"Sävel on vapaa" tuotti ystävyyssuhteita eetterissä – pianisti Meri Louhos muistelee
Televisiossa 1960-luvun alussa pianistina esiintynyt Meri Louhos ajautui radiojuontajaksi toimittuaan simultaanitulkkina Gerald Mooren lied-kurssilla Helsingissä 1968. Meristä tuli vuosikymmeniksi yksi rakastetuimmista Sävel on vapaa -puhelintoivekonsertin juontajista.
Yleisradio oli pianisti Meri Louhokselle tuttu jo vuodelta 1958, jolloin hän kantaesitti Aarre Merikannon kolmannen pianokonserton yhdessä Radion sinfoniaorkesterin ja Nils-Eric Fougstedtin kanssa.
Aarre Merikanto: Pianokonsertto nro 3
Kuusikymmentäluvulla hän esiintyi televisiossa säestäen aluksi nimettömänä verhon takana muun muassa oopperalaulaja Veikko Tyrväistä.
Televisio-ohjelmassa Sibelius koulukaupunkinsa maisemissa Meri muuttui jo näkyväksi esittäen sopraano Taru Valjakan kanssa Sibeliuksen lauluja 1965.
Juontaminen ei Meriä jännittänyt. Enemmän häntä jännitti se mitä suusta sattuisi pulpahtamaan, hän kun ei pystynyt kirjoittamaan sanottavaansa paperille.
– Usein asia oli kyllä paperilla, mutta sitten halusin muotoilla loput ihan vapaasti. En pystynyt ottamaan esiin paperia, jossa oli valmiit lauseet. En pysty vieläkään.
Pianon ääressä Kauko Röyhkän kanssa 1996:
Toimittaja Aino Pätiälä, joka oli seuraamassa Gerald Mooren lied-kurssia Rakennusmestarien talolla Helsingissä, huomasi Merin juontajakyvyt ja pyysi radioon. Meristä tuli Sävel on vapaa -puhelintoivekonsertin vakiokalustoa vuosikymmeniksi. Hän oli haluttu ja pidetty hahmo, yleisön rakastama.
– Oli kummallista, että vaikka edessä oli mikrofoni ja ihmiset vastasivat kotonaan puhelimeen, tuntui kuin oltaisiin ihan lähekkäin, pääsin henkilökohtaiseen kontaktiin. Minua on aina kiinnostanut tehdä ihmisten kanssa töitä.
Oli tärkeää, että "viisaiden" musiikki-ihmisten lisäksi ääneen päästettiin "tavalliset" kuuntelijat.
– Oli ainutlaatuinen hetki, kun Lauantain toivottujen lisäksi pääsi toivomaan musiikkia suoraan lähetykseen puhelimitse. Aino piti huolen, että koko kansa oli mukana. Myös sellainen ihminen, joka ei ollut millään lailla opiskellut musiikkia.
– Samalla koko Suomen musiikkielämä tapahtumineen tuli mukaan. Koululaiset kertoivat minkälaisia tutkintoja ja esiintymisiä heillä oli ollut. Joku kertoi paikallisesta ooppera- ja harrastustoiminnasta.
Lähetyksen alkuaikoina soittajille tehtiin tietokilpailukysymyksiä.
– Kysymykset olivat kolmessa pinossa niin, että yhdessä pinossa oli kysymyksiä niille jotka eivät olleet kouluttautuneet, yksi kasa niille jotka harrastivat jonkin verran ja yksi kasa oli asiantuntijoille. Siinä juttelun aikana piti päätellä mistä kasasta kysymys siepataan.
– Kerran yksi toivoja sanoi että antakaa nyt niin vaikea kysymys, ettei ole häpeä kun ei osaa vastata. Sitä siis jännitettiin! Palkinnoksi jaettiin LP-levyjä. Toisinaan vieläkin tapaan ihmisiä, jotka kertovat kuinka onnellisia olivat kun saivat sen ja sen levyn.
Meri ehti juontaa lukuisia lähetyksiä useiden eri kumppaneiden kanssa, alussa työkaverina oli Sauvo Puhtila.
– Sauvo hallitsi välineen, hän puhui kaunista kieltä ja puhui lämpimästi, yleisö rakasti häntä. Hän oli erinomainen ja opetti minua, monta kertaa myös ojensi. Sauvo oli mainio kriitikko.
