Hokki Kainuu Oy on päättänyt hakeutua konkurssiin yhtiön heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi. Päätös tehtiin maanantaina hallituksen kokouksessa perusteellisen selvityksen ja harkinnan jälkeen.
Hokki Kainuu Oy:n taloudellinen tilanne on heikentynyt merkittävästi viime vuosina, eikä liiketoiminnan kääntämiseksi kannattavaksi ole löytynyt riittäviä toimenpiteitä.
Hallitus on selvittänyt erilaisia mahdollisuuksia talouden vakauttamiseksi, mutta ilman merkittävää lisäpääomitusta tai muuta kestävää ratkaisua, yhtiö ei kykene selviytymään taloudellisista velvoitteistaan pitkällä aikavälillä.
Syksystä 2024 lähtien yhtiö on aktiivisesti etsinyt erilaisia rahoitusratkaisuja talouden tasapainottamiseksi, mutta tässä ei ole onnistuttu. Jotta toimintaa olisi voitu jatkaa, osakkeenomistajien olisi tullut lähes tuplata taloudellinen panoksensa, mihin he eivät olleet valmiita tässä toimintaympäristössä.
Hallituksen puheenjohtajana Olli-Pekka Hyyryläinen kertoo, etteivät hallituksen jäsenet voi ottaa vastuuta yhtiön jatkamisesta ilman kestävää suunnitelmaa ja riittävää taloudellista tukea.
Päätös tarkoittaa, ettei Mestiksen karsintoja pelata. Hokin oli määrä aloittaa karsintaottelut Suomi-sarjan voittanutta Nokian Pyryä vastaan perjantai-iltana.
Jääkiekkoliiton liittohallitus päättää karsintoihin selvinneen Nokian Pyryn mahdollisuudesta hakea Mestiksen sarjapaikkaa kaudelle 2025–26. Sarjapaikan lisäksi Mestikseen edellytetään Mestis-lisenssiä.
Edellisen kerran Kajaanin Edustushokki hakeutui konkurssiin 2017.