Hyppää pääsisältöön

Ohjelmavinkit

Viikon 51 vinkit: Rakastettu SuomiLOVE jatkuu – Ohjelmassa herkkuja myös elokuvafaneille!

Vuodelta 2019
Mustavalkea lähikuva pojasta.
Kuvateksti Peter Brookin Kärpästen herra nähdään Teemalla torstaina.
Kuva: Castle Rock Entertainment / Yle Kuvapalvelu

Suosikkisarja SuomiLOVE jatkuu jälleen uudella tuotantokaudella. Viikon aikana luvassa myös uusia sarjoja Areenassa, J. Karjalaista, Murhia ja kantrimusiikkia -sarjan uusi tuotantokausi ja Tanskalaisen maajussin joulua sekä Teeman lyhytelokuvafestivaali!

Musiikin ja riipivien tarinoiden ystävät saavat ennakkojoululahjan, kun suosikkisarja SuomiLOVE jatkuu uudella tuotantokaudella. SuomiLOVEn kuudennella kaudella, monimuotoisten rakkaustarinoiden myötä, yllätysesityksiä tarinoiden päähenkilöille nähdään mm. Robin Packalenilta, Chisulta, JVG:ltä, Kaija Koolta, Turmion Kätilöiltä, Sannilta, Katri Helenalta, Litku Klemetiltä, Frederikiltä, Don Huonoilta ja Arttu Wiskarilta. Juontajina toimivat Jenni Pääskysaari ja Mikko Kuustonen.

Areenassa alkaa tällä viikolla useampia uusia sarjoja ja ohjelmia, joista ensimmäisenä päästään seuraamaan nuorena hurjaan menestykseen nouseen norjalaislaulajan Aurora Aksnesian elämää dokumentissa Once Aurora. Perjantaina puolestaan alkaa sarja Pimeyden perilliset, vuoteen 1889 sijoittuva sarja, jossa vampyyreita metsästävät ihmiset ja Dracula ovat onnistuneet ajamaan vampyyrit sukupuuton partaalle. Sarja perustuu saksalaisen Ulrike Schweikertin suosittuihin kirjoihin, ja se on eurooppalainen yhteistuotanto.

Toivotuissa puolestaan päästään Kunkaisen suvun pariin, kun toivottu sarjauusinta Elämän suola julkaistaan kokonaisuudessaan Areenaan.

Murhia ja kantrimusiikkia -dekkarisarja jatkuu uudella tuotantokaudella, ja historiapuolella päästään historian kuuluisimman sotapäällikön Hannibalin matkaan. Akuutissa puhutaan burnoutista ja Prismassa käsitellään 1960-luvun kaksoskokeita ja niiden seurauksia.

Viikon ohjelmassa on myös elokuvia, kuten Kärpästen herra ja Cannes-palkittu draamakomedia Captain Fantastic sekä vuoden lyhyimpänä päivänä Teeman perinteinen lyhytelokuvafestivaali, jossa nähdään kolmen tunnin aikana 13 elokuvaa.

Katso viikon parhaat tv- ja radio-ohjelmatärpit alta!

MAANANTAI 16.12.

Once Aurora – ensiesitys, vain Areenassa!

Yle Areena
Katso ohjelma Areenassa tästä
Palkitussa dokumentissa seurataan norjalaislaulaja Aurora Aksnesia. Miten 16-vuotiaasta tytöstä tuli kansainvälinen poptähti ja mitä menestys on hänelle maksanut? Millaiset paineet hänellä on pysyä pinnalla? Yle Areena 90 päivää

Aurora
Kuvateksti Once Aurora.
Kuva: Stian Servoss / FLIMMER FILM AS

Historia: Hannibalin Alppien ylitys

Yle TV1 klo 19.00
Katso ohjelma Areenassa tästä
Hannibal on yksi historian kuuluisimmista sotapäälliköistä, jonka sotatoimet hakevat vertaistaan. Hyökätäkseen Roomaan hän ylitti Alpit vain 16 päivässä, mukanaan 30 000 miestä, hevoset ja norsujen armeija. Kuinka se oli mahdollista? Tutkijat etsivät nyt todisteita Hannibalin myyttisestä sotaretkestä. Kirjoitetaanko historiaa uudestaan? Yle Areena 90 päivää

Lue lisää täältä!

Miten legendaarinen sotapäällikkö ylitti Alpit?
Kuvateksti Historia: Hannibalin Alppien ylitys.

