Hyppää pääsisältöön

Kulttuuri

Liha on murhaa

Vuodelta 2016
Päivitetty 04.05.2016 11:55.
Juha Hurme
Kuvateksti Juha Hurme
Kuva: Yle/Jyrki Valkama

”Meat is murder”, lauloi The Smiths reilut 30 vuotta sitten ja nosti tällä nimellä ristityn albumin Englannin listaykköseksi ja kaikkien älykkäästä popmusiikista pitävien kansalaisten sydämiin ja aivoihin. Teurastamon sähköisten teloitusäänten
kehystämällä nimikappaleella yhtye hyökkää rohkeasti ja kiukkuisesti lihansyönnin kulttuuria vastaan.

Näin paastonaikaan on soveliasta tarkastella maltillisesti The Smithsin väittämää. Näissä pohdinnoissa minua stimuloi myös maailman poliittiseen struktuuriin avautunut kehitysnäkymä: Yhdistyneet Arabiemiirikunnat on perustanut onnellisuudesta vastaavan ministerin viran. Kaikeksi hyväksi viran ensimmäinen haltija, Ohoud al-Roumi, on nainen.

Onnellisuuden pitäisi olla korkeimman tason poliittinen kysymys

Onnellisuuden pitäisi olla korkeimman tason poliittinen kysymys kaikkien maailman hallitusten ohjelmissa.

Tällöin ministeriöt planeetan kaikilla poskilla joutuisivat myös keskustelemaan ponnekkaasti, keiden onnellisuudesta on kysymys. The Smiths esitti selkeän ohjelmanjulistuksensa vuonna 1985. Heidän mukaansa ihmisen on otettava aivan toisella tavalla huomioon myös eläinkunnan oikeus eläimelliseen, onnelliseen elämään.

The Smithsin manifestin jälkeen evoluutiobiologia on edennyt reippain loikin ja tukee täysillä bändin kantaa. Nykytieteen valossa eläimet tuntevat ja tietävät paljon enemmän ja vivahteikkaammin, kuin olemme viitsineet tai halunneet ymmärtää. Ne osaavat ilakoida! Mutta ne osaavat myös tuntea kipua, kärsiä, stressaantua ja ahdistua syvästi.

Ihminen ei kipuile yksin maapallolla. Meillä on ympärillämme hämmästyttävän rikas joukko erilaisia tietoisuuksia. Niistä valtaosan olemme ajamassa joukkokuolemaan tuhoamalla niiden elinympäristöt, mutta muutamat lajit olemme paisuttaneet ja sijoittaneet ahtaisiin ja virikkeettömiin teollisiin kuolemanselleihin tuottamaan lihaa, maitoa ja munia.

Useat eri ihmislajit elelivät miljoonat vuodet jokseenkin tasavertaisina muiden eläinlajien rinnalla syöden kaikkea syötäväksi kelpaavaa, saalistaen ja saaliiksi joutuen.

Oli nerokas temppu käännyttää ja kesyttää perivihollinen omaksi kaveriksi

Me nykyihmiset kesytimme vanhasta vainoojastamme sudesta koiran vasta parikymmentä tuhatta vuotta sitten. Siitä se lähti. Oli nerokas temppu käännyttää ja kesyttää perivihollinen omaksi kaveriksi ja taistelukumppaniksi mm. omaa esi-
isäänsä susihukkaa vastaan. Koirista tuli sukkelaan olennainen osa metsästystekniikkaa sekä pistämätön hälytysjärjestelmä. Omistajan kannalta mukavien yksilöiden annettiin lisääntyä keskenään, ja näin päästiin jalostuspuuhissa alkuun.

Maanviljely keksittiin aivan äskettäin, muutamaa hetkeä ennen kuin kirjoitustaito, ja se tuotti välittömästi seuralaisekseen myös hyödyllisten eläinten viljelyn. Laajeneva ihmissuku alkoi, ainakin omassa päässään, repiä itseään erilleen luonnosta mekanisoimalla eläimet ja kasvit. Kytkentä suurten maailmanuskontojen syntyyn on merkillepantava. Samaan aikaan, kun ihminen korotti itsensä uskonnon avulla erityisasemaan ”luomakunnan kruununa”, kotieläimiä lakattiin pitämästä kanssaolentoina, jotka kykenevät tuntemaan kipua ja surua. Niitä alettiin kohdella aineena, biomassana ja koneina.

Tuotantoeläimien monipuoliset emotionaaliset ja sosiaaliset tarpeet ovat kehittyneet kymmenien miljoonien vuosien ajan vapaudessa luonnossa. Elämän väkevät voimat suuntaavat ne leikkimään ja telmäämään, nuuhkimaan ja kiehnäämään, tunnustelemaan ja tutkimaan, yrittämään ja oppimaan.

Teollisuus tarjoaa tilalle kuolemaantuomitun kahlevangin kauhun ja äkkilopun. Eikä ehkä sitäkään. Elävät olennot, joilla kullakin on oma, yksilöllinen ja monimutkainen tunne- ja ymmärrysmaailmansa, on kytketty konkreettisesti mekaaniseen massatuotantokoneistoon. Tuottolaskelmat määräävät näiden tuotantolinjan verenkierrollisten osien kärsimyksen keston ja nyanssit.

Maailman vankiloissa elää 4 miljardia ammujaa, röhkijää, määkijää ja ynisijää

Maailman vankiloissa elää 4 miljardia ammujaa, röhkijää, määkijää ja ynisijää ja 25 miljardia kotkottajaa. Niiden lukumäärä on kauhistuttava kerroin kauhistuttavalle kärsimykselle, jota nämä lähisukulaisemme, monella yllättävällä tavalla kaltaisemme olennot, joutuvat kestämään.

Kauhistuttava potenssiin kaksi on erittäin suuri, ikävä ja rikollinen irrationaaliluku. Onnellisuusministeriöille riittää töitä.

Lopuksi paastonajan ystävällinen kannustus: jos et pysty lopettamaan kokonaan, vähennä edes.

Keskustelu