– Ilkka Kuusiston hersyvä huumori oli sellaista, että monta kertaa maattiin pitkin pöytiä tarkkaamoa myöten, kun Ilkka lohkaisi jotain osuvaa. Mutta yhden asian Ilkka muistaa väärin: hän kertoo muistelmissaan että lähti kerran merelle ja oli kokonaan unohtanut että hänen olisi pitänyt olla radiossa. Että joutuivat soittamaan siellä vaan levyjä. Eikä mitä! Minä olin siellä ja hoidin yksin koko ohjelman kun Ilkkaa ei kuulunut. Kyllä se hyvin sujui, enkä ole yhtään kitkerä.
– Paavo Helistön kanssa juontaessa tekniikka oli jo niin erilaista, että äänitarkkailija joutui huomauttamaan etten saa heilua.
– Oli myös Raimo Lintuniemi ja joskus kreivi Creutz, kerran Lassi Nummikin ja oli hienoa kun päästiin puhumaan runoudesta. Juontajakavereita oli niin paljon, ettei niitä kaikkia voi luetella.
– Studiossa oli aina piano ja joskus taisin kipaista yhtäkkiä sinne soittamaan, voi kauheaa! Mutta se nyt meni niin.
Suoriin lähetyksiin liittyi aina jännityksiä.
– Joskus levy ei löytynyt millään, ja tietysti juuri silloin kun vuorossa oli hiljainen puhuja. Aino näytti ikkunan läpi lappua jossa luki "EI", mikä tarkoitti että levy ei ollut vielä löytynyt. Juttelua piti vaan jatkaa. Kun "VALMIS"-lappu nousi, saattoi lopettaa.
Kaiken huippu oli pommiuhka, josta ei voinut kertoa yleisölle.
– Kaikki olivat kauhuissaan. Kun joku levystön tytöistä meni vessaan, ei oltu ihan varmoja, että jos hän nyt vetää niin kuuluuko pum – !
– Studiossa ja käytävillä kulki poliiseja nuuskivine koirineen. Se oli melkoista menoa, mutta pommia ei löytynyt. Ehkä joku joka ei saanut kuulla levyään, teki tämän tempun.
Meri sai palautetta radiotyöstä kirjeinä, puheluina ja keskusteluissa.
– Suuria yllätyksiä olivat esimerkiksi oopperalaulaja Tuure Ara, 96-vuotias viulisti Sulo Hurstinen ja kansanedustaja Ele Alenius. "Minä olen fani", sanoi kerran Peter von Bagh.
– Tapaan yhä harva se päivä Sävel on vapaan kuuntelijoita, jotka tulevat puhuttelemaan. Vaikka välissä oli mikrofoni, tuntuu kuin olisimme vanhoja ystäviä.
Kielitaitoisena, suvereenina jututtajana ja rohkeana heittäytyjänä Meri sai tehtäväkseen haastatella lukuisia kansainvälisiä taiteilijoita. Lista on pitkä: Radu Lupu, Emil Gilels, Svjatoslav Richter, Dmitri Bashkirov, Zubin Mehta, Mihail Pletnjov, jne. Monet haastateltavista olivat ystäviä, kuten Elisabeth Leonskaja ja Ilja Grubert, tai heistä tuli sellaisia.
– Tein mielelläni väliaikahaastatteluja ja henkilökuvia, kun henkilö todella oli läsnä. Tätä kautta syntyi pitkäaikaista ystävyyttä, ihmisiä, joita en olisi muuten koskaan tavannut. Sanotaan vaikka Radu Lupu, Emil Gilels tai Svjatoslav Richter. Kerran Richter jopa kysyi ilkikurisesti haluaisinko myös Goethen puhelinnumeron.
– Oli tilanteita, joissa piti vaan rohkeasti mennä ja käyttää vierasta kieltä. Suurimman työn tein Bashkirovin kohdalla, koska halusin että hän puhuu venäjää. Hän on niin ilmeikäs puhuja ja hänellä on paljon värikästä sanottavaa.