Pohjoismaiden neuvoston palkintogaala

Yle Fem klo 22.20
Katso ohjelma Areenassa tästä
(Nordisk rådets prisgala) Pohjoismaiden neuvosto jakoi 29.10.2019 viisi palkintoa: kirjallisuuspalkinnon, elokuvapalkinnon, musiikkipalkinnon, ympäristöpalkinnon sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon. Musiikkipitoisessa gaalassa Tukholman konserttitalossa esiintyivät mm. The Mamas, sellisti Johanna Sjunnesson, El Sistema Södertälje sekä Västerås Sinfonietta kapellimestari Cathrine Winnesin johdolla. Illan juontajana toimi Jessika Gedin.

TIISTAI 17.12.

Toivotut: Elämän suola

Yle Areena
Joululahja katsojille! Todella toivottu Elämän Suola -sarja julkaistaan kokonaisuudessaan Areenaan. Elämän Suola kertoo Kunkaisen suvusta, yrityksistä ja niiden työntekijöistä. Sarja on tapahtumia ja tunteita täynnä – iloa, surua, intohimoa ja menneisyyden varjoja. Elämän ja ihmissuhteiden ristiriitoja ja kasvukipuja, mukana ainakin hyppysellinen huumoria. Liike-elämä on taka-alalla vaikuttaen kaikkien elämään. Suvulla ei ole puutetta rahasta, mutta mitä tuovat tullessaan EU, Venäjän kaupan vaikeudet ja globalisaatio. Seurahuoneen, Eineshovin ja Kunkaisten tarinaa on kaikkiaan 60 jaksoa. Yle Areena 1 vuosi

Armas Kunkainen ja Helena Kivelä (Esko Hukkanen ja Anna Haaranen)
Kuvateksti Elämän suola.
Kuva: Yle/Arja Lento

Pakko huutaa

Yle Fem klo 18.30
Katso ohjelma Areenassa tästä
(Jag måste skrika - en metaldokumentär) Mitä he oikein örisevät ja miksi, nuo synkännäköiset pitkätukkaiset hevimuusikot mustissaan? Raskas metallimusa on todella monelle suomalaiselle rakasta, vaikka sanoistakaan ei tahdo aina saada selvää. Kun asiaan vihkitymätön alkaa tutkia sanoituksia ja tutustuu metallin maailmaan, paljastuu mielenkiintoinen juttu: kovimmat örisijät ovatkin joskus kaikkein pehmoimpia. Yle Areena toistaiseksi

Bauhausin maailma 1/3 – uusi sarja!

Yle Teema klo 20.00, Yle Areena 16.12.
Katso ohjelma Areenassa tästä
Arkkitehti Walter Gropius kehitti Bauhausin nimellä toimivan taide- ja arkkitehtuurikoulun vuonna 1919. Weimarista Dessaun kautta Berliiniin siirtynyt koulu sai toimia aktiivisesti vain joitakin vuosia, mutta sen merkitys näkyy edelleen ympäri maailman. Gropius keksi yhdistää taiteen, arkkitehtuurin ja käsityöläisyyden parhaat puolet tavallisen ihmisen hyväksi. Kolmiosainen dokumentti kertoo, kuinka Bauhausin idea syntyi ja mikä on sen merkitys tavallisille ihmisille myös tänään.

Pienoismallikaupunki
Kuvateksti Bauhausin maailma.
Kuva: Yle Kuvapalvelu

KESKIVIIKKO 18.12.

Uusi päivä, 7. kausi (7) – vain Areenassa

Yle Areena
Kausi 7 julkaistaan Yle Areenassa kokonaisuudessaan eli jaksot 571–667. Avausjaksossa Untako vain Tuija saa viestin rajan takaa. Kristalle paljastuu Reinosta yllättävä asia. Maria panee tuulemaan Bongolavan managerina. Hiltunen kertoo Minnalle totuuden. Yle Areena 1 vuosi

Murhia ja kantrimusiikkia (12) – uusi tuotantokausi!

Yle TV1 ma-pe klo 17.10
Katso ohjelma Areenassa tästä
(Brokenwood Mysteries, S6) Uusiseelantilaisen rikossarjan kuudennella kaudella Brokenwoodin pikkukaupungissa tapahtuneita väkivallantekoja tutkitaan jälleen, tutulla porukalla ja entisin musiikillisin maustein.

