Kun puhumme ajasta, puhumme usein kuin se olisi rahaa. Aikaa säästetään, aikaa tuhlataan ja aika loppuu. Kysymme, kuinka paljon aikaa on jäljellä tai miten voimme käyttää sen viisaasti.
Kun keskustelemme, olemme kuin sotatantereella. Puolustamme väitteitämme, ammumme alas vastaväitteet ja pyrimme voittamaan väittelyn. Jos keskustelun tarkoitus on lisätä ymmärrystä, miksi puhumme siitä kuin sodasta?
Kumpikin puhetapa ohjaa ajatteluamme.
Jos aika on rahaa, alamme arvottaa ihmistä tehokkuuden perusteella. Jos keskustelu on sotimista, alamme arvostaa ihmistä, joka murskaa vastapuolen argumentit tai torjuu kritiikin.
Sanavalinnat ovat myös markkinointia, ja ne voivat hämärtää sitä, mistä on oikeasti kyse.
Esimerkiksi useimmat somekontaktit ovat puolituttuja, mutta heidät on brändätty ystäviksi. Emme ole profeettoja tai pyhimyksiä, mutta jostain syystä meillä on seuraajia. Monet someverkostot eivät edellytä vastavuoroisuutta tai välittämistä, mutta niitä kutsutaan silti yhteisöiksi. Ne ovat pikemminkin yksinäisiä tiloja, joissa huudamme tyhjyyteen ja odotamme, että joku reagoi.
Sanavalinnat ovat myös markkinointia, ja ne voivat hämärtää sitä, mistä on oikeasti kyse.
Ajan saatossa teknologian termit siirtyvät ihmisen toiminnoiksi. Lataamme akkujamme lomalla, skannaamme juhlasalia etsiessämme seuraa ja irtikytkemme haitalliset kehityskulut toisistaan.
Kun jokin ei miellytä, canceloimme. Kun meillä synkkaa hyvin, meillä klikkaa. Olemme samalla taajuudella. Tämän kolumnin kirjoittaminen vie minulta kaistaa, koska tekstiä pitää prosessoida.
Puhumme itsestämme kuin koneista.
Ilmiö ei ole uusi. Psykologia tieteenalana kehittyi höyryjunien aikakaudella. Silloin ihmisetkin alkoivat päästää höyryjä ulos ja purkaa paineitaan. Tietotekniikan kehitys sen sijaan tarjosi tutkijoille kätevän analogian ihmisen lyhyt- ja pitkäkestoisen muistin kuvaamiseen.
Sanoilla luodaan myös etäisyyttä moraalisiin ongelmiin. Kaksoistorni-iskujen jälkeen CIA otti käyttöön niin sanotut tehostetut kuulustelumenetelmät (enhanced interrogation techniques). Kyse oli vesikidutuksesta, univajeesta, valeteloituksesta, pakotetusta alastomuudesta ja muista kidutuskeinoista. Kun epäeettinen toiminta piilotetaan tarkkaan valittujen sanojen taakse, sen hyväksyminen helpottuu.
Siksi somealustatkaan eivät kerro vakoilevansa meitä, ne vain keräävät tietoja käyttäjien mieltymyksistä. Ne eivät lisää riippuvuutta, vaan sitouttavat käyttäjiä.
Sanoilla luodaan etäisyyttä moraalisiin ongelmiin
Miksi hyväksymme tällaisen kielen? Koska se kuulostaa paremmalta. Sanat rakentavat kuvaa maailmasta, jossa on mukavampi elää – mutta vain niin kauan, kun emme katso verhon taakse.
Nyt kun tekoälyn käyttöön viittaava sanasto alkaa vakiintua, sanavalintojen tarkasteleminen on erittäin tärkeää. Kun luodaan jotain uutta, luodaan myös uutta kieltä. Tekoälylle ei pitäisi antaa piirteitä, joita sillä ei ole.
On esimerkiksi harhaanjohtavaa sanoa, että generatiiviselle tekoälylle opetetaan jotain. Yliopistossa ja koulussa opetetaan ja sen seurauksena syntyy ymmärrystä. Tekoälyä ohjataan valitsemaan jonon seuraava jäsen matemaattisen mallin pohjalta. Tekoäly ei kirjoita runoja, vaan mallintaa niitä.
Kun sanomme, että tekoäly hallusinoi, teemme oletuksen, jonka mukaan tekoälyn pitäisi olla oikeassa. Sitä ei ole kehitetty etsimään totuutta, vaan arvaamaan sanoja. Hallusinaation sijasta asialle olisi olemassa ihan tavallinen ja neutraali sana: virhe.
Tarkalleen ottaen kyseessä ei oikeastaan ole edes virhe, vaan tilastollinen totuus. Tekoäly noudattaa niitä periaatteita, joilla se on ohjelmoitu toimimaan. Ihminen, joka turhautuu tekoälyn hallusinointiin ei ehkä ymmärrä, millaista työkalua käyttää; todennäköisin vastaus ei aina ole totuudenmukaisin.
Kun sanomme, että tekoäly hallusinoi, oletamme, että sen pitäisi normaalisti olla oikeassa.
Useimmat meistä omaksuvat tietyt termit, koska niitä tarjotaan meille – jopa tuputetaan. Alamme toistaa sanoja ymmärtämättä, miten ne vahvistavat valheellisia mielikuvia. Nykynuori saattaa ajatella, että yhteisöllisyys on sitä, kun postaa meemin ryhmään, ystävät ovat heitä, jotka reagoivat postauksiin ja läheisyys on sitä, kun chattailee jonkun kanssa.
Jos haluaa elää maailmassa, joka tuntuu aidolta ja merkitykselliseltä, on valittava sanansa viisaasti. Kieltä ei saa hyväksyä sellaisenaan: sitä täytyy tarkastella, kyseenalaistaa ja muovata.
Sanat voivat olla ikkuna totuuden paljastamiseen – tai sitten verho sen peittämiseen.
Perttu Pölönen
Kirjoittaja on futuristi ja tietokirjailija, jonka tiedot eivät ole pilvessä, vaan valtavissa halleissa, joissa on valtavasti kovalevyjä, jotka vievät valtavasti sähköä.
