Ylistetty Normaaleja ihmisiä ja muita sarjoja kesän iloksi - viikolla 23 käännetään katseet myös kohti tulevia USA:n presidentinvaaleja

Draamaa, politiikkaa, countrya, mafiaa ja maailman paras elokuva, siinä kesäkuun ensimmäisen viikon ohjelmisto pähkinänkuoressa. Viikko alkaa ja päättyy Radiomafian huippuhetkillä.
Radiomafian aloittamisesta tulee 1. kesäkuuta kuluneeksi 30 vuotta. Sen kunniaksi maanantaina Yle Puheella kuullaan Radiomafia Was Here -ohjelma, jossa muistellaan Radiomafian eri vaiheita sekä viikon päätteeksi Yle Radio1:ssä yhden Radiomafian legendaarisimman ohjelman, Avaruusromua, viimeinen jakso. Draamasarjojen puolella pyöritään myös mafian ympärillä: kahdeksanosainen McMafia vie syvälle globaalien rikosliigojen maailmaan. Lisäksi saadaan tv-ensiesitykset sarjoilta Puukkoa selkään, Sokaistuneet, Persaukiset sekä maailmalla kehuja kerännyt kaunis ihmissuhdedraama Normaaleja ihmisiä. Kaksi uutta dokumenttisarjaa vie Yhdysvaltojen politiikan kulissien taa: kuusijaksoinen Bushien valtakausi kertoo vaikutusvaltaisen perheen ylä- ja alamäistä, ja odotetussa neliosaisessa dokumenttisarjassa käydään läpi Hillary Clintonin koko tähänastinen elämä ja ura. Hillary Rodham Clinton nähdään TV1:n torstai-illoissa, mutta Yle Areenasta voi katsoa kaikki jaksot jo nyt.
Yle Teema esittää kesälauantaisin maailman parhaita elokuvia Aution saaren elokuvat -sarjassa. Jokaista nähtävää elokuvaa edeltää esittely, joka on koostettu Sodankylän elokuvafestivaalin kutsuvierasohjaajien kanssa käydyistä keskusteluista. Sarjan aloittaa monesti maailman parhaaksi elokuvaksi tituleerattu Kansalainen Kane. Kotimaisen elokuvan kesän puitteissa mennään JP Siilin Härmän mukana 1800-luvun Pohjanmaan lakeuksille, sekä nähdään realistinen ja voimakas draamaelokuva Viulisti himosta sekä luopumisen vaikeudesta.
Maineikkaan dokumenttiohjaaja Ken Burnsin suurdokumenttisarja Countrymusiikki kertoo kantrimusiikin tarinan yhdeksän jakson voimin. "Valkoisen miehen souliin" lähes koko 1900-luvun ajalta sukeltava sarja on voittanut puolelleen myös paljon sellaisia katsojia, jotka ovat aiemmin vähätelleet koko musiikinlajia. Musiikkiesityksistä nautitaan myös Onni Boin Timanttisella keikalla, Puolustusvoimain lippujuhlan päivän konsertissa, jossa esiintyvät Suvi Teräsniska, Pete Parkkonen ja Arttu Wiskari sekä Cotonou-Helsinki Ensemblen Etnogaalassa taltioidulla keikalla.
MAANANTAI 1.6.
Radiomafia Was Here
Yle Puhe ja Yle Areena klo 15.00
"Koskaan ei ole ollut niin paljon radiotalenttia samaan aikaan yhdessä paikassa kuin Radiomafiassa eikä varmasti tule koskaan enää olemaankaan." Näihin Radiomafian ohjelmapäällikkönä työskennelleen Jukka Haarman sanoihin yhtyy moni, mutta miksi? Tarunhohtoisen Radiomafian aloittamisesta tulee kesäkuun ensimmäisenä päivänä kuluneeksi 30 vuotta. Panu Hietaneva astuu Yle Puheessa samalla päivämäärällä aikakoneeseen Radiomafian tekijöiden ja kuuntelijoiden tarinoiden siivin. Radiomafia was here -sarjassa selvitetään, miten kanavan synnyttämä kulttuurinen murros näkyy edelleen arjessamme. Luvassa on aimo annos kylmiä väreitä kesän helteille, kun muistot heräävät eloon. Aloitusjakso kuullaan 1.6. ja loput jaksot keskiviikkoisin klo 15 alkaen 3.6.

