Riku Rantala: Onko liha ikuinen, vai voiko burgereita suosiva kulttuurimme vielä muuttua?
Lihattomasta lokakuusta on yhdeksän vuotta - onko mitään muuttunut tässä ajassa?
Muistatteko kun ensimmäistä kertaa tajusitte lapsena syövänne eläintä?
Sinä iltana oli ruokana nakkeja. Pieni Saila-tyttö ymmärsi, että ne olivat olleet joskus porsas – elävä olento, aivan kuin kotipihalla asuvat kissa, koira ja kana.
Kun Saila kysyi isältään, miksi ihmiset tappavat eläimiä mutteivät ihmisiä, isä selitti, ettei eläin ajatellut normaalisti – eikä sen elämä siksi ollut yhtä arvokas. Saila katsoi illallispöydässä istuvaa kehitysvammaista siskoaan. Siskokaan ei ajattele normaalisti, ajatteli Saila.
Pienestä Sailasta kasvoi Kettutyttö* – turkistarhoja ja sikatiloja salaa kuvannut, vuosia vahingonkorvauksista käräjöinyt eläinoikeusaktivisti Saila Kivelä. Kivelä on myös seuraavan Docventures-dokumenttielokuvan Eläinoikeusjuttu toinen ohjaaja – ja yksi päähenkilöistä.
Mutta kun eläinoikeusliike tulee kritisoineeksi koko tuotantoeläinjärjestelmän kautta tavallisten tallaajien ruokavaliota, se osuu meitä arkaan paikkaan. Miksi kouluihin suunniteltu kasvisruokapäivä herätti jopa koomisen silmitöntä raivoa joissakin paikallispoliitikoissa?
Tunnepitoisuus liittynee siihen seikkaan ihmiskunnan historiassa, että ihmisiä on aina pakotettu vahvempien ja valloittajien ruokavaliolle. Klassikkoteos A History of Food kertoo, kuinka esimerkiksi kolonialistit toivat mukanaan oman ruokakulttuurinsa, johon paikallisten oli alistuttava.
Miten siinä niin kävi, että kaltaiseni paatunut lihansyöjä ja läskipää joutui kasvisruokakuurille?
Kiivaita tunteita herätti myös Docventures, kun vajaa vuosikymmen sitten perustimme Lihaton lokakuu -haasteen.
Miten siinä niin kävi, että kaltaiseni paatunut lihansyöjä ja läskipää joutui kasvisruokakuurille? Hätäpäissäni suostuin, kun minut haastettiin tekemään ilmastolupaus: vähentämään omia hiilidioksidipäästöjäni, joista etenkin liharuoka muodosti leijonanosan.
Iltaisin hermoilin jääkaapilla: miten selviäisin Lihattomasta lokakuusta? Onneksi emme sentään olleet Yhdysvalloissa, jonka halki aikoinaan persaukisina ajellessamme jouduimme syömään kuukauden ajan dollarin tarjouspurilaisia. Vähävarainen joutuu siellä valitsemaan aina lihaisat pikaruuat kasvisten tai minkään kunnon sapuskan asemesta - se myös näkyy katukuvassa.
Perustelimme haastetta tällä: Suomessakin lihansyönti on lähtenyt täysin lapasesta. Ahmimme joka päivä kuin jouluna – jo silloin, vuonna 2014, suomalainen imuroi vuodessa keskimäärin 78 kiloa fläskiä. Terveytemme kannalta se on jumalattomasti liikaa, sillä jo 300 grammaa viikossa huutelee syöpää tervetulleeksi peräsuoleen.
Ympäristö- ja terveyshaittojen lisäksi mieltämme painoivat tuotantoeläinten sietämättömän huono kohtelu, Suomessakin. Lisäksi ruokateollisuus vie välillä kuluttajaa kuin pässiä narussa, sen ovat kansainväliset ruokaskandaalit tehneet selväksi.
Ei ole lopulta ihme, että meitä lihalakkolaisia oli jo yli 30 000. Äänestimme lompakoilla ja tulimme pohtineeksi tarkemmin, mitä syömme – osa meistä ehkä loppuelämämme ajan. Itse toivoin sokkihoidon kautta siirtyväni syömään jatkossa ainoastaan eettisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettua suomalaista lihaa: paljon parempaa, paljon vähemmän.
Miten on käynyt 10 vuotta myöhemmin?
