Arpa on ratkaissut valtuustopaikan monessa kunnassa - kunta- ja aluevaalien tulokset on vahvistettu

Päijät-Hämeessä valtuustopaikkojen jaossa turvauduttiin arpaan Asikkalassa, Padasjoella ja Orimattilassa.

Vaaliuurnan sisältö on tyhjennetty pöydälle, missä on kasa äänestyslipukkeita.
Monessa kunnassa viimeisiä valtuustopaikkoja jouduttiin arpomaan, kun ehdokkaat olivat saaneet yhtä paljon ääniä. Kuva: Jari Kovalainen / Yle
  • Tapio Enlund

Keskusvaalilautakunnat ovat vahvistaneet kunta- ja aluevaalien vaalitulokset. Päijät-Hämeessä arpa on ratkaissut monessa kunnassa valtuustopaikkoja.

Padasjoella arvan avulla valtuustopaikan sai Kuntalaisten Padasjoki -ryhmässä Oskari Peltola, kun hän sai vaaleissa yhtä monta henkilökohtaista ääntä Suvi Korelinin kanssa.

Orimattilassa onnekkaampi oli Kokoomuksen Olli Nieminen - hän sai arvalla viimeisen valtuustopaikan, kun Valtteri Sallinen jäi varalle.

Asikkalassa arvottiin, koska SDP:n Hannu Mäkisen ja Mirja Järvinen äänimärät olivat yhtä suuret. Arpa toi valtuustopaikan Hannu Mäkiselle ja Mirja Järvinen jäi ensimmäiseksi varavaltuutetuksi.

Hartolassa, Heinolassa, Iitissä, Lahdessa ja Sysmässä tarkastuslaskenta ei tuonut muutoksia valtuuston kokoonpanoon.