Seniorisurffaajat - uusi sarja
Yle Fem klo 18.30, kaikki jaksot Areenassa nyt
(Seniorsurfarna, Ruotsi 2019) Digitekniikka hallitsee yhä suurempaa osaa arjestamme. Internetin, pankkitunnusten ja erilaisten sovellusten käytön ei tarvitse kuitenkaan tuntua hankalalta ja monimutkaiselta. Neljä ruotsalaista kansansuosikkia lähtee harjoitusleirille parantamaan digivalmiuksiaan. 6 jaksoa.Yle Areena 90 päivää
McMafia - uusi sarja
Yle TV2 klo 21.00, Areenassa lähetyspäivän aamuna
(Britannia 2018) Misha Glennyn bestsellerin pohjautuva kahdeksanosainen draamasarja vie syvälle globaalien rikosliigojen maailmaan. Pimeä raha kietoo yhteen bisnesmiehet, hakkerit, huumekauppiaat, ihmissalakuljettajat ja pörssikeinottelijat Dubaista Moskovaan ja Lontoosta Istanbuliin. Venäläisen oligarkin poika Alex Godman (James Norton) on kasvanut Englannissa, eikä aio seurata isänsä jalanjälkiä, kunnes perheeseen kohdistuva uhka pakottaa miehen rikolliselle polulle. 8 jaksoa. (16) Yle Areena 30 päivää

TIISTAI 2.6.
Kummituskoulu Spooky's - uusi sarja
Yle Fem klo 17.25, kaikki jaksot Areenassa nyt
(Spookys, 1. tuotantokausi) Spookys on salainen kummituskoulu lapsille, joilla on erityinen kyky nähdä kummituksia. Heitä opettaa professori Jupiter, rehtori Ruby ja koulun salaista ovea vahtiva George. Gulp, Freezy ja Electro ovat kummituksia, jotka luovat koululla kaaosta. Seuraamme professoria ja oppilaita Callea, Hermania, Rioa ja Yousefia kummitusjahdille. Joka kummituksella on heikkoutensa ja oppilaiden on hyödynnettävä näitä voittakseen taistelut. Hankalin haaste on kuolemankummituksen Mortemin ilmestyminen. Mortem on kummituksista vaarallisin koska hänen tavoite on tuhota koko maapallo. 10 jaksoa. Suomenkielinen tekstitys. Yle Areena 1 vuosi
Japanin taiteen historia - uusi sarja
Yle Teema klo 20.00, kaikki jaksot Areenassa nyt
Taidehistorioitsija James Fox matkaa halki Japanin etsimässä japanilaisen taiteen ydintä. Maan luonto tarjoaa valtavia vuoristometsiä, zen-puutarhoita ja bonsain minimalismia. Kuinka paljon ympäristö jossa eletään, vaikuttaa kansakunnan kulttuuriseen identiteettiin? 3 jaksoa. Yle Areena 31.7.2021 saakka
Puukkoa selkään - uusi minisarja
Yle TV1 klo 21.00, Areenassa lähetyspäivän aamuna
(Sticks and Stones, S1, Britannia 2019) Raastavan realististen ja ajankohtaisten psykologisten brittitrillerin mestarin, Mike Bartlettin (Doctor Foster, Trauma), uutuussarja sijoittuu kiinteistö- ja rakennusalan maailmaan. Se kuvaa likaista juttua, jossa yrityksen myyntitiimin vetäjän, tunnollisen ja pätevän kolmikymppisen miehen alta sahataan oksaa, tietoisesti ja pahantahtoisesti. Kaikki alkaa yhdestä epäonnisesta asiakastilaisuudesta ja masinoidusta töppäyksestä, jonka syyt pannaan yhden miehen niskaan. Thomas Benson joutuu syöksykierteeseen, joka voi maksaa hänelle sekä uran, avioliiton että koko elämän. Kun työpaikkakiusaamisen harmittomuus alkaa loistaa poissaolollaan, kuinka moni meistä pystyy panemaan kunnolla kampoihin, vai onko peli menetetty? Kolmiosainen sarja sai katsojat koukkuun Britanniassa.
Pääosissa: Ken Nwosu, Ben Miller, Susannah Fielding, Sean Sagar, Ritu Arya, Debbie Chazen, Alexandra Roach. Idea ja käsikirjoitus: Mike Bartlett. Ohjaus: Julia Ford. 3 jaksoa. (12) Areenassa 30 vrk per jakso.

