Facebook-dilemma – Onko jättiyhtiön toiminta kääntynyt jo yhteiskuntaa vastaan?

TV1 lauantaisin 20. - 27.7.2019 klo 12.30 - 13.25, Areenassa
Yhteisöpalvelu Facebook lupasi yhdistää maailman ja lisätä avoimuutta. Nuoren opiskelijan Mark Zuckerbergin vuonna 2004 perustama internetpalvelu on paisunut jättiyhtiöksi, jonka toiminnasta on paljastunut lukuisia skandaaleja.
Yhtiö on epäonnistunut suojaamaan miljoonien käyttäjiensä henkilötietoja. Valeuutisia, väärää tietoa ja vihapuhetta on levinnyt palvelussa ympäri maailmaa. Yhteisöpalvelun alustalla on yritetty vaikuttaa Yhdysvaltain vaaleihin ja Ukrainan tilanteeseen. YK:n mukaan Myanmarin väkivaltaisuuksissa on sosiaalisella medialla ja eritoten Facebookilla ollut iso rooli.
Kansainväliset kohut ovat herättäneet kysymyksen: Onko Facebookista enemmän haittaa kuin hyötyä?
Kaksiosainen reportaasi Facebook-dilemma tutkii teknologiayhtiön toimintaa. James Jacobyn ohjaamassa dokumentissa haastatellaan yhtiön nykyisiä ja entisiä työntekijöitä. Reportaasi tutkii Facebookin kasvuun liittyneitä varoitusmerkkejä, joita yhtiön johdolle kerrottiin vuosien ajan – kauan ennen kuin ongelmia alkoi laajemmin tulla julkisuuteen.
Entinen tuotepäällikkö: "Bisneksestä puhutaan vain ylistävästi"
Facebookin mainostiimin entinen tuotepäällikkö Antonia Garcia Martinez on yksi kahdeksasta entisestä työntekijästä, joka suostui kertomaan kokemuksistaan kameroiden edessä.
Facebookin sisällä yrityksen huumaavasta visiosta tuli houkutteleva liikesuunnitelma. ”Piilaaksossa vallitsee mafiatyyppinen hiljaisuus. Bisneksestä puhutaan vain ylistävästi, mitään harkittua tai ikävää ei voi koskaan sanoa”, Garcia Martinez kuvailee.
Ohjelmassa kuullaan viittä yhtiön valitsemaa työntekijää, joita reportaasin tekijät ovat saaneet haastatella. Yksi heistä on sosiaalisen vastuun johtaja Naomi Gleit, jonka johtaman kasvutiimin tehtävänä oli tuoda Facebook kaikille, jotka sen halusivat, mutteivät jostain syystä päässeet sinne.
Gleinin yksi ensimmäisiä projekteja oli viedä Facebook lukioihin. Palvelu käännettiinkin yli sadalle kielelle. Kasvutiimin kehittäjät miettivät, miten uuden käyttäjän kokemus koukuttaisi ja houkuttaisi lisää ihmisiä. Kaikki keskittyi kasvuun.
Miten tehdä tulosta käyttäjiltä kerätyillä tiedoilla?
Avain ihmisten sitouttamiseen oli uutisvirta, Facebookin tärkein ominaisuus. Loputon virta tarinoita, kuvia ja päivityksiä, joita ystävät, mainostajat ja muut jakoivat.
Kun Facebook valmistautui listaamaan kasvavan yrityksensä pörssiin, Zuckerbergin piti todistaa sijoittajille ja mainostajille, miten tehdä tulosta yrityksen arvokkaimmalla omaisuudella: käyttäjiltä kerätyillä tiedoilla.
Julkisuudessa Zuckerberg ja käyttäjien tietoihin perustuvan bisnesmallin kehittänyt operatiivinen johtaja Sheryl Sandberg vähättelivät kerättävän tiedon määrää ja korostivat yksityisyyden suojaa. Todellisuudessa Sandberg vei Facebookia aivan eri suuntaan.
Liittovaltion kauppakomissio Federal Trade Comission FTC kiinnitti huomionsa yritykseen, sillä Facebook ryhtyi jakamaan käyttäjiensä henkilökohtaisia tietoja kolmansien osapuolien kanssa liiketoiminnan kasvattamiseksi.
