Kino Kaustisen kaupallinen elokuvatoiminta on alkanut vaihtelevasti Kaustisella.
Väkeä on käynyt elokuvissa puolen vuoden aikana kahdestakymmenestä katsojasta sataan katsojaan per elokuva.
Kotimainen elokuva ja lasten elokuvat ovat vetäneet väkeä hyvin. Sen sijaan esimerkiksi Kokkolassa suositut kauhuelokuvat eivät kaustislaisia kiinnosta.
Bio Indola Oy:n toimitusjohtaja Caj Indola sanoo, että muutoksia on luvassa. Nyt elokuvia näytetään perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Jatkossa näytöksiä on hieman harvemmin. Kaustisen Festivaalien aikana pidetään kahden viikon tauko.
Myöhemmin vuodesta elokuvateatteri on avoinna ehkä joka toinen viikko.
– Kaustisella ei ole totuttu, että elokuvat tulevat ensi-iltaan samaan aikaan kun Helsingissä. Paljon kysellään jälkeenpäin jonkun elokuvan perään. Markkinoinnissa on vielä parantamisen varaa.
Kokkolassa elokuvateatterin omistava yritys, Bio Indola Oy on hoitanut Kino Kaustista lokakuusta lähtien. Kunta on tehnyt yrityksen kanssa voiden mittaisen sopimuksen optiovuodella.
Caj Indolan mukaan he aikovat option käyttää.