Historia: Bushien valtakausi - uusi sarja
Yle Teema klo 21.00, Areenassa maanantaiaamuisin
(The Bush Years: Family, Duty, Power, Britannia 2019) Yksi perhe, kaksi presidenttiä. Kuusiosainen dokumenttisarja on tarina Busheista täynnä monimutkaista perhedynamiikkaa, äärimmäistä kilpailua, voittoja, tragedioita ja poliittisia skandaaleja. Dokumentti käy läpi vaikutusvaltaisen perheen ylä- ja alamäet aina uskonnollisista kannanotoista ja Irakin sodasta George W. Bushin alkoholiongelmaan. 6 jaksoa. Yle Areena 30 päivää
Normaaleja ihmisiä - uusi sarja
Yle TV2:ssa 2.6. tiistai-iltaisin kaksi jaksoa klo 21.45 alkaen, koko kausi Areenassa nyt
(Normal People, S1, Britannia 2020) Normaaleja ihmisiä on Sally Rooneyn palkittuun kirjaan perustuva draamasarja, joka seuraa Mariannen ja Connellin suhteen kehittymistä lukiovuosista aina yliopiston loppupuolelle. Marianne ja Connell asuvat pikkukaupungissa Irlannissa, mutta siihen yhtäläisyydet heidän välillään loppuvatkin. Connell on suosittu ja pidetty jalkapalloilija, kun taas Marianne on koulussakin yksin. Jokin epätodennäköistä kaksikkoa kuitenkin vetää yhteen. Niin maailmalla kuin Suomessakin kriitikoiden sekä katsojien suitsuttama BBC:n ja Hulun yhdessä tuottama sarja sai ensi-iltansa Britanniassa huhtikuussa. Sally Rooney on työskennellyt sarjassa tuottajana ja myös osallistunut sarjan käsikirjoittamiseen. Pääosissa Daisy Edgar-Jones ja Paul Mescal. (12) 12 jaksoa. Tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi.

Timanttinen keikka: Onni Boi
Yle Teema klo 21.45, Areenassa nyt
5/6. Helsinkiläinen Onni Boi esittää Timanttisella keikalla herkällä siveltimellä valettua aamuyö-elektroaan, kertoo muusikkoperheessä kasvamisen merkityksestä omalle uralleen sekä lähestymistavastaan säveltämiseen. Yle Areena toistaiseksi

KESKIVIIKKO 3.6.
Prisma: Lihantuotanto, uhka maapallolle?
Yle TV1 klo 19.00, Areenassa nyt
(Meat -A Threat To Our Planet) Biologi Liz Bonnin tutkii lihantuotantoa Amazonin sademetsistä amerikkalaiseen laboratorioon, missä valmistetaan keinolihaa. Mitkä ovat lihateollisuuden ympäristövaikutukset ja miten voisimme vähentää niitä? Tuotanto: Raw/BBC, Iso-Britannia 2019. Yle Areena 30.12.2021 saakka.
Uusi elämä Kreikassa - uusi sarja
Yle TV2 klo 20.00 ja kokonaisuudessaan Yle Areenassa
(My New Greek Life, Britannia 2020) 55-vuotias Kate on elänyt sinkkuna viimeiset viisi vuotta, ja hän toivoo löytävänsä Kreetalta unelmiensa puolison. Laura ja Ross muuttavat kahden lapsensa kanssa 13-metriseen purjeveneeseen. Aviopuolisot Matt ja Steph muuttavat Kreetalle tarkoituksenaan remontoida huonokuntoisesta kivimajasta vuokralle annettava majoituskohde. Joukko brittejä muuttaa unelmiensa perässä Kreikan saaristoon. Yle Areena 30.4.2022 saakka.
Härmä
Yle TV2 klo 21.00 ja Yle Areena - Kotimaisen elokuvan kesä
(Suomi, 2012) Pohjanmaan lakeuksia hallitsevat rellestävät miesjoukot, häjyt. Kunnia ja maine saattavat löytyä puukon terällä, eikä pako ole pohjalaiselle miehelle vaihtoehto. Ohjaus JP Siili. Pääosissa Lauri Tilkanen, Pamela Tola ja Mikko Leppilampi. (16) Uusinta. Yle Areena 30 päivää

