Heikki Soini: Lapsiystävällistä ravintolaa metsästämässä
Olen usein aika negatiivinen. Siksi haluan nyt valittamisen sijaan jakaa tekemäni positiivisen huomion.
Suomen väitetään olevan lapsivihamielinen maa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Ei täällä lapsia mitenkään erityisesti vihata. Suomessa ystävällisyys nyt ei vaan ylipäänsä kuulu tapoihin. Täällä on ihan ok kävellä tuppisuuna ohi naapurin tervehtiessä ja jättää sairaskohtauksen saanut tai lumihankeen sammunut tienposkeen makaamaan. Meillä suurin kohteliaisuus on olla puuttumatta toisten asioihin.
Suomessa ystävällisyys nyt ei vaan ylipäänsä kuulu tapoihin.
Kukaan ei saisi myöskään häiritä ketään eikä kenenkään siksi tule kuuluman tai näkymän niin, että se tulee muiden tahtomatta heidän tietoisuuteensa. Siksi on ihan luonnollista, että suomalainen tuohtuu jos jonkun lapsi herättää vähänkään huomiota julkisella paikalla. Jos ei tuohdu tai tuohtuu, mutta ei näytä sitä ulospäin, on lapsiystävällinen.
Minusta koko sana lapsiystävällinen on epäonnistunut. Ei kai kukaan päätä olevansa ystävällinen aikuisille ja kohtelevansa lapsia epäystävällisesti?
Puolitetut annokset ja siistit vessat pitäisi jokaisen ravintolan hoitaa kuntoon, vaikka siellä ei nähtäisi koskaan yhtään lasta.
Kun googlaa sanan lapsiystävällinen, päätyy tarkastelemaan lapsiystävälliseksi kehuttuja ravintoloita. Lapsiystävällisyydestä puhuvat kaipaisivat nettikirjoittelun perusteella puolitettuja ravintola-annoksia nauravien nakkien sijaan sekä puhdasta vessaa, jossa voi vaihtaa vaipan. Come on! Nämä ovat sellaisia toiveita, jotka jokaisen ravintolan pitäisi hoitaa kuntoon, vaikka siellä ei nähtäisi koskaan yhtään lasta.
Ensinnäkin. Kuka keksi laittaa kokit telkkariin ja tehdä heistä tähtiä? Palautetaan kokit takaisin keittiöön palvelemaan ystävällisesti maksavia asiakkaita. Siihen ystävällisyyteen kuuluu puolikkaan annoksen valmistaminen, jos asiakas niin pyytää. Jos ette halua palvella minua ja muita lapsiperheitä, niin nostakaa hinnat sellaiselle tasolle, että meillä ei ole varaa syödä silmäterässänne.
Suomalaisten ravintoloiden vessojen taso on täysin luokaton.
Toiseksi. Suomalaisten ravintoloiden vessojen taso on täysin luokaton. Yleisin suomalaisessa ravintolassa kysytty kysymys ei ole tarjoilijan esittämä ”Haluatteko vielä jotain jälkiruokaa?” vaan seuralaiselta kysytty ”Oliko vessa siisti?” Ja yleensähän se ei ole, vaan lukitun oven ja “ainoastaan maksaville asiakkaille” -kyltin takana elää omaa elämäänsä miljoonien bakteerien mikrokosmos, jonka sydämenä sykkii ruskeana ja haisevana pulppuava kanneton vessanpönttö. Vaikka siinä neliömetrin kokoisen kopin reunassa olisikin hoitopöytä, ei siihen ilkeisi laskea edes tuoppiaan.
Itkun kuultuaan kummassakin ravintolassa henkilökunta tuli välittömästi luoksemme ja tarjosi apuaan.
Olen itse saanut muutaman viikon sisällä kahdessa ravintolassa äärimmäisen ystävällistä palvelua. Ensimmäistä ravintolaa pyörittää Vietnamista pakolaisina Suomeen saapunut perhe ja toista pitävät italialaiset maahanmuuttajat.
Molemmissa tapauksissa tilanne oli se, että vauvamme heräsi unestaan kesken ruokailumme ja alkoi itkeä. Itkun kuultuaan kummassakin ravintolassa henkilökunta tuli välittömästi luoksemme ja tarjosi apuaan. Ensimmäisessä paikassa tarjoilija otti vauvamme syliin ja tyynnytteli tätä sillä aikaa, kun söimme. Toisessa paikassa henkilökunta työnteli hymyssä suin vauvaamme vaunuissa ympäri ravintolaa, kunnes olimme valmiita.
On selvää, että molemmat ravintolat saivat perheestämme vakioasiakkaan.
