Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Ii – tukkijätkiä, tuulisähköä, ympäristötaidetta

TV1 keskiviikkona 22.6.2016 klo 20.00 - 20.30, uusinta perjantaina 24.6. klo 7.30 ja lauantaina 25.6. klo 18.15
Yle Areenassa vuoden ajan
Perämeren notkossa sijaitseva Ii ei valtatie 4:ltä nähtynä houkuta pysähtymään, mutta jarru kannattaa iskeä pohjaan.
Kyseessä on piskuinen paikkakunta, josta on puunuitto- ja kalastuselinkeinojen vähetessä kasvanut uusiutuvan energian ja ympäristötaiteen edelläkävijä.

Paikkakunnalla hyödynnetään tuulivoimaa ja virkamiehillä on sähköautot. Nuori polvi on saatu mukaan uuteen ajatteluun. Koululaiset voivat kerätä omalle koululleen varoja pitämällä huolen, että opinahjossa käytetään sähköä kestävästi.
Taiteesta kilpailuvaltti
Iin tiedostava kunnallispolitiikka kohtaa koomikko Niko Kivelän syvimmät haaveet. Niko on aina halunnut huipulle, ja Iissä hän pääsee sinne missä tulee. Mies hilataan tuulivoimalan nuppiin ihailemaan maisemia. Sieltä käsin näkyy se, mikä on ilmeistä maan tasollakin: taidetta on kaikkialla.
Vastustuksesta huolimatta taiteesta on tullut Iin kilpailuvaltti. Kansainvälisen ympäristö- ja veistostaiteen näyttely ART Ii Biennaali järjestään joka toinen vuosi. Kulttuurikauppalan taitelijaresidenssiin hakeutuvat taiteilijat ympäri maailman.
Oili tempaisi energiajuomakiellon
Mikä on Iin henki? Iloinen yhdessä tekeminen, vastataan katugallupissa. Ilman sitä ei olisi onnistuttu toteuttaa ainutlaatuista energiajuomakieltoa. Myyntikiellon takana on tomera suuhygienisti Oili Kaleva.
Oili ryhtyi toimeen, kun kauppias päivitteli energiajuomien menekkiä. Nyt mukana on 24 liikettä, jotka eivät myy energiajuomia alle 16-vuotiaille. Jopa presidentti on huomioinut Oilin aktiivisuuden myöntämällä kuuden lapsen äidille äitienpäivämitalin.
Sarja on esitetty Ykkösellä edellisen kerran vuonna 2015.
Lisää sarjasta: Niko Kivelä ja nurkkakunnat Elävä arkisto: Maatalousjuhlilla Iissä perattiin kilvan kalaa