Happy End
Yle Teema klo 22.00, Areenassa lähetyspäivän aamuna
(Ranska 2017) Ranskalaiseen Calaisin pikkukaupunkiin sijoittuvan elokuvan tapahtumien taustalla Eurooppa painii pakolaiskriisin kanssa, mutta Laurentin perhe keskittyy tuijottamaan omaa napaansa. Vähitellen porvariperheen puhtoiset kulissit alkavat natista liitoksistaan ja kierot salaisuudet rävähtävät päivänvaloon. Ohjaus: Michael Haneke. Pääosissa: Isabelle Huppert, Mathieu Kassovitz, Jean-Louis Trintignant. Yle Areena 30 päivää
Dokumenttiprojekti: Murhaaja perheessä
Yle TV1 klo 22.06, Areenassa nyt
(The Family I Had, Yhdysvallat 2017) 13-vuotias poika surmasi 3-vuotiaan sisarensa. Aluksi teko vaikutti vahingolta mutta pian se paljastui murhaksi. Miten lapsen tekemä surma vaikuttaa perheenjäseniin, etenkin äitiin? Tapauksen taustalta aukeaa rikkonaisen perheen koskettava, sukupolvien yli jatkuva tarina. (12) Yle Areena 30.12.2020 saakka
TORSTAI 4.6.
Puolustusvoimain lippujuhlan päivän konsertti - suora lähetys
Yle TV1, Yle Areena ja Yle Radio Suomi klo 11.00
Puolustusvoimien lippujuhlan päivän konsertissa Laivaston soittokunta luotsaa kuulijat suomalaiseen mielenmaisemaan Suvi Teräsniskan, Pete Parkkosen ja Arttu Wiskarin kanssa. Viihteellinen ohjelmisto koostuu solistien omien teosten lisäksi kansan kestosuosikeista, paraatien perusteoksia unohtamatta. Konsertin avausnumerona kuullaan ensiesitys Juhlafanfaari Merivoimille -teoksesta. Soittokuntaa johtavat Petri Junna ja Tero Haikala. Konsertti järjestetään poikkeustilanteesta johtuen Turun Logomossa ilman yleisöä ja sen juontaa Riku Rantala.
Puolustusvoimain lippujuhlan päivän kooste
Yle TV1 ja Yle Areena klo 17.10
Koostelähetys lippujuhlan päivän tapahtumista. Seppeleenlasku Hietaniemessä Helsingissä ja Laivaston soittokunnan konsertti Turussa.

Strömsön puutarhailta - suora lähetys
Yle Fem klo 18.30 ja Yle Areena
(Trädgårdskväll på Strömsö ) Tule mukaan maanläheiseen ja vehreään suoraan lähetykseen Strömsöstä! Ohjelman uusi puutarhuri Lena Gillberg perustaa yhdessä koko porukan kanssa uuden perhospuutarhan, ja monenlaiset kiinnostavat vieraat kertovat viljelystä nörttihengessä. Yle Areena toistaiseksi

Joanna Lumleyn kätketty Karibia - uusi minisarja
Yle TV1 klo 19.00, Areenassa maanantaiaamuisin
(Joanna Lumley's Hidden Caribbea, Britannia 2020) Näyttelijä Joanna Lumleyn kaksiosainen Karibian seikkailu käynnistyy Kuuban pääkaupunkista Havannasta ja päättyy Haitin värikkääseen elämään. Kaupunkien rytmikkäät äänet, turmelemattomat rannat, upeat vuoristot ja rehevät metsät tekevät nämä perinteisessä mielessä köyhät maat rikkaiksi monella eri tavalla. 2 jaksoa. Yle Areena 30 päivää

Class of ´92
Yle TV2 klo 21.00, Areenassa lähetyspäivän aamuna
(Britannia 2014) Dokumenttielokuva kuuden nuoren ja lahjakkaan Manchester Unitedin pelaajan: David Beckham, Nicky Butt, Ryan Giggs, Paul Scholes, Phil ja Gary Neville, noususta kansainväliseen supertähteyteen. Elokuva kattaa vuodet 1992 - 1999, huipentuen Manchester Unitedin Mestarien liigan loppuottelun riemuvoittoon. Yle Areena 30 päivää