Ensimmäisessä tarinassa kantria rakastava ja mysteerikoiran hoitajaksi joutunut komisario Mike Shepherd sattuu passelisti paikkaan, jossa vannotaan aivan toisenlaisen musiikkityylin nimeen. Vain hetkeä myöhemmin Steampunk-tapahtuman naistenvessa räjähtää kohtalokkaasti. Uhriksi paljastuu yksi tapahtuman järjestäjistä, mies, joka tunnettiin kärjekkäistä mielipiteistään ja ahtaasta mielestään. Mitä mies ylipäätään teki naistenvessassa, ja oliko hän vain väärässä paikassa väärään aikaan?

Pikkukaupungin rento komisario Mike Shepherd setvii uusia rikoksia.
Kuvateksti Murhia ja kantrimusiikkia.
Kuva: South Pacific Pictures

Linnunlaulujen toivekonsertti

Yle Radio Suomi klo 18.02 + Yle Areena
Kuuntele ohjelma Areenassa tästä
Kosteikkojen ja lehtojen lintukuorot kuuluvat kevään ja kesän äänimaisemaan. Näin vuoden pimeimpänä aikana moni meistä muistelee mielellään noita hetkiä, jolloin ei tarvitse retkeillä talven äänettömissä maisemissa. Radio Suomen jo perinteeksi muodostuneessa Linnunlaulujen toivekonsertissa kuuntelijat voivat toivoa oman suosikkilintunsa laulua. Toiveita voi lähettää sähköpostilla ([email protected]) tai soittaa suoraan parituntiseen lähetykseen (puh. 0203-17600). Kuuntelijoiden kanssa keskustelevat Asko Hauta-aho, Juha Laaksonen ja Juha Blomberg.

Prisma: Kaksoskokeiden seuraukset

Yle TV1 klo 19.00, Yle Areena 16.12.
Katso ohjelma Areenassa tästä
(The Twinning Reaction, Yhdysvallat 2017) 1960-luvulla tehtiin paljon identtisten kaksosten tutkimusta, jossa lapset erotettiin toisistaan ja sijoitettiin eri perheisiin. Osa sai tietää asiasta vasta aikuisena. Arvattiinko silloin, että kokeella voisi olla traumaattisia seurauksia? Nyt tutkitaan, millaisia vaikutuksia toisistaan erotetuille identtisille kaksosille ja heidän perheilleen syntyi? Yle Areena 90 päivää

Lue lisää täältä!

Piirroskuva, jonka eri puolilla eri perheet, mutta samannäköiset lapset
Kuvateksti Prisma: Kaksoskokeiden seuraukset.
Kuva: Yle Kuvapalvelu

Akuutti: Burnout – uusi alku?

Yle TV1 klo 20.00, Yle Areena 15.12.
Katso ohjelma Areenassa tästä
Diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori Ville Naumanen paloi työssään loppuun – uusi ura löytyi harrastuksen parista. Minna Oilinki ei opiskelisi eläinlääkäriksi ilman burnoutia. Millaisia uhrauksia työuupumuksesta selviäminen vaatii? Yle Areena toistaiseksi

TORSTAI 19.12.

Tanskalaisen maajussin joulu

Yle Fem klo 18.30, Yle TV2 21.12. klo 10.00
Katso ohjelma Areenassa tästä
(Jul på Kastaniegården, Tanska 2018) Jouluvalmistelut ovat jälleen hyvässä vauhdissa tanskalaisen maajussin tilalla. Frank nikkaroi joululahjoja, ja Johan ja Alma auttavat toisiaan joulukuusen jalan kanssa. Theresa ja Frank valmistavat myös ruusunmarjalikööriä. Viimeksi likööri ei ihan onnistunut, joten tällä kertaa he noudattavat ohjetta tarkalleen. Yle Areena 30 päivää.

Mies ja poika keittiössä pilkkomassa omenia.
Kuvateksti Tanskalaisen maajussin joulu.
Kuva: DR / Yle Kuvapalvelu

Kino Klassikko: Kärpästen herra (12)

Yle Teema klo 21.00
Katso ohjelma Areenassa tästä
(Lord of the Flies, Iso-Britannia 1963) Joukko koulupoikia haaksirikkoutuu lento-onnettomuudessa autiolle saarelle, jossa heidän on selviydyttävä ilman aikuisia. Sivistys rapistuu nopeasti poikien jakautuessa eri heimoiksi, joiden välille kehittyy yhä primitiivisempi ja vaarallisempi valtataistelu. William Goldingin romaaniin perustuvan elokuvan ohjasi Peter Brook. Yle Areena 30 päivää

