Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys alkoi Keski-Pohjanmaalla muuta maata maltillisemmin.
Äänioikeutetuista 3,4 prosenttia antoi äänensä ensimmäisenä äänestyspäivänä, mikä on 1 802 keskipohjalaista.
Valtaosassa keskipohjalaiskuntia äänestysaktiivisuus jäi ensimmäisenä päivänä koko maan keskiarvoa matalammaksi.
Koko maassa äänestysaktiivisuus oli keskiviikkona 4,0 prosenttia.
Aluevaalit kiinnostivat lähes yhtä paljon keskipohjalaisia: 3,3 prosenttia äänioikeutetuista antoi äänensä eilen. Se on 1 763 keskipohjalaista. Koko maassa aluevaalien äänestysprosentti oli 3,8.
Vilkkaimmin uurnille lähtivät kuntavaaleissa jälleen lestijärviset, siellä äänestysprosentti nousi 8,5:een.
Alhaisin äänestysinto oli Vetelissä – vain 3,1 ehti äänioikeutetuista äänestämään. Miehet lähtivät naisia innokkaammin uurnille kuntavaaleissa Halsualla, Kaustisella, Lestijärvellä ja Vetelissä.
Tuplavaalien eli alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu ensi tiistaihin, 8. huhtikuuta saakka.
Ennakkoon voi äänestää missä tahansa virallisessa äänestyspaikassa. Oman kuntansa äänestyspaikat ja niiden aukioloajat löytää esimerkiksi Digi- ja väestötietoviraston sivuilta.
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13. huhtikuuta.
Kuntavaalit | Aluevaalit |
Halsua 5,7 | Halsua 4,9 |
Kannus 3,9 | Kannus 3,8 |
Kaustinen 3,2 | Kaustinen 3,2 |
Kokkola 3,3 | Kokkola 3,2 |
Lestijärvi 8,5 | Lestijärvi 7,7 |
Perho 3,6 | Perho 3,6 |
Toholampi 3,3 | Toholampi 3,3 |
Veteli 3,1 | Veteli 2,8 |