Hillary Rodham Clinton - uusi sarja
Yle TV1 klo 21.05, kaikki jaksot Areenassa nyt
(Hillary, Britannia 2020) Hillary Rodham Clinton on elänyt viisi vuosikymmentä Yhdysvaltojen politiikan ytimessä: opiskelija-aktiivina, senaattorina, presidentin puolisona ja lopulta presidenttiehdokkaana. Rodham Clintonin julkinen kuva jakaa kansaa - häntä joko ihaillaan tai vihataan. Nanette Bursteinin ohjaama dokumenttisarja avaa uuden perspektiivin Hillary Rodham Clintonin elämään sekä Yhdysvaltojen politiikkan ytimeen ja sen tekijöihin. Tuore dokumenttisarja julkaistiin Hulussa tämän vuoden maaliskuussa. 4 jaksoa. Yle Areena 30.4.2022 saakka
Lue lisää »

Ulkolinja: Arabian taistelevat prinssit
Yle TV1 klo 22.20, Areenassa nyt
(The Rival Princes of the Gulf, Ranska 2019) Arabian niemimaalla valtaa jakaa kolme ehkä maailman rikkainta ja vaikutusvaltaisinta prinssiä: Quatarin Tamim Al Thani, Saudi-Arabian Mohammed Ben Salman ja Arabiemiirikuntien Mohammed Ben Sayed. He ovat kaikki vast'ikään valtaan astuneita, alle 40-vuotiaita ja käyvät taistelua paitsi Persianlahden öljystä myös maailman vallasta. Yle Areena 31.10.2021 saakka
PERJANTAI 5.6.
Kino: Murha vailla syyllistä
Yle Teema klo 21.00, Areenassa lähetyspäivän aamuna
(The Cat's Meow, USA 2002) uoliksi tosi tarina skandaalinkäryiseen kuolemantapaukseen johtaneista viikonloppukemuista, joihin osallistuivat mm. filmitähdet Charles Chaplin ja Marion Davies, ohjaaja Thomas Ince, pelätty kolumnisti Louella Parsons sekä kutsujen isäntä, Citizen Kanen esikuva ja lehtimoguli William Randolph Hearst. Pääosissa Kirsten Dunst, Edward Herrmann, Eddie Izzard, Cary Elwes, Joanna Lumley ja Jennifer Tilly. (12) Yle Areena 7 päivää
Yle Live: Cotonou-Helsinki Ensemble
Yle Teema ja Areena klo 22.50
Kokoonpano esiintyi Helsingissä tammikuussa 2020 järjestetyssä Etnogaalassa. Ohjelmassa on mukana kokoonpanon jäsenten haastatteluita, jotka on tehty samana viikonloppuna Folklandia-risteilyllä. Yle Areena toistaiseksi
LAUANTAI 6.6.
Persaukiset - uusi sarja
Kaikki jaksot Yle Areenassa 6.6., Yle TV2 torstaisin klo 22.15 alkaen 11.6.2020
(Brassic, S1, Britannia 2019) Brassic-sanan määritelmä: “Broke, penniless, without means, boracic lint - skint, on the bones of yer arse.”
Persaukiset on kuusiosainen, brittiläinen draamallinen veijaritarina, josta tuli yksi vuoden 2019 suurimmista menestyksistä Britanniassa. Sarjan päähenkilöt, kuusi työväenluokkaan kuuluvaa Pohjois-Englannin kuvitteellisessa maalaiskaupungissa asuvaa kaverusta ovat olleet ikiajat ystäviä. Pienen elantonsa he ovat aina hankkineet yhdessä keplottelemalla, varastamalla, huijaamalla, hamppua viljelemällä ja muilla epäilyttävillä keinoilla. Aikuisuuden tultua ystävyys ja levoton elämänmuoto alkavat kuitenkin rakoilla ja sekä menneisyys että tulevaisuus painaa. Vinnie ja Dylan ovat erottamattomia; he ovat tunteneet toisensa naperoajoista lähtien. Vinniellä (kuten myös roolia esittävällä Joe Gilgunilla) on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän turvautuu usein fiksun Dylaniin apuun. Dylan puolestaan tuntee olevansa vastuussa Vinniestä kuin arvaamattomasta pikkuveljestä. Muutoksen tuulia on kuitenkin ilmassa, sillä Dylanin tyttöystävä, temperamenttinen yksinhuoltaja Erin suunnittelee aloittavansa milloin tahansa uuden elämän jossain paremmassa paikassa poikansa Tylerin - ja ehkä Dylanin kanssa ja joka tapauksessa ilman Vinnietä. Vinnien lisäksi kaveripiiriin kuuluvat suursyömäri ja muutenkin iso riippakivi Cardi, kiertolaisperheen vesa, lihaskimppu Ash, täysinestoton Tommo ja taitava mekaanikkko JJ, jonka korjaamolla kaikki ei kestä päivänvaloa.
Persaukiset on Hävyttömät-sarjan (Shameless) tekijöiden Danny Brocklehustin ja Joe Gilgunin kynästä. Sky One -yhtiö tilasi tekijäparilta toisen tuotantokauden jo ennen kuin oli esittänyt ensimmäistäkään jaksoa. Kolmas kausikin on jo tilattu. Kakkoskausi alkaa pyöriä Englannissa toukokuussa. Päärooleissa nähdään mm. Joe Gilgun (This Is England, Emmerdale), Damien Molony (Eroja ja avioeroja), Michelle Keegan (Coronation Street), Aaron Heffeman (War of the Worlds), Tom Hanson (The Tunnel, The Little Drummer Girl), Ryan Sampson ja Parth Thakerar. (12) Yle Areena 3.10.2020 saakka.