– Litteroin ensin suurella vaivalla venäjäksi tehdyn haastattelun, kaivoin sanakirjastakin sanoja ja sitten käänsin kaiken suomeksi. Olen hyvin onnellinen, että se tuli tehtyä, koska kyseessä oli sikäli poikkeuksellinen juttu, että puhuimme aika paljon tunteista. Mikä on onnellista, mikä saa hänet itkemään ja muuta sellaista. Emme puhuneet mitä hän tekee tänään tai huomenna.
– Myöhemmin tapasin Bashkirovin yllättäen Moskovassa, Klinin kukkuloilla, siellä missä aikoinaan tähystettiin Napoleonin lähestyviä joukkoja. Tässä historiallisessa maisemassa Bashkirov tuli yhtäkkiä pensaan takaa sateenvarjon kanssa. Se oli aika kiva kohtaaminen! Ihan toinen sävy kun olimme jo vanhoja tuttuja.
Radu Lupu vieraili melko usein solistina Suomessa. Erään kerran hän soitti Beethovenin viidettä konserttoa. Meri meni tapaamaan häntä ja totesi ettei tiedä mitä sanoisi.
– Lupu nauroi että sano vaikka Hello! Kiitin ja sanoin että kyllä olet profeetta. Hän vastasi että ei profeetta, olen professori. Hyvä on, professori. Yritin tällä tavalla kehua häntä, mutta ei siitä meinannut tulla mitään. Sitten kysyin, että jos Beethoven olisi säveltänyt kuudennen pianokonserton niin millainen se olisi ollut? Silloin Radu soitteli sormillaan ilmassa ja sanoi "oikein helppo soittaa, oikein yksinkertainen".
– Tavallaan tv-työ on ihan samanlaista kuin radiotyö. Kutsun niitä yhteisellä nimellä mikrofonityö. Mutta televisiossa täytyy kirjaimellisesti tietää paikkansa. Minäkin olen sen verran liikkuva ihminen, että on ollut pakko oppia seisomaan siinä missä on sovittu.
– Toisaalta kesti aikansa ennen kuin tajusin miten pitää katsoa kameraan eikä yleisöön. Kun yleisö oli läsnä, minä puhuin heille niin kuin konsertissa juonnetaan. Mutta tarkoitus olikin puhua sille suuremmalle yleisölle, joka on vastaanottimien ääressä.
– Kerran MTV:llä meni sarja pakolaisasioista. Mukana oli yliopiston professoreita ja saimme aina mukaan jonkun lähettilään, joka järjestön nimissä kulki kehitysmaissa. Silloin jouduin yhtäkkiä haastattelemaan aika nimekkäitäkin ihmisiä, näyttelijä James Mason on jäänyt oikein mieleen.
– Ja soittihan siellä aina orkesteri, jota johti Ilkka Kuusisto. Usein oli nuoriakin solisteja. Kerran soitti 11-vuotias Laura Mikkola orkesterin kanssa ja joskus oli tanssiesityskin Yliopiston juhlasalissa. Se oli tanssille aika erikoinen miljöö.
Meri ja Sibelius-viulukilpailussa 1965 toisen palkinnon saanut Joseph Epstein esittävät Sibeliuksen Humoreskin nro 4.
Ilpo Mansneruksen huilukonsertti 1966: trio Ilpo Mansnerus, huilu, Meri Louhos, cembalo, ja Jarmo Vainio, sello, soittavat Vivaldin Sonaatin g-molli.
Viulisti Arve Tellefsenin konsertti Järvikylän kartanossa Joroisissa 1967.
Tenori Caj Ehrstedt esittää Meri Louhoksen säestämänä Richard Straussin yksinlauluja (1969).
Jouluoloa Tarvaspäässä 1970. Mukana Merin lisäksi muun muassa baritoni Pekka Salomaa.
Musiikin kuntokoulu 1973. Meri soittaa ja selittää ja improvisoi Elina-tytön kanssa.
Nykypäivän Ukraina 1974. Sopraano Pirkkoliisa Tikka ja pianisti Meri Louhos esittävät Oskar Merikannon laulun Päivyt paistaos.
Lappeenrannan laulukilpailut 1981. Haastattelussa sopraano Karita Mattila ja baritoni Sauli Tiilikainen.
Tarina jatkuu! Lue seuraavaksi mitkä kolme tunnettua merta Aku Ankka luetteli vuonna 1974.
