälä

Kuuntele tuorein Ikan änäri Yle Areenassa tai alapuolelta.

Carolinan vapautuminen, myyttinen vaatimustaso, Montrealin jokeri, AHL-sankarin palkinto
Aiheina muun muassa Montreal sekä Carolina Mikko Rantasen lähdön jälkeen.

Puheenaihe

NHL-viikon pöyristyttävin puheenaihe tuli tällä kertaa Kremlistä. Venäjän tiedotteen mukaan maan presidentti Vladimir Putin oli ehdottanut Yhdysvaltojen tuoreelle presidentille Donald Trumpille maiden välisen jääkiekko-ottelun pelaamista Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Ottelussa amerikkalaiset NHL-pelaajat kohtaisivat Venäjän KHL-pelaajat. NHL ei asiaan ottanut minkäänlaista kantaa, koska siltä ei ole asiasta mitään kysytty.

Jokseenkin pöyristyttävänä joskaan ei yllättävänä voi pitää sitä, että kesken rauhanneuvotteluiden keskustellaan jääkiekko-ottelun järjestämisestä. Näin Venäjä pyrkii siirtämään huomion toisaalle Ukrainasta, missä se käy edelleen hyökkäyssotaa.

– En ymmärrä yhtään mitään tällaisesta. Siellä on valtava määrä ihmisiä kuollut sodassa aivan turhaan ja miehet puhuvat jääkiekko-ottelun järjestämisestä. Uskomatonta soopaa. Ensimmäiset asiat pitäisi käsitellä ensin: sodankäynti täytyy lopettaa, rauha tuoda maailmaan ja sitten mietitään muuta, Ylen jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen linjaa.

– Näin se ihan maalaisjärjen kautta menee.

Kuka yllätti?

 St. Louis Bluesin Pavel Butšnevitš, päävalmentaja Jim Montgomery, Dylan Holloway ja Robert Thomas.
St. Louis Bluesin Pavel Butšnevitš (vas.), päävalmentaja Jim Montgomery, Dylan Holloway ja Robert Thomas juhlivat voittoa Chicago Blackhawksista helmikuussa. Kuva: Jeff Curry / Imagn Images / AOP

St. Louis Blues on ollut viimeisen kuukauden paras NHL-joukkue, mitä voi pitää yllätyksenä. Nuottipaidat ovat keränneet kahdestatoista edellisestä ottelusta komean saldon 9–2–1. Vaikka materiaalin osalta Blues ei kuulu sarjan eliittiin, joukkue pelaa juuri nyt hyvää jääkiekkoa.

Huomionarvoista on myös se, että seura vaihtoi valmentajaa marraskuussa. Drew Bannister sai lähteä ja tilalle seura palkkasi itselleen aiemmin tutun, Bostonista kenkää saaneen Jim Montgomeryn.

Kun Bannisterin aikana St. Louis oli koko liigan taulukossa sijalla 23, Montgomeryn aikana sijoitus on 14:s.

– Valmennuksella on ihan helvatin suuri merkitys, kun NHL:ssä kuitenkin pelataan jatkuvasti maalin pelejä. Ei NHL ole mikään työharjoittelupaikka valmennushommiin. St. Louis on joukkue, joka pelaa juuri nyt molempiin suuntiin laadukasta lätkää, Lehkonen kehuu.

Lehkonen sanoo, että Bostonissa ja Dallasissa aiemmin hyvää työtä tehnyt Montgomery on tuonut paljon lisää etenkin hyökkäyspelaamiseen.

– Nyt ei puhuta siitä, että hän olisi tuonut sinne vähän rotia, vaan todella paljon. Ensin tuli kurinalaisuus puolustamiseen ja sittemmin on hyökkäyspelikin mennyt todella paljon eteenpäin. St. Louis pelaa erittäin hyvää pelikirjajääkiekkoa. He ovat myös tunnistaneet tilanteensa pudotuspeliviivan tuntumassa, että nyt täytyy joka pelissä olla kaikki liossa.

Kuka petti?

Artemi Panarin ja Mika Zibanejad keskustelevat jäällä.
Artemi Panarin ja Mika Zibanejad ovat Rangersin ykköspyssyjä. Kuva: Brad Penner / Imagn Images / AOP

Kun ei lähde, niin ei lähde. New York Rangersin pelaamisessa näkyi orastavia piristymisen merkkejä aiemmin talvella, kun seura hankki Vancouverista tähtisentteri J.T. Millerin.

Noste ja orastava peli-ilo on tällä haavaa vain kaukainen muisto. Yhtenä idän suosikeista kauteen lähtenyt Rangers on hävinnyt seitsemästä edellisestä ottelustaan viisi.