Rahat ja henki - uusi sarja
Yle Radio Suomi klo 12.15 ja Yle Areena
Raha ympäröi meitä nykyeläjiä kuin näkymätön seitti. Se on osallisena arjessamme vähintään välillisesti joka ikinen päivä aina kuolemaan asti - ja kuoleminenkin maksaa. Rahat ja henki on audiosarja, joka seuraa rahan jälkiä arjessamme elämänkaarta vastavirtaan, arkusta kehtoon. Elämänpolun mutkissa antaudutaan juttusille asiansa tuntevien ihmisten kanssa. Polkua höystävät poiminnat radioarkiston menneiltä vuosikymmeniltä ja askelta tahdittavat musiikkikatkelmat.
Ylen futiskesä
La 6.6. klo 16.30 TV2 ja Areena
Jalkapallon naisten vuoden 2019 Ranskan MM-kisojen loppuottelu USA – Hollanti. Selostus Matti Härkönen.
Su 7.6. klo 14.00 ja klo 17.00 TV2 & Areena
Ensin nähdään jalkapallon miesten vuoden 2014 Brasilian MM-kisojen loppuottelu Saksa – Argentiina. Selostus Niki Juusela. Klo 17.00 vuorossa jalkapallon miesten vuoden 2018 Venäjän MM-kisojen loppuottelu Ranska – Kroatia. Selostus Matti Härkönen.

Unelmana muotisuunnittelija - uusi sarja
Yle Fem klo 18.30, Areenassa lähetyspäivän aamuna
(Designerdrömmen/This is it, Norja 2018) Ryhmä Norjan Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoita on unelmoinut muotisuunnittelijan ammatista pienestä pitäen. Sarjan alussa opiskelijoilla on edessään viimeinen lukukausi. Mielessä myllertää monia kysymyksiä: olenko valinnut oikein, jaksanko loppuun saakka, tarvitaanko maailmaan oikeasti lisää muotisuunnittelijoita. Aleksanderille matka koulutukseen ei ollut helppo, mutta nyt hän ja muut opiskelijat ovat lähempänä unelmansa toteutumista kuin koskaan ennen. Moni asia saattaa kuitenkin mennä yhä vikaan. Lars Terje haki kouluun unelmanaan työskentely suuressa muotitalossa, mutta nyt hän ei enää näekään mitään mieltä uusien asujen suunnittelussa. Taitteellisesta perheestä tulevalle Alvalle opinnot ovat olleet suuri satsaus ja pärjääminen alalla huolestuttaa kovasti. Joukon nuorimman Sigurdin opintoja on varjostanut äidin kuolema. Elnaz on muuttanut Norjaan opintojen perässä Iranista. Nykyään myös hänen sisarensa käy samaa koulua. Unelmien toteutumiseen vaikuttavatkin mitä erilaisemmat ja persoonallisemmat asiat. 8 jaksoa. Yle Areena toistaiseksi
Countrymusiikki - uusi sarja
Yle Teema klo 20.00, kaikki jaksot Areenassa klo 20.00
(Country Music - A Film by Ken Burns, Yhdysvallat 2019) Nyt alkaa Ken Burnsin ohjaama suursarja countrymusiikin historiasta. Ensimmäisessä jaksossa edetään alusta alkaen vuoteen 1933. Yhdysvaltain Appalakkien vuoristoalueen eteläosissa kypsyi vuosisatojen ajan musikki, jota kutsuttiin lopulta hillbillyksi. Levytys- ja radioteknologian kehityksen myötä se levisi laajempaan tietoisuuteen. Ensimmäisiä tähtiä olivat Fiddlin' John Carson,The Carter Family ja jodlaava Jimmy Rodgers. 9 jaksoa. Yle Areena 3.9. saakka
Lue lisää »