Mustavalkea lähikuva pojasta.
Kuvateksti Kino Klassikko: Kärpästen herra.
Kuva: Castle Rock Entertainment / Yle Kuvapalvelu

Ulkolinja: Venäjän roskasota

Yle TV1 klo 22.00
Katso ohjelma Areenassa tästä
Jätehuolto on Venäjällä huonossa jamassa. Jätteitä ei juurikaan lajitella ja kaatopaikat ovat täynnä. Kaatopaikkojen aiheuttama saastuminen on saanut mielenosoittajia liikkeelle eri puolilla Venäjää. Ohjaus: Marko Lönnqvist. Yle Areena toistaiseksi

PERJANTAI 20.12.

Pimeyden perilliset – uusi sarja, vain Areenassa!

Yle Areena
(Heirs of the Night / Nattens arvinger) On vuosi 1889 ja vampyyreita metsästävät ihmiset ja Dracula ovat onnistuneet ajamaan vampyyrit sukupuuton partaalle. Riitaantuneiden vampyyriklaanien on yhdistettävä voimansa pelastaakseen itsensä tuholta. Klaanit päättävät perustaa koulun sukujensa nuorille tulokkaille. Sarja perustuu saksalaisen Ulrike Schweikertin suosittuihin kirjoihin, ja se on eurooppalainen yhteistuotanto. Sarjassa puhutaan englantia, norjaa, saksaa ja italiaa. Tuotanto: Lemming Film ja Maipo Film, 2019. Yle Areena 1 vuosi.

nuori tyttö makaa kynttilöiden ympäröimänä.
Kuvateksti Pimeyden perilliset.
Kuva: NRK AKTIVUM AS

Blinkers (16)

Yle Areena/Arenan
Suomenruotsalainen toimintaelokuva miehestä, joka ottaa lain omiin käsiinsä. Glenn lähtee henkilökohtaiselle ristiretkelle niitä autoilijoita vastaan, jotka eivät käytä suuntavilkkua. Hän alkaa seurata heitä ja iskee käyttämättömät suuntavilkut säpäleiksi ristikkoavaimella. Asia saa arvaamattomat mittasuhteet, kun Glenn joutuu törmäyskurssille salaperäisen Caballus-säätiön kanssa, joka ei kaihda keinoja itseään puolustaessaan. Glenn löytää kuitenkin yllättäen liittolaisen yläasteikäisestä Annikasta, joka on myös joutunut säätiön tähtäimeen. West Bay Entertainment, Finland 2019. Yle Areena 1 vuosi

nainen tiellä rähjäisen ja huolestuneen näköisenä.
Kuvateksti Blinkers.
Kuva: West Bay Entertainment

Historia: Tohtori Zivagon tarina

Yle Teema klo 20.00
Katso ohjelma Areenassa tästä
(The Real Dr Zhivago) Yksi 1900-luvun tunnetuimmista rakkauskertomuksista on Tohtori Zivago, joka kertoo intohimosta vallankumouksen kulisseissa. Dokumentti kertoo kirjailijasta, joka vaaransi henkensä julkaistessaan tämän rohkean teoksen. Tuotanto: Matchlight/BBC, Iso-Britannia. Yle Areena 71 päivää

Kino: Captain Fantastic (12)

Yle Teema klo 21.00
Katso ohjelma Areenassa tästä
Cannesin ohjaajapalkinnon saanut draamakomedia pariskunnasta, joka on muuttanut erämaan metsiin ja koulii kuutta lastaan selviytymään yhteiskunnan ulkopuolella. Mutta tragedia pakottaa isän ja lapsikatraan odysseialle takaisin ihmisten ilmoille ja modernin maailman pariin. Pääosissa Oscar-ehdokkaana ollut Viggo Mortensen ja Frank Langella. Ohjaus: Matt Ross. Yle Areena 15 päivää

Filmplanschen till Captain Fantastic
Kuvateksti Kino: Captain Fantastic.
Kuva: Finnkino Oy

Yle Live: J. Karjalainen

Yle TV1 klo 21.05
Katso ohjelma Areenassa tästä
Vuosikymmenet vierivät, mutta J. Karjalainen vetoaa aina vaan uusiin kuulijasukupolviin. Katso millaisen kesäfiiliksen mestari yhtyeineen sai aikaiseksi Ruisrockin Rantalavalla! Mukana myös haastattelu. Yle Areena toistaiseksi

LAUANTAI 21.12.

Urheilustudio 21.–22.12.

