Hyppää pääsisältöön

Lapset

Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue 2024

Päivitetty 08.07.2024 15:12.
Leikitään Pikku Kakkosta -tekstin ympärillä on keltainen tausta ja erilaisia graafisia ilmapalloja.
Kuva: Pikku Kakkonen / Yle

Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue vieraili tänä kesänä kuudella paikkakunnalla.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto kutsui tänä kesänä Pikku Kakkosen kylään Savonlinnaan, Mikkeliin, Sotkamoon, Suomussalmelle, Pietarsaareen ja Seinäjoelle ja keräsi yhteensä huimat 28 000 isoa ja pientä festarikävijää.

Pikku Kakkosen Leikkiorkesteri, juontaja Veera Degerholm, Leikki-Heikki ja Nalle lavalla.
Kuva: Elli Pekkola / Yle

Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue keräsi yhteen noin 28 000 iloista ihmistä

Pikku Kakkonen, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja sen paikallisyhdistykset toivat paikkakunnille kolmituntisen, koko perheen yhteiseksi iloksi suunnitellun Leikitään Pikku Kakkosta -tapahtuman, jonka kruunasi televisioon taltioitava Leikitään Pikku Kakkosta -konsertti. Konsertissa Pikku Kakkosen Nalle, Leikki-Heikki ja tutut juontajat lauloivat ja leikkivät Pikku Kakkosen Leikkiorkesterin säestämänä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistykset järjestivät tapahtumiin monipuolista tekemistä omien alueiden toimijoiden kanssa. Kunkin paikkakunnan tarjoamat elämykset loivat tapahtumiin oman uniikin tunnelmansa.

Pikku Kakkosen Nalle ja lapsi halaavat.
Kuva: Jussi Pennanen / Yle

Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue oli monen lapsen odotettu kesän kohokohta. Kiertueella tavattiin useita perheitä, jotka olivat mukana jo kolmatta kesää. Kesäkiertue tarjosi elämyksen yhteensä 28 000 kävijälle.

Pikku Kakkosen Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertueen tv-ohjelmien julkaisuaikataulu.
Kuva: Pikku Kakkonen / Yle

Kesän 2024 Leikitään Pikku Kakkosta -konsertit ovat katsottavissa 11.8. alkaen Pikku Kakkosen sunnuntaiaamuissa ja Yle Areenassa.

Kiertueella tavattiin perheitä, jotka olivat mukana jo kolmatta kesää.

Lasten ikioma kesäfestari

Lapsi pitää kädessä kylttiä, jossa lukee kesän paras päivä.
Kuvateksti Pikku Kakkosen kesäkiertue starttasi lauantaina 28.6. helteisessä Savonlinnassa. Lavalla Leikki-Heikin, Nallen ja Leikkiorkesterin kanssa avaruusleikkiä leikkimässä oli Jaakko. Paikalle saapui noin 4000 pientä ja isoa leikkijää. Ilma oli lämmin ja ennen konserttia saatiin myös kokea raikastava sadekuuro.
Kuva: Jussi Pennanen / Yle
Pikku Kakkosen Leikkiorkesteri, Nalle, Leikki-Heikki ja juontaja Veera Degerholm.
Kuvateksti Mikkelin Tykkipuistoon kokoontui sunnuntaina 29.6. huimat 6000 festarikävijää. Mikkelin konsertissa leikittiin Iinan, Leikki-Heikin ja Nallen kanssa yhdessä saarileikkiä. Aurinkoinen päivä oli täynnä iloisia kohtaamisia ja musiikin riemua.
Kuva: Elli Pekkola / Yle
Pikku Kakkosen juontajia kesäisessa maisemassa.
Kuvateksti Tiistaina 2.7. Sotkamossa oli mukana 4000 leikkijää. Aurinko paistoi ja välillä saatiin hieman kesäsadettakin, mutta se ei menoa haitannut. Konsertissa leikittiin Susannan ja muiden Pikku Kakkosen kavereiden kanssa numeroleikkiä.
Kuva: Elli Murtonen / Yle
Yleisöä kesätapahtumassa.
Kuvateksti Laulu raikui kirkkaana keskiviikkona 3.7., kun Suomussalmen Jätkänpuiston täytti lähes 3000 leikkijää. Lavalla Jaakon, Leikki-Heikin, Nallen ja Leikkiorkesterin kanssa leikittiin puutarhaleikkiä. Moni keräsi käsivarret täyteen leimoja ja Pikku Kakkosen postin postilaatikko täyttyi ihanista Unelmien puutarha -posteista.
Kuva: Jussi Pennanen / Yle
Pikku Kakkosen juontaja Laura Ylä-Mäihäniemi ja lapsi soittavat leikkikitaroita.
Kuvateksti Leikitään Pikku Kakkosta -kiertue vieraili perjantaina 5.7. kauniissa Pietarsaaressa. Konsertissa päästiin Iinan ja muiden Pikku Kakkosen kavereiden kanssa mielikuvitusmatkalle. Tapahtuma kokosi yhteen lähes 3000 festarikävijää sateisesta päivästä huolimatta. Kenttä täyttyi värikkäistä sadetakeista ja nauravista naamoista, kun Leikki-Heikki, Nalle, Leikkiorkesteri ja Iina leikittivät ja laulattivat yleisöä.
Kuva: Elli Murtonen / Yle
Pikku Kakkosen leikkiorkesterin Anssi Salminen ja Heini Ikonen lavalla.
Kuvateksti Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertueen viimeinen tapahtuma ja konsertti oli lauantaina 6.7. Seinäjoella. Samalla saimme paikalle kiertueen ennätysyleisön, jopa 8000 leikkijää! Konsertin aikana Leikki-Heikin, Nallen ja Leikkiorkesterin kanssa metsäleikkiä leikkimässä oli Laura. Kaikki mahtuivat hyvin mukaan ja Törnävän piiri täyttyi iloisista hymyistä, lauluista ja monista ikimuistoisista kohtaamisista.
Kuva: Elli Pekkola / Yle

Kiitos kaikille mukana olleille!

Leikitään Pikku Kakkosta -kiertuetiimi kiittää kaikkia Mannerheimin Lastensuojeluliiton taitavia tekijöitä, kaikkia vapaaehtoisia, joiden kanssa saimme luoda nämä upeat tapahtumat, sekä tietenkin ihan jokaista mukana ollutta. Oli kiva leikkiä juuri teidän kanssa! Toivottavasti tapaamme taas ensi kesänä.

Pikku Kakkosen työntekijöitä iso ryhmä.
Kuvateksti Leikitään Pikku Kakkosta 2024 -kesäkiertueen työryhmä.
Kuva: Jussi Pennanen

Tunnelmia Leikitään Pikku Kakkosta -kiertueesta löytyy myös Pikku Kakkosen Facebookista ja Instagramista.

Leikitään Pikku Kakkosta konsertti.
Kuva: Laura Pohjavirta / Yle

Yle Lapset, Pikku Kakkonen

Jyrki Laaksonen, tuottaja, 040 541 4662, [email protected]

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Eevamaija Paljakka, vaikuttamistyön asiantuntija, 050 438 0557, [email protected]

Päivitetty 17.7. Lisätty tiedot kesän 2024 kiertueesta.