Joonas Hamunen ahmi kaiken mahdollisen tiedon valaista – korona sai hänet vihdoin lähtemään merelle ja lopulta vedestä nousi evä
Joonas Hamunen ja Jonna Salonen toteuttivat haaveensa miekkavalaiden kohtaamisesta Pohjois-Norjassa. Matkan päätteeksi Norjanmeri tarjosi Hamuselle myös valtavan yllätyksen.
Kuivapukuun pukeutunut mies meloo marraskuisella Norjanmerellä.
Horisontissa lentää tiiviissä ryhmässä lokkiparvi, joka kiinnittää melojan huomion.
Yhtäkkiä kaukana edessä näkyy vesipatsas. Mela kauhoo veden pintaa kiihtyvässä tahdissa – matkan on taituttava nopeammin, sillä Joonas Hamusen unelma on toteutumassa.
Tästä hetkestä Hamunen on nähnyt unia jo vuosia, mutta nyt hän on hereillä. Miekkavalaan kohtaaminen on pian totta.
– Kun kiinnostun uusista asioista, niistä muotoutuu minulle usein liki pakkomielle. Näin kävi myös miekkavalaiden kanssa, Joonas Hamunen nauraa itähelsinkiläisen kerrostaloasunnon keittiössä neljä kuukautta myöhemmin.
– Puhuit valaista jo meidän ensimmäisillä Tinder-treffeillä, huudahtaa puoliso Jonna Salonen.
Joonas Hamusen valasinnostus syttyi kahdeksan vuotta sitten, kun hän näki suoratoistopalvelusta Blackfish -dokumentin.
Erityisen vaikutuksen teki merten suurten nisäkkäiden tunne-elämä. Miekkavalaat ovat älykkäitä ja tunneherkkiä eläimiä, joille oma perhe on tärkeä.
– Kuvat, joissa miekkavalasemo kannattelee kuollutta poikastaan pinnalla viikkoja, kertovat, kuinka välittäviä otuksia valaat ovat.
Hamunen etsi käsiinsä kaiken mahdollisen tiedon miekkavalaista. Samalla haave kirkastui: Joonas halusi nähdä miekkavalaan sen luonnollisessa ympäristössä.
Jonna Salonen muistaa vaikuttuneensa haaveesta jo parin ensitreffeillä.
– Olen innostunut luonnosta ja eläimistä. Oli kiinnostavaa, että Joonas tiesi miekkavalaista ja niiden käytöksestä niin paljon.
Pari alkoi seurustella. Pikku hiljaa unelmasta tuli yhteinen.
Suuria hankintoja ja harjoittelua
Ensimmäisenä pandemiavuotena Hamunen ja Salonen työskentelivät lukemattomien muiden tavoin etänä saman keittiönpöydän äärellä, jossa haastattelua tehdään.
– Vuoden 2020 lopussa tajusimme, ettei korona ole lähdössä minnekään. Ymmärsimme, että etätyössä voisi olla mahdollisuus haaveen toteuttamiseen, Jonna Salonen kertoo.
Parhaat paikat nähdä miekkavalaita löytyvät Uudesta-Seelannista, Vancouverista ja kaikeksi onneksi myös vähän lähempää: Pohjois-Norjasta, joka valikoitui matkakohteeksi.
Ensin piti miettiä, missä valasbongarit asuisivat ja työskentelisivät. Hankittiin asuntoauto. Sen katolle sai kätevästi kajakin.
Mielenkiinto miekkavalaisiin sai Joonas Hamusen pohtimaan myös ekosysteemin kestävyyttä ja biodiversiteetin pienentymistä. Hamuselle oli tärkeää nähdä miekkavalaat siten, että niille aiheutuisi tarkastelusta mahdollisimman vähän haittaa.
Katsomistaan dokumenteista Hamunen oppi tutkijoiden lähestyvän kohteitaan kajakeilla. Moottoriveneistä aiheutuva meteli häiritsee miekkavalaiden kommunikaatiota toistensa kanssa.
Sekä Hamunen että Salonen olivat tottuneita melojia, mutta tiedossa oleviin olosuhteisiin se ei riittänyt. Oli harjoiteltava lisää.
– Pohjois-Norjassa on kova tuuli, voimakkaita aaltoja, pitkät etäisyydet ja tietysti kylmä vesi. Jos siellä kaatuu kajakilla, on aika yksin luontoäidin kanssa, Hamunen toteaa.
Nomadielämää asuntoautossa harjoiteltiin talvisessa Suomen Lapissa viiden viikon ajan. Jäätyneet putket, kylmyydestä hajonnut vessan ikkuna tai pakkaselle taipuva sisälämpötila eivät saaneet pariskuntaa muuttamaan suunnitelmiaan – Norjassa lämpötila tulisi pysymään nollassa.
Poliisit tulivat Tromssasta asti
Asuntoauto kääntyi nelostielle syyskuussa 2021. Suunnitelmissa oli nauttia Pohjois-Norjan luonnosta ennen talven ja valaiden saapumista.
Vaikka Salonen ja Hamunen olivat keskellä luontoa, ei retkeily tai vesille lähtö onnistunut missä kohtaa tahansa. Mikäli sopiva kohde sattuikin olemaan lähellä, täyttyivät illan tunnit suunniteltua useammin asioista, jotka kotona olisivat hoituneet itsestään: tiskaamisesta, vessan tyhjentämisestä, vesisäiliön täytöstä ja yöpaikan etsinnästä.