Yle TV2 klo 11.45 alkaen
Katso ohjelma Areenassa tästä
Alppihiihdon maailmancup, M, syöksy ja suurpujottelu Val Gardena ja Alta Badia, Italia
Maastohiihto, Planica, Slovenia
Lumilautailu, maailmancup, Atlanta, Yhdysvallat
Mäkihypyn maailmancup, M, Engelberg, Saksa
Ampumahiihdon maailmancup, Annecy, Ranska
Yhdistetyn maailmancup, Ramsau, Itävalta

Urheilustudion laaja talviurheilutarjonta tarjoaa joulua ennen kisoja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Kanavilla riittää lajeja niin, että maastohiihdon kisat nähdään poikkeuksellisesti Yle TV1:ssä klo 14.25 alkaen. Yle TV2:n puolella on luvassa muun muassa ampumahiihdon yhteislähtökisat, lumilautailun big air -kisa ja yhdistettyä.

Urheilustudion juontajat iloisessa karvalakkikuvassa.
Kuvateksti Urheilustudio.
Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Radioteatteri esittää: Maata etsimässä

Yle Radio 1 klo 15.00 + Yle Areena
Kuuntele ohjelma Areenassa tästä
18-osainen scifikuunnelmasarja alkaa. Uusinta vuodelta 1982. Ensimmäinen tuotantokausi. Brittikirjailija James Folletin (s. 1939) kirjoittama kuunnelmaklassikko Maata etsimässä (Earthsearch) kuultiin BBC:llä v.1981, ja Ylen Radioteatteri esitti sarjan lähes tuoreeltaan vuonna 1982. Ohjaaja oli Rauni Ranta ja suomennos Ari Koskisen. Tarinassa avaruusalus Haastaja on etsinyt uusia ihmisasutukseen kelpaavia planeettoja sataviisitoista vuotta. Suurin osa miehistöstä menehtyi meteoroiditörmäyksessä ja Haastajaa operoi enää neljä miehistön jäsentä.

Miehistöä ohjailevat arvoitukselliset koneelliset äänet Enkeli yksi ja Enkeli kaksi. Törmäyksestä selvinnyt miehistö on valinnan edessä. Jatketaanko toivottomalta tuntuvaa elinkelpoisten planeettojen etsimistä vai käännetäänkö Haastajan kurssi takaisin maata kohti? Sarjan ensimmäinen kausi lähetetään Yle Radio 1:ssä 21.12.2019 alkaen ja toinen kausi on tulossa myöhemmin v. 2020. Molemmat kaudet julkaistaan Areenaan 21.12. ja ovat siellä kuunneltavissa kahden vuoden ajan.

Majavalammen vieraat

Yle TV1 klo 18.45, Areenassa jo 16.12.
Katso ohjelma Areenassa tästä
Majavien luoma, lähes luoksepääsemätön räme tarjoaa monimuotoiselle elämälle rauhallisen asuinsijan. Täällä kohtaavat metsän alkuperäinen eläimistö ja uudet tulokkaat monenlaisissa yhteyksissä etsiessään ravintoa ja suojaisaa lisääntymispaikkaa. Yle Areena toistaiseksi

Lue lisää täältä!

Majavien luoma, lähes luoksepääsemätön räme tarjoaa monimuotoiselle elämälle rauhallisen asuinsijan.
Kuvateksti Majavalammen vieraat.
Kuva: SOVERI WILDLIFE FILMS OY

Yö pitkä, elokuva lyhyt – Teeman lyhytelokuvafestivaali

Yle Teema klo 21.00 - 00.05
Katso ohjelma Areenassa tästä
Kolme tuntia, kolmetoista elokuvaa! Vuoden lyhimpänä päivänä Teemalla vietetään taas kansainvälistä lyhytelokuvapäivää. Mukana on animaatioita ja draamaa, kotimaista ja ulkomaista, tunteita, toimintaa, söpöyttä ja synkkyyttä. Nauti itseksesi tai järjestä vaikka oma minifestari!

SuomiLOVE 1/11 – uusi tuotantokausi!

Yle TV1 klo 21.15
Katso ohjelma Areenassa tästä
Neljällä Kultaisella Venlalla palkittu SuomiLOVE palaa ruutuihin iloisesti räiskyen ja kipinöiden tarjoten jälleen näyttävät puitteet sykähdyttäville tarinoille ja unohtumattomille musiikkiesityksille! Rakastetun musiikkiviihdeohjelman nyt 6. kausi leimahtaa eetteriin.

