Teemu Laaksonen: Sanoman mukaan Yle on uhka demokratialle – kaupallisen median jätti ajaa kuitenkin osakkeenomistajien eikä kansalaisten etua
Onko Yleisradio ensisijaisesti haitallinen markkinahäirikkö vai tarpeellinen kulttuuri-instituutio? Mediakonserni Sanoman vastaus on selvä: häirikkö, joka horjuttaa kansanvaltaa.
Johtopäätös on mahdollinen, jos yhteiskuntaa tarkastelee vain markkinapaikkana. Tosiasiassa Ylen kutistaminen sivuuttaa kansalaisten tarpeet, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Teemu Laaksonen.
Yleisradion tulisi vetäytyä kaikilta kilpailluilta markkinoilta muuta mediatarjontaa täydentävään rooliin.
Näin lukee Sanoma Media Finlandin lausunnossa, jonka se antoi viime vuoden syyskuussa. Lausunto koskee maan hallituksen esitystä Yleisradio-lain muuttamisesta. Sanoma Media Finland on Suomen suurin mediayhtiö ja osa Sanoma-konsernia.
Lausunnossa todetaan myös, että Julkinen palvelu on perusteltua kun se tukee talouden kasvua tai poistaa markkinoiden epätäydellisyydestä johtuvia haittoja.
Ja että Yleisradion toiminnan painopisteen tulisi olla erityisyleisöjä palvelevissa ohjelmissa, joita ei ole kannattavaa tuottaa yksityisellä rahoituksella.
Lausunnon mukaan Yleisradion hallitsematon laajentuminen uhkaa yksityisen median olemassaoloa ja siten suomalaista demokratiaa. Valtiollinen media on ainoa kotimainen media vain totalitäärisissä yhteiskunnissa.
Yleisradion tulisi vetäytyä kaikilta kilpailluilta markkinoilta muuta mediatarjontaa täydentävään rooliin.
Sanoma Media Finland
Sanomalla on kovat piipussa. Vaikka aggressiivinen tyyli voi olla vain neuvottelutaktiikkaa, saa se punnitsemaan suomalaisen yhteiskunnan perusperiaatteita.
Julkisuudessa Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta on esiintynyt maltillisemmin. A-studiossa hän toisteli toivetta saada mediamarkkinoille selkeät pelisäännöt. Kalstan mielestä Yle-laki pitäisi päivittää siten, että se “palvelisi suomalaisia kuluttajia”.
Siis kuluttajia, ei kansalaisia. Kalstan edustama Sanoma ei tarkastele yhteiskuntaa, vaan markkinoita.
Kerrataanpa. Yle-lakia ollaan muuttamassa, koska yksityisten mediayritysten etua ajava Medialiitto kanteli Ylen tekstisisällöistä EU:lle vuonna 2017. Äskettäin Medialiiton jäsen, mediakonserni Sanoma, kanteli vielä erikseen Yle Areenasta ja Ylen oppimissisällöistä. Molemmissa tapauksissa käsitellään sitä, miten laajasti Yle saa toimia netissä.
Alun siteeraukset liittyvät aiempaan kanteluun, mutta kertonevat Sanoman näkemyksen Ylen tehtävistä ylipäätään.
Sanoman mielestä Yle ei saisi julkaista Areenassa ohjelmia muuten kuin tv- tai radiolähetyksen jälkeen ja niihin suoraan kytkeytyen. Jos näin päätettäisiin, se olisi pitkä loikka menneisyyteen. Silloin Yle Areena ei olisi enää 2020-luvun video- ja audiopalvelu, vaan passiivinen pika-arkisto.
Sanoma pelkää, että Yle syrjäyttää muut kotimaiset suoratoistopalvelut – varsinkin jos Yle julkaisee viihdettä, jota muut haluaisivat myydä omilla alustoillaan. Ylen toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan mukaan yhtiö on luopunut monista viihdeformaateista kaupallisen median hyväksi. Ylä-Anttilan mainitsemia viihdeohjelmia ovat esimerkiksi Uutisvuoto, Villi kortti, Satuhäät ja Syke.
Yle Areenan rajoittaminen olisi pitkä loikka menneisyyteen.
On paikallaan pohtia, millaista viihdettä Yle saa julkaista, vaikka rajanvedot voivat olla hankalia. Muutenkin on oikeus ja kohtuus, että Yle on luupin alla. Ison julkisen median rooli medioituneessa yhteiskunnassa on suuri. Ylestä puhutaan paljon, koska sen yhteiskunnallisella panoksella on väliä.
Sanoman lausunnosta nousee kuitenkin perinteistä Yle-kritiikkiä paljon isompi kysymys: olisiko Ylen vain täydennettävä kaupallisen median jättämiä aukkoja ja kohdennettava journalisminsa ja sisältönsä lähinnä erityisryhmille?
Niin toimimalla syntyisi aika toisenlainen Suomi. Tähän asti julkisen palvelun idea on ollut monimuotoinen. Laissa sanotaan seuraavaa: Ylen pitää esimerkiksi tukea kansanvaltaa, tasa-arvoa ja sivistystä, luoda kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä, tarjota kansalaisille mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja huolehtia myös vähemmistöistä.
Jos Yleltä kiellettäisiin tyystin isompaa yleisöä tavoittelevat sisällöt, se rapauttaisi samalla pohjan kulttuuritehtävältä ja pienten kohderyhmien palvelemiselta. Yleisradioyhtiö, jota ei koeta laajempien kansanjoukkojen keskuudessa tarpeelliseksi, alkaa luisua kohti olemattomuutta.
Julkisen palvelun mediassa työskentelevänä toimittajana ajattelen, että meidän on tehtävä juttuja ja ohjelmia, joiden sisältö ja tekotapa perustelevat itse itsensä. Ne ovat olemassa, koska ovat journalistisesti tärkeitä tai kulttuurisesti merkityksellisiä. Sisältöä ei ole tehty tuotteen myymiseksi tai yleisön huomion käyttämiseksi kaupankäynnin välineenä.
Yrityksen perimmäinen tavoite ei ole monimuotoinen yhteiskunta, vaan mahdollisimman vahva oma asema.
Julkisen palvelun idea on horisontissa hohtava unelma. Aina se ei toteudu, mikä on turhauttavaa, mutta edessä siintävä tavoite motivoi. Siinä on kutsumuksen tuntua.
Sanoma-yhtiön tehtävä taas on ajatella sen osakkeenomistajien etua. Konsernin ehdotuksia kuunnellessa kannattaa muistaa, että niissä näkyy yksityinen, ei yleinen etu. Jokainen yritys yrittää kasvaa ja voittaa kilpailun. Perimmäinen tavoite ei ole monimuotoinen yhteiskunta, vaan mahdollisimman vahva oma asema. Yleinen etu määrittyy muualla, demokraattisessa julkisuudessa ja päätöksenteossa.
Kun Sanoma esittää, että jopa demokratia voi olla vaarassa Ylen takia, kannattaa kysyä, millaisen yhteiskunnan oikeastaan haluamme. Millainen olisi suomalainen yhteiskunta ja mediakenttä, jos Yle vain tilkitsisi markkinoiden aukkoja?
Sitä ei voi varmasti tietää. Empiiristä näyttöä on vain tästä jo koetellusta vaihtoehdosta. Suomi on pärjännyt aika hyvin sekataloutena, jossa vapaat markkinat ja vahvat julkiset palvelut elävät rinnakkain. Yhteiskuntaa ei ole rakennettu vain kuluttajien ehdoilla, vaan myös kansalaisten tarpeisiin. Itse äänestäisin tämän mallin jatkoon.