Lihankulutus on Suomessa vähentynyt hieman, mutta vain hieman. Globaalisti se kasvaa sellaista vauhtia, että planeetta ei lihantuotantoa tule kestämään – etenkään tulevaisuudessa, kun entisestään kasvava väestö haluaa syödä jatkuvasti enemmän lihaa.
Lisääntyvä tehotuotanto ei ainakaan paranna eläinten oloja, mutta näyttää siltä, että kuluttajat eivät halua ajatella koko asiaa. Kuten Eläinoikeusjuttu-dokumentista voi päätellä, ilmeisesti mikään määrä shokeeraavia kuvia ei saa valtaosaa ihmisistä luopumaan lihansyönnistä.
Fakta vain on, että jotenkin lihan ahmimisen on pakko vähentyä, tai meiltä lähtee henki.
Lihantuotanto aiheuttaa liikaa päästöjä ja kuluttaa liikaa vettä, energiaa, tilaa ja muita resursseja kasviperäiseen ruokavalioon nähden, joten sekä ilmastokriisin että luontokadon ja lajien joukkotuhon torjunnan kannalta on päivänselvää, että lihantuotannon pitää pienentyä.
Lisäksi lihan tehotuotantoon liittyvä antibioottien kanssa läträäminen on johtanut antibiottiresistenttien superbakteerien syntyyn. Se on jo eksistentiaalinen uhka koko planeetalle.
Tuotantoeläimet saavat kolme kertaa enemmän antibiootteja kuin ihmiset, ja nykykehityksellä käyttö tulee kasvamaan 50 prosenttia. Suurtuotannossa eläimiä lääkitään koko ajan, vaikka ne eivät edes olisi sairaita.
Kyseessä voi olla paljon koronapandemiaa suurempi uhka paitsi nykyaikaiselle terveydenhoitojärjestelmälle niin myös koko planeetan ruuantuotannolle.
Suomessa asia on hyvin hallinnassa: antibiootteja antaa vain eläinlääkäri sairaille eläimille, ja määrät ovat EU:n pienimpiä. Silti meille tuotiin viime vuonna kymmeniä miljoonia kiloja antibioottilihaa ulkomailta.
Docventures-iltamissa katsotaan siis tunteita herättävä Eläinoikeusjuttu ja keskustellaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta asiantuntijoiden kanssa.
Eläinoikeusjuttu käsittelee yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoja ja kertoo samalla suomalaisen eläinoikeusliikkeen historiaa. Toisille ”turkistarhaiskut” tai ”sikatehtaiden” salakuvaus on ekoterrorismia, toisille vapaustaistelua – suurin osa suomalaisista puolestaan tuskin allekirjoittaa kumpaakaan määritelmää.
Onko kaikesta eläintuotannosta luopuminen, jota osa eläinoikeusliikkeestä pitää tavoitteenaan, täyttä utopiaa ja haihattelua? Ampuuko aktivismi itseään jalkaan, jos sen ajamat radikaalit uudistukset pelottavat keskivertoporukan kauemmas liikkeen tavoitteista? Mikä on riittävä määrä muutosta?
Mitä vaikuttamiseen tulee, itse toivoisin nyt ensimmäiseksi kahta asiaa: kaikille antibioottilihoille hirveä haittavero ja niiden myyjille häpeätarra otsaan. Ja EU-tuet pitää sitoa siihen, että lihantuottajat lopettavat tämän mielettömyyden – ja kohdistaa ennen kaikkea niille, jotka todistettavasti kohtelevat eläimiään parhaiten.
Mitä sinä ajattelet? Tule ja katso itse.
- Riku Rantala, toimittaja
*Ensimmäisiä eläinoikeusaktivisteja kutsuttiin 1990-luvun Suomen julkisessa keskustelussa vähättelevästi kettutytöiksi. Nimitys juonsi juurensa siitä, että aktivistit olivat vapauttaneet kettuja turkistarhoilta.
Docventures Talk Show perjantaina 1.9 klo 19.00 alkaen Yle Areenassa ja Eläinoikeusjuttu-dokumentti klo 21.00 YLE TV1. Keskustelemassa entinen anarkisti ja aktivisti, nykyinen konsultti Suvi Auvinen, entinen Luontoliiton kansalaisjärjestöaktivisti, nykyinen ilmasto- ja ympäristöministeri Kai Mykkänen, eläin- ja ympäristöasioihin erikoistunut filosofi ja kirjailija Elisa Aaltola sekä eläinten oikeuksia myös suoralla toiminnalla puolustava Benjamin Pitkänen.
Katso myös Docventuresin Possulive Yle Areenasta.
