Kilpailuttaminen ja vertailu lannistavat

Klassisen musiikin opiskelua varjostaa mestari-kisälli-malli
Klassisen musiikin kulttuuri ei ole väitöskirjatutkija Anna Ramstedtin mukaan irrallaan muusta kulttuurista vaan ilmiöt limittyvät usein myös muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.
Henkinen väkivalta aiheuttaa kohteelleen pitkällä aikavälillä haitallisia seurauksia. Väitöskirjatutkija Anna Ramstedt tutkii henkisen väkivallan ilmenemistä klassisen musiikin kentällä. Henkisestä väkivallasta käytetään Ramstedtin mukaan usein kiertoilmaisuja, kuten myrkyllinen pedagogiikka, nöyryytyksen kulttuuri tai mestari-kisällitraditio, jossa mestari murskaa henkisesti oppilaan.
– Kaikissa näissä on kuitenkin kyse henkisestä väkivallasta. Kiertoilmaisuja käytetään ehkä siksi, etteivät ihmiset osaa määritellä kokemaansa, jos sille ei ole sanoja. Olen myös miettinyt, että ehkä väkivalta-sana saattaa kuulostaa liian rajulta ja pelottavalta, pohtii Ramstedt.
Henkinen väkivalta voi olla nöyryytystä, syyttelyä, haukkumista, aliarvioimista ja ylipäätään sanallista loukkaamista. Se voi olla myös eristämistä, sitä, ettei henkilölle anneta huomiota tai tukea.
Väitöskirjatutkija Anna Ramstedt.
Klassisen musiikin kulttuuri ei ole Ramstedtin mukaan mitenkään irrallaan muusta kulttuurista vaan ilmiöt limittyvät usein myös muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Kaikki opettajat eivät Ramstedin mukaan harrasta henkistä väkivaltaa, mutta on liikaa, jos yksikin ihminen joutuu kokemaan sitä.
– Henkinen väkivalta voi olla nöyryytystä, syyttelyä, haukkumista, aliarvioimista ja ylipäätään sanallista loukkaamista. Se voi olla myös eristämistä, sitä, ettei henkilölle anneta huomiota tai tukea. Henkinen väkivalta voi olla hallintaan pyrkimistä, kuten kiristämistä tai pelottelua, kertoo Ramstedt.
Henkinen väkivalta on jatkuvaa ja kaavamaista eikä vain yhden kerran tapahtuva asia.
Väitöskirjatutkija Anna Ramstedt.
Henkisen väkivallan ilmenemismuodot voivat olla monenlaisia. Ramstedtin omassa tutkimuksessa ovat nousseet esille haitallinen kilpailuttaminen ja vahingollinen vertailu.
– Kilpailuttamisen ja vertailemisen kautta pyritään lannistamaan. Sinä et ole vielä tarpeeksi hyvä, kuten kaikki muut ovat. Henkinen väkivalta on jatkuvaa ja kaavamaista eikä vain yhden kerran tapahtuva asia, kertoo Ramstedt.
Ramstedt tutkii, millaiset asiat klassisen musiikin kulttuurissa altistavat henkiselle väkivallalle. Kulttuuri luo normit, ideaalit, arvot ja tavat toimia. Kyse ei ole Ramstedtin mukaan yksittäisestä myrkyllisestä ihmisestä, joka harrastaa henkistä väkivaltaa, vaan siitä, miten kulttuuri voi altistaa henkisen väkivallan erilaisille muodoille.
– Jos haluamme ennaltaehkäistä henkistä väkivaltaa, meidän on kysyttävä, mikä on ongelma. Jos ajattelemme, että vain yksi yksilö on ongelma, niin tavat ennaltaehkäistä henkistä väkivaltaa ovat ihan erilaisia kuin jos ymmärrämme, että kysessä on isompi kulttuurinen asia, sanoo Ramstedt.
Henkisen väkivallan ennaltaehkäiseminen on Ramstedtin mukaan mahdollista tarkastelemalla riskitekijöitä. Tulevaisuudessa esimerkiksi musiikinopettajia voidaan kouluttaa olemaan tietoisia riskeistä ja välttämään niitä. Musiikkialan pienet ja suljetut piirit voivat muodostaa yhden riskitekijöistä.
– Jos ajatellaan, että lapsesta tulee muusikko, joka luo ammattiuraa ja toimii myös opettajana - hän on silloin ollut jo pitkän aikaa mukana suljetussa ympäristössä. Tällöin ei enää osaa reflektoida sitä ovatko tässä sosiaalisessa ympäristössä hyväksytyt asiat normaaleja ja ok jossain muualla. Käytännöille sokaistutaan ja ne jatkuvat, pohtii Ramstedt.
Henkisestä väkivallasta puhutaan nykyään vähän enemmän kuin ennen. Moni saattaa ajatella, että kun asiasta on muutaman kerran puhuttu, niin homma on sillä selvä.
– Usein minullekin sanotaan, että nämähän ovat vanhoja juttuja, eihän näin kukaan enää tee. Siinä jää kuitenkin huomaamatta, ettei kulttuurinen ilmiö muutu yhdessä hetkessä. Vaatii aikaa ja syvällistä ymmärtämistä, että voi miettiä, miten tästä päästään eteenpäin. Asiat eivät muutu vain sukupolvenvaihdoksen kautta, sanoo Anna Ramstedt.
Kerro kokemuksistasi Havaintoja ihmisestä -kyselyn kautta sunnuntaihin 29.10.2023 mennessä.
Kyselyyn vastaaminen on päättynyt.