Joakim Berghäll huomasi että säveltäjä on kiinnostavimmillaan silloin kun hän on vain oma itsensä
Maailma on täynnä ääniä, joilla voi tehdä musiikkia.
Kuuntele Kuusi kuvaa muusikko Joakim Berghällin elämästä Yle Areenasta
Odottaessaan soittovuoroaan newyorkilaisen Small’s -jazzklubin jameissa Joakim Berghäll oivalsi, että maailmassa on ainakin satatuhatta saksofonistia, jotka osaavat soittaa modernia amerikkalaista jazzia. Silloin ja siinä paikassa hän ymmärsi, että valtavirtajazzin opettelun sijaan hänen kannattaa etsiä soittamisen tapaa, joka olisi hänen omansa.
Sellonsoitolla kolmivuotiaana musiikkiopinnot aloittanut Berghäll soittaa selloa edelleen, mutta hänet tunnetaan varsinkin baritonisaksofonistina. Avaavia kokemuksia ovat olleet mm. poikkitaiteelliset improvisoidut esitykset tanssijoiden tai kuvataiteilijoiden kanssa.
Berghäll opiskeli musiikkipedagogiksi Kuopiossa, mutta käänteentekevä oli opiskelijavaihto Tanskan Esjbergissä, jossa hän oppi arvostamaan omaa taustaansa. Tanskaan tullessaan hän huomasi soittavansa eri tavalla kuin muut oppilaat. Ensin hän ajatteli sen johtuvan siitä, että hän oli muita huonompi. Mutta tanskalaiset opiskelijakollegat pitivätkin eri tavalla soittavaa suomalaista kiinnostavana. Berghäll revittiin siltä istumalta mukaan jameihin. Opiskelutoverit eivät olleet uskoa korviaan kun hän kertoi, ettei ollut lainkaan säveltänyt omaa musiikkia. Tanskalaisille oli itsestään selvää, että jokainen teki opintojen ohessa omia sävellyksiä. Niin Berghäll alkoi itsekin säveltää.
Tanskan opintoihin liittynyt matka New Yorkiin herätti ajatuksen sinne muuttamisesta, varsinkin kun Berghällin amerikkalainen saksofoniopettaja oli sitä mieltä että improtaitoiselle saksofonisti-sellistille voisi Brooklynissä olla kysyntää. Berghällin tavattua nykyisen puolisonsa hän päätti kuitenkin asettua Suomeen.
Jazzsävellys kouluväkivaltaan liittyvistä kokemuksista
Oma historia ja omat kokemukset ovat säveltämiseen mitä parhainta materiaalia. Vuonna 2022 Berghäll esitti Sointi Jazz Orchestran kanssa baritonisaksofonille ja jazzorkesterille säveltämänsä sarjan Turta - Benumbed, joka käsitteli Berghällin kouluaikana Savonlinnassa kokemaa väkivaltaa ja kiusaamista. Yläasteella kiusaaminen kohdistui moniin, ja johti joskus vakavaankin väkivaltaan. Berghäll piilotteli mustelmiaan jopa omilta vanhemmilta. Hän ei uskonut, että aikuisten puuttuminen asiaan voisi saada väkivallan loppumaan.
Pahin kokemus tapahtui kouluajan ulkopuolella: rinnakkaisluokan oppilaat kävivät häneen käsiksi ja teippasivat hänen naamansa umpeen niin, että hän ei saanut henkeä. Tilanne oli päässyt hengenvaaralliseksi, ennen kuin joku oli hälyttänyt aikuisen paikalle.
joku kaunis päivä saattoi käydä tosi huonostikin, ja sitten sitä piti peitellä... se oli varmaan aika pienestä kiinni, että näinkö ysiluokkaa ollenkaan
Berghällin muistot kouluajasta olivat olleet kauttaaltaan väkivallan ja kiusaamisen sävyttämät, mutta palatessaan niiden äärelle ja tutkiessaan niitä säveltämällä, Berghäll huomasi, että ahdistavien muistojen seasta palautui mieleen myös paljon myönteisiä asioita joita hänen elämäänsä oli tuolloin liittynyt.
Nyt hän kykeni muistamaan myönteisiä kokemuksia kouluun ja oman luokan kavereihin littyen. Hänen tuolloiseen elämäänsä oli kuulunut myös kivoja opettajia, harrastuskavereita ja bändisoittoa naapuruston tyyppien kanssa. Sellotunnit silloisen ankaran, mutta hyväksyvästi suhtautuvan opettajan kanssa olivat jääneet myös myönteisinä mieleen. Synkimpinäkin kouluvuosina hän uskoi tulevaisuuden lupaavan parempaa, kunhan hän pääsisi yläasteelta.
Äänien lumo vetää puoleensa
Vuosien myötä Berghäll on tullut yhä kiinnostuneemmaksi erilaisista äänistä. Myös sellaisista, joita kukaan ei ole vielä löytänyt tai keksinyt. Maailmassa on myös paljon ääniä, joiden musiikillista potentiaalia ei ole vielä hyödynnetty.
Syksyllä 2023 Joakim Berghäll vietti päivän äänittäen Nötön soivaa kiveä. Turun saaristossa sijaitsevalla saarella on kivi, jonka sointi on ollut paikallisille tuttu jo vuosisatoja. Heleästi helähtävää kiveä on mahdollisesti käytetty äänimerkkien antamiseen sumussa kulkeville veneille. Nimillä Klockarsten ja Kaikukivi tunnettu paasi on 1,6 kuutiometrin kokoinen, ja sitä on arveltu käytetyn myös uhrikivenä.
Berghäll halusi kokeilla, saisiko kivestä ääniä esimerkiksi sellon jousella tai rumpukapuloilla. Berghällin kokeilujen perustella kivi soi parhaiten kun sitä iski toisella kivellä. Kiven ainutlaatuisuudesta kertoo, että samanlaista ääntä ei tietenkään tullut yhdestäkään toisesta kivestä, jota Berghäll kokeili. Berghällin käsityksen mukaan lähimmät soivat kivet ovat Iso-Britanniassa asti.
Kiven äänet ovat apuna Berghällin säveltäessä tulevan levynsä sävellyksiä. Kun sävellyksillä on jokin konkreettinen lähtökohta, jonka ympärille sävellys alkaa kehkeytyä, on säveltäjän helpompi välttää toistamasta omia päähänpinttymiään.
Toisaalta kiviteemaan sisältyy Berghällin nimeen liittyvä merkitys. Berghäll on suomeksi kivipaasi tai avokallio. Berghäll kertoo myös saaneensa kiven äänistä kiehtovan soittoäänen puhelimeensa.
