Tulevaisuustapahtuma Aurora järjestetään tänä vuonna Rovaniemellä

Yle ja Visit Rovaniemi järjestävät tapahtuman yhteistyössä Rovaniemelle 20. marraskuuta 2024. Teemana Aurorassa on tänä vuonna turvallisuus.
Tulevaisuustapahtuma Aurora on viime vuosina kerännyt asiantuntijoita ja visionäärejä monipuolisten yhteiskunnallisten aiheiden äärelle. Aiemmin Levitunturin huipulla järjestetyssä tapahtumassa on puhuttu muun muassa tasa-arvosta, ilmastonmuutoksesta ja sivistyksestä. Tänä vuonna tapahtuman teema on turvallisuus. Aihe, joka puhuttaa ja on ajankohtaisempi kuin aikoihin.
”Olemme rakentaneet Aurora-tapahtumaa jo noin kolmen vuoden ajan ja nyt se alkaa selvästi tulla tutummaksi yleisölle. Samalla kun kiitämme Visit Leviä hienosta kumppanuudesta Aurorassa, odotamme innolla, millaisia mahdollisuuksia Rovaniemi tarjoaa tälle tapahtumalle. Auroran tämän vuoden teema turvallisuus puhuttaa Suomessa varmasti marraskuulle asti”, sanoo Ylen tapahtuman projektituottaja Pia Louhivuori.
Turvallisuusteemaa käsitellään Aurorassa paitsi valtakunnallisella tasolla, myös aiheilla, jotka koskettavat ihmisten arkea. Uhkakuvien luomisen sijaan Aurora-tapahtuma pyrkii erityisesti löytämään ratkaisuja ja herättämään toivoa.
Tapahtuma järjestetään Lappia-talossa yhteistyössä Visit Rovaniemen kanssa. Yle vastaa tapahtuman sisällöstä ja Visit Rovaniemi tapahtuman järjestelyistä.
”Rovaniemi toivottaa Tulevaisuustapahtuma Auroran lämpimästi tervetulleeksi kaupunkiin marraskuussa. Tulevaisuustapahtuma Auroralle Rovaniemi tarjoaa ajankohtaisen arktisen keskusteluareenan ja aktiivisen, monimuotoisen opiskelijakaupungin yhteisöineen. Kansainvälisen matkailukauden kynnykselle ajoittuva tapahtuma vahvistaa Rovaniemen roolia kiinnostavana tapahtumakaupunkina”, Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen toteaa.
Tulevaisuustapahtuma Aurora on yleisölle maksuton tapahtuma, ja se näkyy myös Ylen kanavilla. Lisätietoja ohjelmasta tulossa myöhemmin.