Ohjelman ytimessä liekehtii tuttuun tapaan suurenmoinen LOVEband kapellimestarinaan Ako Kiiski. Suomen sydämellisimmän orkesterin solisteina säkenöivät Osmo Ikosen lisäksi upeat Eva Louhivuori ja Hanna Pakarinen. SuomiLOVEn kuudennella kaudella, monimuotoisten rakkaustarinoiden myötä, yllätysesityksiä tarinoiden päähenkilöille nähdään mm. Robin Packalenilta, Chisulta, JVG:ltä, Kaija Koolta, Turmion Kätilöiltä, Sannilta, Katri Helenalta, Litku Klemetiltä, Frederikiltä, Don Huonoilta ja Arttu Wiskarilta.

LOVE-soihtua halki tunteikkaan seikkailun kantavat sydämelliset juontajat, Jenni Pääskysaari ja Mikko Kuustonen.

Juontajat Jenni Pääskysaari ja Mikko Kuustonen taustallaan LOVEband,
Kuvateksti SuomiLOVE.
Kuva: Atte Mäläskä

SUNNUNTAI 22.12.

Vakuum – uusi sarja, vain Areenassa!

Yle Areena katalogina
Linnéa, 21, muuttaa Pohjanmaalta isoäitinsä asuntoon Helsinkiin opiskellakseen journalistiikkaa. Hän odottaa innolla rauhallista opiskelijaelämää ilman suuria sopeutumisongelmia. Koulua edeltävänä kesänä hän tutustuu porvoolaiseen Elleniin, joka kirjoittaa feministiseen Astra-julkaisuun. Ellenillä on mielipiteitä, hän on sekä nokkela että sosiaalinen. Linnéa tapaa myös Viktorin, hurmaavan ja itsevarman miehen varakkaasta Westendistä.

Kun Linnéa ja Viktor alkavat viettää enemmän aikaa yhdessä, huomaa Linnéa pian joutuneensa puristuksiin hedonistisen ”Vicken” ja hänen varakkaan piirin sekä Ellenin normikriittisten ystävien väliin. Alkaa juhlien, uusien vaikutteiden ja valhdeiden kesä. 8 jaksoa

Tyttö ja poika istuvat terassilla sataman pimenevässä yössä.
Kuvateksti Vakuum.
Kuva: Marika Hill / PARAD MEDIA OY / CITYPORTAL AB

Radio Variaatio: Suo soi – miltä suolla kuulostaa tai itse suo?

Yle Radio 1 klo 18.00 + Yle Areena
Kuuntele ohjelma Areenassa tästä

Kun aurinko ja usva nousevat yhtä aikaa kesäisellä nevalla, suo soi hiljaisuutta. Sitten suopursujen humalluttava tuoksu manaa loitsut esiin ja askelten ääni pitkospuilla antaa rytmin, kun ikiaikainen tanner kannattelee ihmisen lisäksi menneitä, tuhansia vuosia. Mihin ihminen tässä akustisessa, soivassa maisemassa kuuluu? Mitä hän kuulee, kun pysähtyy eri vuodenaikoina suota kuuntelemaan? Äänitaiteilija Leena Häkkinen ja kanneltaja Timo Väänänen ovat tehneet akustisesti ja musiikillisesti soivan ääniteoksen, joka kutsuu kuulijaa rakentamaan oman, soivan mielenmaisemansa.

Radioteatteri esittää: Luotsikadun lapset

Yle Radio 1 klo 15.00 + Yle Areena
Kuuntele ohjelma Areenassa tästä
Uusinta vuodelta 2014. Tove Idströmin kirjoittama tarina kertoo kahdesta lapsuuden leikkitoverista ja siitä, millaista on olla lapsi. Helsingin Katajanokan 1920-luvun naapuruksista kasvoi merkittäviä vaikuttajia Suomen kulttuurielämään ja kansallisen identiteettimme rakentajia. Toinen heistä oli Tove Jansson, toinen Erik Tawaststjerna. Molemmat tiesivät jo lapsena, että mielikuvituksen tihentämä kuva todellisuudesta on todellisempi kuin todellisuus. Ohjaus ja tuotanto: Erja Manto. Äänisuunnittelu: Tiina Luoma. Rooleissa mm. Leena Uotila (Tove) ja Vesa Vierikko (Erik - lapsena Poju). Muusikot: Joonatan Kotila ja Hannu Pajuoja.

Viikon vinkit