Kino: Churchill
Yle TV1 klo 20.55, Areenassa lähetyspäivän aamuna
(Britannia 2017) Elokuva seuraa Winston Churchilliä, Eisenhoweria ja Montgomerya ym. liittoutuneiden sotajohtajia muutamana päivänä ennen Normandian maihinnousua. Churchill uskoo maihinnousun johtavan Gallipolin kaltaiseen katastrofiin ja yrittää viivyttää, jopa estää operaation, vain huomatakseen että hänet on Englannin tavoin siirretty yhä enemmän sivuun sodan johdosta. Pääosissa Brian Cox, Miranda Richardson, John Slattery. (7) Yle Areena 14 päivää

Kino: Kansalainen Kane
Yle Teema klo 21.00 alkaen keskustelulla, elokuva alkaa klo 21.06. - Aution saaren elokuvat
(Citizen Kane, USA 1941) Usein maailman parhaaksi elokuvaksi valittu mahtavan lehtiparonin muotokuva oli 25-vuotiaan “ihmelapsen” Orson Wellesin häikäisevä läpimurto elokuvantekijänä. Aution saaren elokuvat -sarjan elokuvia edeltää esittely, joka on koostettu Sodankylän elokuvafestivaalin kutsuvierasohjaajien kanssa käydyistä keskusteluista. Pääosissa Orson Welles, Joseph Cotten ja Agnes Moorehead. (12) Uusinta. Yle Areena 90 päivää

SUNNUNTAI 7.6.
Viulisti
Yle TV1 klo 20.50 ja Yle Areena 5.6. - Kotimaisen elokuvan kesä
(Violinisten) Viulisti on realistinen ja voimakas draamaelokuva luopumisen vaikeudesta, unelmien tavoittelusta, sekä äärimmäisestä intohimosta ja rakkaudesta musiikkiin. Karin Nordström (Matleena Kuusniemi) on menestynyt muusikko, joka joutuu autoonnettomuuden takia lopettamaan soittamisen ja palaa opettajaksi. Karin ihastuu luopumistaistelunsa keskellä lähes 20 vuotta nuorempaan oppilaaseensa Anttiin (Olavi Uusivirta). Antti on lahjakas nuori muusikko, joka rakastuu kuuluisaan opettajaansa ja tajuaa äkkiä olevansa suhteessa itseään huomattavasti vanhemman, naimisissa olevan naisen kanssa. Antti tajuaa myös tämän kielletyn rakkauden mahdollisesti edistävän hänen uraansa.
Vastavoimana näille henkilöille toimii huippukapellimestari Björn Darren (Silta- sekä Killing Eve -sarjoista tuttu Kim Bodnia), joka on aikoinaan ollut Karinin opettaja. Hänellä on myös ollut rakkaussuhde Kariniin. Björn tulee Suomeen ja yllättävän sairastapauksen seurauksena päättää valita Kööpenhaminassa pidettävään suureen konserttiin viulusolistin Karinin oppilaiden joukosta. Karin on valmis tekemään melkein mitä vain saadakseen Björnin valitsemaan juuri Antin. Viulisti on Ruusun aika -sarjan Illinä tutuksi tulleen Paavo Westerbergin esikoisohjaus.
Näyttelijät: Matleena Kuusniemi (Karin Nordström), Olavi Uusivirta (Antti), Kim Bodnia (Björn Darren), Samuli Edelmann (Jaakko ), Misa Lommi (Sofia). Ohjaus: Paavo Westerberg, käsikirjoitus: Emmi Pesonen ja Paavo Westerberg. Suomi 2018. Yle Areena 30 päivää