Pudotuspeliviivaan matkaa on vain piste, mutta kone ei tunnu Broadwaylla hurahtavan käyntiin.

– Ei tuo lähde enää tällä kaudella, Lehkonen lataa.

– Ei omaa silmääni ainakaan miellytä tuo nihilistijääkiekko, missä kaikki lähtee siitä, että puolusta, puolusta, puolusta. Ja seiso keskialueella ohjauspelissä. En usko, että pelaajatkaan syttyvät nykypäivänä tuohon, ja sen kautta jupina joukkueen sisällä jatkuvasti lisääntyy, Lehkonen jatkaa.

Rangers on täynnä alisuorittajia. Koko kauden mitassa kalliista avainpelaajista yhdenkään ei voi aidosti sanoa pelanneen hyvin. Tämä koskee Artemi Panarinia, Mika Zibanejadia, Vincent Trocheckia, Chris Kreideria, Alexis Lafrenierea ja niin edelleen.

– Tämä koskee myös suomalaista jääkiekkoa. Tuollaista jääkiekkoa voi jonkun aikaa pelata, mutta tulosten on parempi sitten olla hyviä. Heti, kun tulokset alkavat laahata, alkaa jupina ja meno on koko ajan negatiivista. Tai sitten heität artistit pihalle joukkueesta ja haet nihilistipeliin sopivat jätkät, Lehkonen kritisoi päävalmentaja Peter Laviolettea.

Peter Laviolette puhuu mediatilaisuudessa maaliskuussa 2025.
Peter Laviolette sai vastailla viime viikonloppuna kritiikkiin Edmonton-tappion jälkeen. Kuva: Danny Wild / Imagn Images / AOP

Viikon suomalaismaali

Viime viikkojen suomalaissensaatio on Seattlen Jani Nyman. AHL:ssä tulokkaiden maalipörssiä 26 osumalla johtava Nyman sai kutsun NHL:ään ja paukautti ensimmäiseen viikkoon heti kaksi maalia. Lehkonen näkee valkeakoskisessa ison aihion.

– Erittäin potentiaalinen maaleja tekevä voimahyökkääjä, jonka täytyy nyt vain tunnistaa mahdollisuus. Nyt pitää erittäin vaativassa valmennuksessa vetää tulevat kuukaudet sillä ajatuksella, että ensi syksynä NHL:ään tullaan ovista ja ikkunoista sisään.

– Kaikki työkalut tällä miehellä on, koska jätkä näyttää rakastavan jääkiekkoa. Uskon vahvasti Janiin.

Seattle Kraken nousi 4–3-jatkoaikavoittoon Montreal Canadiensia vastaan. Uransa ensimmäisessä NHL-ottelussaan pelannut Jani Nyman aloitti joukkueen loppukirin.

Mitä seuraavaksi?

Mitä NHL tekee tähdistöottelukonseptinsa kanssa?

Taannoinen maajoukkueiden huipputurnaus laittoi NHL:n vaikeaan paikkaan. Kuten NHL-komissaari Gary Bettman seurajohtajien kokouksen yhteydessä totesi, tähdistöottelun hassuttelutapahtumaa voi olla vaikea myydä kansalle huipputason maajoukkueturnauksen jälkeen.

Ongelma konkretisoituu jo helmikuussa 2026. NHL on luvannut tähdistöottelutapahtuman New York Islandersille, mutta vanhalla kaavalla tapahtumaa ei haluta järjestää.

Toisaalta tähtipelaajat ovat lähdössä suoraan tähdistöotteluviikonlopusta Milanon olympialaisten jääkiekkoturnaukseen, joten kieli vyön alla nämä tuskin suostuvat Long Islandilla temmeltämään.

– Viisainta olisi perua koko homma ja Islanders vain ottaisi siitä iskun vastaan, Lehkonen sanoo.

Ongelma tältä osin on tietenkin raha. Niin turha tapahtuma kuin tähdistöotteluviikonloppu monien mielestä onkin, kassakoneet laulavat parin päivän ajan tiuhaan tahtiin.

– Koko tähdistöottelukonseptin voisi lopettaa eikä se haittaisi ketään. Me ytimessä olevat ja intohimolla jääkiekkoa seuraavat olemme voineet siitä tapahtumasta pahoin jo pitkään. Ei sitä vain pysty katsomaan. Kuka jonglööraa hienossa hatussa ja kuka heittää parhaan ilmaveivin? Hohhoijaa, Lehkonen naurahtaa.