Hyppää pääsisältöön

Klassinen

Alttoäänen lämpöä – Soiva joulukalenteri

Vuodelta 2020
Kuvituskuva. Tähtitaivas ja joulukalenterin luukku nro 12.

Soivassa joulukalenterissa esittäytyvät parhaat suomalaiset taiteilijat Yleisradion musiikkiarkistosta. Kahdennessatoista luukussa laulaa altto Maiju Kuusoja, ole hyvä!

Maiju Kuusojan lämminsointinen ja ilmaisurikas alttoääni tuli vuosikymmenten kuluessa tutuksi suomalaiselle yleisölle niin Suomen Kansallisoopperassa, konserteissa kuin radionkin välityksellä.

Altto Maiju Kuusoja 1950-luvun kuvassa.
Kuvateksti Maiju Kuusoja 1950-luvun kuvassa.

1940-luvun lopussa alkanut kiinnitys Kansallisoopperaan kesti kolmisenkymmentä vuotta ja sinä aikana Kuusoja lauloi noin 80 eri roolia.

Parhaiten hänet muistetaan Madetojan Pohjalaisten topakkana Kaisana ja temperamentikkaana Carmenina, joita rooleja hän lauloi useissa eri ohjauksissa.

Yleisradiolle laulajatar äänitti suuren määrän suomalaisia lauluja sekä pari oopperakohtausta. Leonora on kalastajatyttö Paciuksen oopperassa Kaarle-kuninkaan metsästys.

Oopperan suosituimmaksi numeroksi on noussut Leonoran balladi, jossa nuori merenneito unelmoi saavansa prinssin omakseen. Pianistina vuoden 1954 äänitteellä on Marja Oja.

Alttoäänen lämpöä (12.12.)

4:09

Soivan joulukalenterin laatija Veikko Ylikojola tunnetaan pitkän työuran tehneenä Yleisradion klassisen musiikin toimittajana. Vuonna 2010 eläköitynyt Ylikojola hyödynsi työurallaan erityisesti vankkaa laulumusiikin tuntemustaan. Veikko Ylikojolan kokoama Soiva joulukalenteri ilmestyi 2011. Sen punaisena lankana esitellään 24 suomalaista laatulaulajaa 50-luvulta lähtien.

Soiva joulukalenteri