Sokaistuneet - uusi sarja
Yle Fem klo 21.00, Areenassa lähetyspäivän aamuna
(Fartblinda, Ruotsi 2019) Ruotsalaistrilleri rahasta, rakkaudesta, petoksesta ja totuuden etsimisestä. Bea Farkas on nuori taloustoimittaja Dagbladet-päivälehdessä ja hän on luvannut itselleen, ettei ikinä anna hänen tutkimien henkilöiden vaikuttaa itseensä. Kun hän ryhtyy salaiseen suhteeseen charmikkaan pankinjohtajan, Peder Roothin kanssa tapahtuu kuitenkin se, minkä ei pitäisi. Bea saa tehtäväkseen haastatella Pederiä pankin osavuosikatsauksesta ja pitää huolen siitä, ettei mies saa etumatkaa. Peder vaivaantuu vaikeista kysymyksistä ja yrittää myöhemmin vaikuttaa hänestä kirjoitettuun juttuun. Bea näkee tapahtumat todisteena siitä, ettei heidän välinen suhde voi kestää, mutta se ei ole kuvion pahin puoli. Hän saa myös nimettömän vihjeen, jossa kerrotaan, että hän on oikeilla jäljillä liittyen pankin luottotappioihin. Bea alkaa epäillä, että Peder salaa häneltä jotain.
Bean on selvitettävä, jos kaikki olikin vain Pederin yritys vaikuttaa häneen ja alkaa tutkia pankkia kertomatta siitä Pederille. Sydämessään hän toivoo, että vihje osoittautuisi perättömäksi. Jos näin olisi, hän ei aio antaa periksi ennen kuin kaikki on paljastettu ja jolloin rakkaus olisi lopullisesti ohi. Sarja perustuu Carolina Neurathin romaaniin. Yle Areena 25.8. saakka

Päämääränä Cold Mountain
Yle TV2 ja Areena klo 21.00
(Cold Mountain, USA 2003) Yhdysvaltain sisällissotaan sijoittuva eeppinen draama nuorista rakastavaisista, ystävyydestä ja sodan tuomista koettelemuksista. Pääosissa Jude Law, Nicole Kidman, Renée Zellweger, Philip Seymour Hoffman, Natalie Portman ja Donald Sutherland. Ohjaus Anthony Minghella. (16) Yle Areena 30 päivää
Walking on Water
Yle Fem klo 21.45, Areenassa nyt
(Italia 2018) Ympäristötaiteilija Christo tunnetaan monumentaalisista paketointiteoksista, joita hän teki vuonna 2009 menehtyneen vaimonsa Jeanne-Clauden kanssa. Pariskunta paketoi kankaaseen muun muassa Berliinin valtiopäivätalon ja Pariisin Pont Neuf -sillan. Kesällä 2016 Christo loi Iseojärvelle Italiaan valtavan "The Floating Piers" -teoksen. Kuukauden aikana yli miljoona ihmistä tutustui kävellen vedenpinnan tasolla sijaitsevaan sahraminkeltaiseen ponttoonitiehen. Ohjaaja: Andrey Paounov, Yhdysvallat 2019. (S) Areenassa 10.8. saakka

Avaruusromun 30-vuotisjuhlalähetys
Yle Radio 1 klo 22.05 ja Yle Areena
Ylen legendaarinen elektronisen musiikin ohjelma Avaruusromua alkoi kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vuonna 1990, Yleisradion silloisella Radiomafia-kanavalla. 30-vuotislähetys jää samalla historian viimeiseksi Avaruusromua-lähetykseksi toimittaja Jukka Mikkolan jäädessä kesällä eläkkeelle. Viimeisessä juhlalähetyksessä kuullaan musiikkia kuudelta suomalaiselta musiikintekijältä. He ovat Ilpo Väisänen, Jimi Tenor, Esa Kotilainen, Johanna Sulkunen, Nemesis ja Mari Sainio. Tulossa on erikoista ja harvinaista musiikkia, melkein elokuvamusiikkia. Yle Areenaan on luvassa myös kuvallinen ja elokuvallinen versio nimeltä "Kuinka lyhdyt muuttuvat linnunradoiksi, huokaukset mitataan hevosvoimissa ja naftalätäköistä tulee uudella maailmankartalla valtameriä".
Juhlavuoden kunniaksi Avaruusromun jälkeen Yle Radio 1:ssä soi elektronisia ja monenmoisia luokittelemattomia ääniä vielä koko yön. Avaruusromun pitkä ja hiljainen yö -lähetys alkaa heti historian viimeisen Avaruusromun jälkeen ja kestää aamukuuteen asti.