Tiedusteluyhteisö tutki Venäjän sekaantumista vaaleihin
Facebook näki lisääntyvän käyttäjätiedon keräämisen onnistuneena liiketoimintana. Puolustusministeriön tutkijat näkivät jotain muuta.
”Samalla kun ihmiset luovuttavat tietojaan, he asettuvat alttiiksi manipuloinnille. Ostopäätöksiin ja äänestyspäätöksiin voi vaikuttaa. Ihmisiä on helppo johtaa harhaan, jos sen tekee oikein”, sanoo reportaasissa haastateltu Asevoimien tutkimuslaitoksen entinen ohjelmajohtaja Rand Walzman.
”Oli pelättävissä, että sosiaalista mediaa voitaisiin käyttää erittäin ikäviin tarkoituksiin. Sosiaalisen median alusta tarjoaa valtavat mahdollisuudet väärien tietojen levittämiseen ja huijaukseen”, Walzman muistuttaa.
Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2016 Facebookin kautta levisi valtava määrä valheellista tietoa. Tiedusteluyhteisö tutki Venäjän sekaantumista vaaleihin ja sosiaalisen median roolia siinä. ”Perinteistä propagandaa, disinformaatiota, valeuutisia. Me vain raapaisimme pintaa 6.1.2017 julkaistussa tiedusteluyhteisöjen raportissa – NSA, CIA, FBI ja oma virastoni”, kertoo Kansallisen tiedustelupalvelun entinen johtaja James Clapper.
Facebook käynnisti omilla palvelimillaan valeuutisten ja väärien tilien tutkinnan. Jäljet päätyivät Venäjän hallituksen lähteisiin. Zuckerberg ilmoitti yrityksen löydöistä julkisuuteen vasta vuosi vaalien jälkeen.
Facebookin toimitukselliset ratkaisut tekee algoritmi
Politiikan lisäksi Facebook hallitsee uutismaailmaa. Valtavat yleisöt houkuttivat mediayhtiöitä julkaisemaan sisältöjä suoraan Facebookin uutisvirtaan. Näin yhteisöpalvelusta tuli merkittävä uutisten jakelukanava.
Toisin kuin perinteiset uutismediat, Facebook ei halunnut vastuuta uutisten paikkansapitävyydestä. Toimitukselliset ratkaisut tekee algoritmi, joka syöttää lukijoille eniten reaktioita saaneita juttuja. Facebook ei nähnyt siinä ongelmaa.
Monet tunnetut uutisbrändit tulivat rajusti Facebookiin, mikä teki alustasta uskottavan tiedonlähteen. Se tarjosi tilaisuuden myös vähemmän uskottaville lähteille.
”Jos vakavat toimijat ovat siellä, valeuutisten tarvitsee vai tehdä nettisivut ja jakaa sen linkkejä. Se näyttää Facebookissa erittäin uskottavalta”, luonnehtii BuzzFeed-yhtiön toimittaja Graig Silverman.
Varhainen sijoittaja: "Liiketoiminnan avain oli kahtiajako"
Facebook jätti amerikkalaidokumentin mukaan huomioimatta valeuutisten lisäksi toisenkin ongelman. Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana syntyi ilmiö, jota kutsuttiin yltiöpuolueellisiksi sivuiksi. Nämä sivut elivät jyrkästä vastakkainasettelusta. Kehitys huolestutti Facebookin varhaista sijoittajaa, joka oli ennen Zuckerbergin lähipiiriä.
”Facebookin algoritmissa oli perustavanlaatuinen vika. Liiketoiminnan avain oli kahtiajako. Vedottiin ihmisten alhaisimpiin tunteisiin, pelkoihin ja vihaan, jotta julkaisulle saadaan tykkäyksiä ja sitä kautta lisää aikaa Facebookin parissa. Se toi lisää jakamista ja mainosrahaa”, sanoo dokumentissa haastateltu Robert McNamee.
Teknologiajättiläinen Facebook sai vuosia kasvaa rauhassa, ja nyt mietitään yhä enemmän sitä, miten yhtiötä saa suitsittua.
Frontiline: The Facebook Dilemma. Käsikirjoitus: Anya Bourg ja James Jacoby. Ohjaus James Jacoby. Tuotanto: PBS, Yhdysvallat, 2018. Kaksiosainen dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran 2018.
