Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedotteet

Ylen hallintoneuvosto päätti televisiouudistuksesta

Vuodelta 2016
Päivitetty 28.10.2016 13:06.
Kaaviokuva suunnitelmasta uudistaa Ylen televisiotarjonta
Kuva: Yleisradio

Yle uudistaa televisiopalvelunsa: Yle Areenasta tehdään yhä runsaamman televisiosisällön tarjotin ja samalla huolehditaan perinteisten televisiokanavien laadusta.

Yle Teema ja Yle Fem jakavat jatkossa perinteisen television kanavapaikan. Ylen hallintoneuvosto hyväksyi 25.10. suunnitelman Ylen tv-kanavauudistuksesta ja Yle Areenan kehittämisestä. Päätös uudistuksesta tehtiin ennakkoarvioinnin jälkeen.

Yle Areenan tarjonta monipuolistuu ja kasvaa lähivuosina. Sisältöjä tarjotaan nykyistä enemmän sekä suomen että ruotsin kielillä. Uudistuksen myötä Yle Teeman ja Yle Femin sisällöt myös löytyvät entistä paremmin Yle Areenasta.

Perinteisessä televisiossa yhteisen kanavapaikan ohjelma-aika jaetaan jatkossa Teeman ja Femin kesken. Molempien ohjelmistot saavat vakioidut lähetysajat. Yle TV1 säilyy tärkeimpänä uutis-, ajankohtais- ja asiaohjelmien kanavana. Yle TV2:n ohjelmistossa korostuu nykyistä enemmän tapahtumallisuus, elämyksellisyys ja live-lähetykset. Femin ja Teeman jakamalla kanavapaikalla uusintojen määrä parhaaseen katseluaikaan vähenee. Tarkempi ohjelmiston suunnittelu käynnistyy välittömästi ja uusi kanavapaikka aloittaa keväällä 2017.

“Sähköinen media on isojen muutosten edessä: teräväpiirto tekee tuloaan ja tv:tä katsotaan yhä enemmän verkossa. Uudistuvalla televisiolla vastaamme katsojien muuttuviin tarpeisiin ja varmistamme, että suomalaiset voivat katsoa television sisältöjä tulevaisuudessa haluamallaan tavalla”, sanoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Ennakkoarvioinnilla kartoitettiin vaikutukset

Ennakkoarviointi on Yle-laissa hallintoneuvostolle annettu velvoite arvioida olennaisia muutoksia Ylen julkisessa palvelussa. Ennakkoarviointiin kuuluu avoin kysely markkinaosapuolille ja intressiryhmille ja siinä kuultiin Kilpailu- ja kuluttajavirastoa. Hallintoneuvosto sai eri tahojen vastauksia yhteensä 30. Kooste julkaistavista lausunnoista löytyy Yleisradion yhtiösivuilta.

“On hyvä, että lausuntoja tuli paljon ja asiaa on nyt harkittu perusteellisesti eri näkökulmista. Hallintoneuvoston päätökseen vaikutti ratkaisevasti muun muassa se, että julkisen palvelun yhtiönä Ylellä on velvollisuus toimia alan suomalaisen kehityksen veturina”, sanoo hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä.

Ennakkoarvioinnin perusteella Ylen hallintoneuvosto katsoo, että Yle Areenan kehittäminen ei vaikuta kielteisesti alan markkinaan. Hallintoneuvoston mukaan Ylelle kuuluu eri teknologioiden hyödyntäminen ja osaltaan verkkopalveluiden kehityksen ja käytön edistäminen.

Ylen ruotsinkielinen palvelu kokonaisuutena vahvistuu. Ylen suomenruotsalaisia ohjelmasisältöjä kehitetään jatkossa sekä perinteiseen televisioon että Areenaan.

Yleltä edellytetään vielä lisäselvitystä siitä, miten vähemmistö- ja erityisryhmien tarpeet huomioidaan tv-kanavilla ja Areenassa. Lisäksi Yle selvittää Areenan sisältöjen nykyistä laajempaan avaamiseen liittyvät oikeudelliset kysymykset ja mahdolliset tekniset rajoitteet sekä sen, miten ne olisivat ratkaistavissa.

Tuki Ylen uudistusten toimeenpanolle

Hallintoneuvosto hyväksyi esityksen Ylen talouden ja toiminnan suuntaviivoiksi vuosille 2017–2018.
Toiminnan linjauksia arvioidaan uudestaan vuonna 2017 käynnistyvän strategiatyön yhteydessä.

Hallintoneuvosto painottaa Ylen laajaa ja monipuolista palvelua sekä panostusten lisäämistä verkkoon niin sisällöissä, palveluissa kuin jakelussakin. Yle lisää taloudellista ja toiminnallista joustavuutta ja käyttää sille suunnattuja varoja tehokkaasti ja läpinäkyvästi.

Lisäksi hallintoneuvosto toteaa osana linjauksia, että parlamentaarisen työryhmän esityksiin perustuva Ylen uudistamisohjelma käynnistetään. Hallintoneuvosto edellyttää, että Yle noudattaa uudistusten yhteydessä vastuullista työnantajapolitiikkaa.

Lisätiedot:
Kimmo Kivelä, Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja, p. 050 512 0061
Lauri Kivinen, Ylen toimitusjohtaja, p. 09 14801

Ennakkoarviointi on Yle-laissa hallintoneuvostolle annettu velvoite arvioida olennaisia muutoksia Ylen julkisessa palvelussa.

Muokattu 26.10. ja 27.10.2016: Lisätty linkit päätösesitykseen liitteineen sekä koosteeseen, joka sisältää ennakkoarviointiin annetut, julkiset lausunnot.

Tiedotteet