Tavallisena aamuna Hamunen nousi kalaan kello kuudelta ja palasi yleensä tyhjin käsin herättämään nukkuvan Salosen. Aamupalan jälkeen toinen asettui työskentelemään auton pöydän ääreen ja toinen sängylle. Markkinoinnin ja sovelluskehityksen parissa työskentelevien etätyöläisten päivät loppuivat usein vasta, kun vuonot olivat jo kadonneet pimeyteen.
Myöhemmin syksyllä Hamunen ja Salonen jäivät useammaksi päiväksi asumaan pieneen kylään, sillä työt venyivät pitkälle iltaan.
– Kun paikalle saapui kahden tunnin matkan päästä Tromssasta asti matkannut poliisipartio, luulimme kyläläisten tehneen ilmoituksen luvattomasta oleskelusta. Kävikin ilmi, että heidät oli hälytetty vain tarkastamaan, onko meillä kaikki hyvin, Hamunen kertoo.
Kuokkavieraana miekkavalaiden ruokapöydässä
Marraskuussa Hamusen ja Salosen kulkupeli saapui matkan pääkohteeseen, Skjervøyhyn.
Miekkavalaiden pääasiallinen syy Norjan aluevesille tulemiseen ovat sillit.
– Valaat saalistavat silliparvia käyttäen kaikuluotausta ja viestivät toisilleen äänimerkein. Kun sillit ovat satimessa, valaat tainnuttavat ne lyömällä niitä pyrstöllään. Iskusta pökertynyt silliparvi on helppo imaista valaan valtavaan suuhun, Hamunen kertoo.
Lue myös: IT-alan eläkeläinen Tiina Henkola, 68, ryhtyi pandemian aikana stand up -koomikoksi – "Elämää on liian vähän jäljellä kotona kyllästymiseen"
Tainnutustaktiikalla napatut sillit syödään kahdesti, sillä valaiden jälkeen rippeisiin iskevät lokit.
Jutun alussa mainittu lokkiparvi oli juuri tällainen ruokaseurue. Tuolloin Salonen ja Hamunen olivat etsineet merkkejä miekkavalaista Skjervøyn edustalla jo neljä päivää.
Edeltävä päivä oli ollut raskas ja vaarallinen. Merenkäynti yltyi uhkaavaksi ja kaksikko joutui rantautumaan lähimpään mahdolliseen kohtaan, josta he liftasivat takaisin asuntovaunulle.
Nyt edessä näkyvä vesisuihku vahvisti, että Hamunen oli saapumassa keskelle valaiden ruokapöytää.
– Joonas lähti melomaan niin kovaa, etten pysynyt siinä vauhdissa mukana, Salonen hymähtää.
Noin 20 minuutin melomisen jälkeen merestä nousi esiin miekkavalaan evä. Joonas Hamunen kertoo nauraneensa ääneen.
– Tiesin, ettei kokemusta voisi ottaa minulta kukaan enää pois.
Tunnemyrskyn keskellä Hamunen havahtui siihen, ettei perään jäänyttä Salosta näkynyt missään. Hetken kuluttua meren keskeltä paljastui kuitenkin tuttu punainen kajakki. Myös Salonen sai nähdä valaat.
– Tuolla hetkellä puolet omasta innostuksestani oli iloa siitä, että Joonas sai nähdä valaat, Salonen muistelee hymyillen.
Bussin kokoinen yllätys
Miekkavalaiden tapaamisessa tärkeää on passiivisuus. Eläimen pitää saada tehdä oman tahtonsa mukaan.
Valaat voivat tulla lähemmäs tai siirtyä kauemmas, mutta bongari ei itse saa häiritä niitä menemällä liian lähelle tai rajoittamalla niiden liikkumista.
Seuraavana päivänä Hamunen lähti melomaan yksin. Sää oli bongaamiseen erinomainen, meri tyyni ja tuuleton, päivä aurinkoinen.
Yleensä miekkavalasparvet eivät vietä aikaa kylien tai asutuskeskusten välittömässä läheisyydessä.
Tuona päivänä kävi kuitenkin toisin.
Heti kylän edustalle päästyään Hamunen huomasi, että oli melonut yli 30-eväisen miekkavalasparven keskelle.
– Alkoi näkyä pyrstöjä, lokkeja ja vesisuihkuja. Jos aikaisemmin puhuttiin viiden tähden kokemuksesta, tämä sai jo kymmenen tähteä.
Hamunen söi lounaan kajakissaan valaiden ympäröimänä.
– 30 miekkavalasta saalistamassa, leikkimässä, tulemassa lähelle. Sukeltamassa kajakkini alta ja nousemassa pintaan vieressä.
Hamunen jatkoi katselua koko sen ajan, kun päivänvaloa riitti.
Sitten Norjanmeri tarjosi vielä yhden yllätyksen.
– Aivan kajakkini edessä kohosi pintaan ryhävalas, joka puhalsi ilmat ulos sieraimistaan. Oli kuin sumutorvi olisi kajahtanut! Sumua töräyksestä laskeutui naamalleni asti.
Hamunen kertoo tarinaa kotinsa keittiössä niin elävästi, että tunne kohtaamisesta välittyy vielä kuukausienkin jälkeen.
Ennen matkaa Joonas Hamunen ja Jonna Salonen olivat miettineet myyvänsä asuntoauton haaveen toteuttamisen jälkeen.
Norjassa vietetyn syksyn jälkeen suunnitelma muuttui.
– Tämä reissu avasi Pandoran lippaan. Toivottavasti elämä olisi täynnä seikkailuja vielä kymmenen vuodenkin päästä, Itä-Helsingin valasbongarit hymyilevät
Artikkeli on osa henkilökuvien sarjaa, jossa käsitellään koronapandemian mahdollistamia positiviisia muutoksia. Lue sarjan muut jutut täältä ja täältä.
