J. Karjalainen ei ymmärrä, miksi aina pitäisi uudistua

J. Karjalainen liikuttuu, kun lapset rallattavat Kolmea cowboyta. Uusimmatkin laulut ovat osin syntyneet samoilla hyviksi koetuilla metodeilla, ja siksi vaateet uudistumisesta ärsyttävät 61-vuotiasta muusikkoa.

– Lauluntekijänä tuntuu saamarin hyvältä, kun näkee lasten soittavan Kolmea cowboyta ketsuppipulloista tehdyillä soittimilla, sanoo uuden levyn parin vuoden tauon jälkeen tehnyt J. Karjalainen.

J. Karjalainen ja Mustat lasit julkaisi Kolme cowboyta ensialbumillaan v.1981, ja uudet sukupolvet laulavat sitä ja muita hittejä yhä.

– Se on aika liikuttavaa, sanoo J. Karjalainen Radio Suomen haastattelussa.

Laulun sanoituksessa hän käytti samaa metodia kuin monta kertaa myöhemminkin.

– Monet biisini alkavat elokuvallisesti. Ensimmäinen kuva on laaja kuva: Kolme cowboyta ratsastaa/ Hevosillaan kaupungista pois, hän selvittää.

Elokuvat ovat innoittaneet toisellakin tapaa uuden albumin, Sä kuljetat mua, syntyä. Niiden kautta muusikot ja tuottaja löysivät yhteisen sävelen.

– B-luokan elokuvat kiinnostivat meitä kaikkia, ja sellaiset film noir -tyyppiset: sateenmärkiä katuja, hehkuvia savukkeenpäitä, huonoa seuraa, melodramaattisuutta. Kaikki tietävät Tarantinon ja Teuvo Tulion, hän kuvaa.

– Siinä oli mahdollisuus yhdistää levyyn suomalaiset iskelmät, koko se hieno maailma, jota olen aina rakastanut ja jota olen yrittänyt yhdistää musassani. Tämmöinen tuli, hän kertoo silmät hehkuen ja nauraa.

Nimikappale sai alkunsa 1960-luvun iskelmästä

Uuden levyn musiikissa kuuluu tällä kertaa soul ja sanoituksissa J. Karjalaisen mukaan outous ja omituisuus.

Jos ei nyt oudolta, niin ainakin erikoiselta kuulostaa tarinakin nimikappaleen takana. Tarina ulottuu 1960-luvulle, jolloin pikkupojalle tutuksi tulivat Katri Helena, Carola ja muut suomalaiset iskelmäklassikot.

– Pienenä kuulin paljon musiikkia radiosta, se on ollut tosi tärkeää. Kuulin laulun Sydämesi tyhjä huone. Tähän tyhjään huoneeseen muutan asumaan, hän hyräilee ulkomuistista.

– Kuvittelin peloissani, millainen se sydämen huone on, joku punainen kammio.

Kauhunväristyksiä aiheuttaneet suomalaiset sanat ovat Tuula Valkaman käsialaa. J. Karjalainen muistelee, että laulun olisi esittänyt Carola, mutta tämä ei ole kappaletta levyttänyt. Karjalaisten kotiradiossa on soinut joko Marjatta Leppäsen levytys vuodelta 1965 tai Helena Kinnusen esitys vuodelta 1969.

Rakkaus ja musiikki eivät asu sydämessä vaan aivoissa

Uutta materiaalia kirjoitettaessa muistikuvat yhdistyivät muistivihosta löytyneeseen vinkkiin: “tutki sydämen ja aivojen suhdetta”. Lopulta J. Karjalainen valitsi näkökulmakseen aivot perinteisen sydämen sijasta.

– Sopivan outo, hän myhäilee valintaansa.

Jossain minun aivoissa on huoneesi sinulla/
jossain minun aivoissa sä kuljetat mua.

J. Karjalainen: Sä kuljetat mua

– Mihin tunteet, rakkaus ja soitto ja kaikki hyvät ja huonot jutut menee? hän kysyy ja vastaa itse. – Eivät ne asu sydämessä vaan ne asuvat aivoissa!

Ideat ovat kuin tuulenvireitä – ne kannattaa kirjata muistiin

Joka päivä J. Karjalainen soittelee itsekseen, näppäilee kitaraa omaksi huvikseen, ilman painetta tehdä uutta biisiä.

– Aina kun tulee jokin aihio, pieni melodian pätkä tai kiva sointukulku, joka jollain tavalla kuljettaa mua, niin taltioin sen kasetille tai viime aikoina puhelimelle. Ne ovat sellaisia tuulenvireitä, niitä tulee ja menee, hän sanoo.

Joskus iltaisin hän istuu omassa rauhassaan ja polttelee piippua. Istuskelee hiljaisuudessa ja kirjoittaa muistiin uniaan, kuulemiaan tarinoita ja vitsejä ja vaikka kadulla näkemiään hauskoja sattumuksia.

Kun tulee sävellyksen eli yhdistelemisen (engl. compose) hetki, hän kaivaa muistiinmerkinnät esiin.

– On nastempi aloittaa, kun on jotain kättä pidempää, hän kuvaa tallentamiensa aihioiden ja muistivihkojen tärkeyttä

Nuori Jukka hosui eikä kuuntelisi vanhan Jukan neuvoja

Vaikka lauluntekijän menetelmissä on yhä paljon samaa kuin ennenkin, niin erojakin löytyy. Nuorempana aiheiden löytyminen oli nopeampaa. Uuden synnyttämiseen meni tällä kertaa pari vuotta. Edellinen albumi (Sinulle, Sofia) ilmestyi v. 2015.

– Etsin kaksi vuotta aiheita, jotka ovat laulun arvoisia. En pelkää, että laulut loppuvat, mutta niiden tekeminen hidastuu.

– Jos ajattelen nuorta Jukkaa, hän hosui. Se kuuluu nuoruuteen, enkä menisi neuvomaan “ota vähän iisimmin”. Luulen, ettei nuori Jukka kuuntelisi, sillä hosumisen myötä syntyy jotain uutta. Tärkeintä on, että menee eteenpäin, J. Karjalainen ymmärtää.

Nuoren Jukan haastattelu vuodelta 1982 on katsottavissa Elävässä Arkistossa.

Uudistumista on uusien biisien teko

Uudistumisesta puhuminen tuntuu ärsyttävän 61-vuotiasta muusikkoa. Hän ei lämpene vaateille keksiä koko ajan jotain uutta.

– Miksi pitäisi uudistaa käsiala eli se, mikä on kaikkein arvokkainta ja tärkeintä? Hei, Michelangelo, uudistu! Leonardo, älä nyherrä sitä samaa!

– Uudistumista on se, että olen saanut 10 uutta biisiä tehtyä, ja ne ovat aika hyviä. Toki ne perustuvat vanhoihin juttuihin, mutta niissä on tarina ja melodia, jota ei ole aikaisemmin kuultu.

Tuekseen J. Karjalainen siteeraa yhdysvaltalaisen kollegansa J.J. Calen sanoja. – Toisen matkiminen on helppoa, oman jutun kehittäminen aika vaikeaa.

<>
<>
Kuuntele Olga Ketosen ja J. Karjalaisen keskustelu kokonaisuudessaan klikkaamalla valokuvaa.