70-vuotiaalla Mikko Alatalolla on perspektiiviä koronan kurittamaan musiikkialaan: “Vuonna 1992 laman myötä keikat loppuivat melkein kaikilta. Nyt tilanne on dramaattisempi kuin tuolloin, koska artisteilla ei ole enää levytuloja turvanaan.”
Koronan vuoksi koko tapahtuma-ala on ollut kiinni maaliskuusta 2020, eikä avautumisesta ole tätä kirjoittaessa (huhtikuun loppu 2021) vielä varmaa tietoa. Mikko Alatalo on pitkällä musiikkiurallaan nähnyt ylä- ja alamäet. Lisäksi hän kansanedustajavuosinaan (kesk. 2003-2019) työskenteli luovan alan eduksi esimerkiksi puolustaessaan tekijänoikeuksia.
– Toivon, että viimeistään syksyllä, mieluummin jo kesällä, pääsisimme konsertoimaan ja esiintymään, Alatalo sanoo.
Tapahtuma-alan sulku on koetellut alan ammattilaisten lisäksi myös yleisöä. Elävä musiikki on suora väylä tunteisiin. Se sopii ilon ja rakkauden hetkiin, mutta musiikki myös lohduttaa ja rohkaisee eteenpäin.
– Laulut ovat kuin nuolet, jotka me ammutaan taivaalle. Osa lauluista sattuu ihmisten sydämiin. Parasta on se, että laulut jäävät jatkamaan elämäänsä. Mulla pääsi itku, kun Suvi Teräsniska levytti Harri Rinteen ja minun kappaleen Suojelusenkeli. Oli se niin ihana versio.
Korona pysäytti live-musiikin
Yhteiskunta ja talous pyörivät monilla aloilla poikkeustilanteesta huolimatta, mutta konserttilippuja ei nykytilanteessa myydä.
– Nyt on moni pudonnut taloudellisesti todella tiukoille. Mä olen itse eläkeläinen, mutta esimerkiksi kaksi poikaani ovat ammattimuusikoita, kyllä he aika tiukoilla ovat.
Alatalo arvioi, että korona-ajalla voi olla musiikkialalle jopa pysyviä vaikutuksia ja toipuminen vie aikaa. Epävarmuus tulevasta on kannustanut monet ammatin vaihtoon. Työn ja toimeentulon katoamisella on myös inhimillinen hinta. Monella mielenterveys ja perhesuhteet ovat rakoilleet sekä monen musiikkiammattilaisen työvälineet ilmestyneet nettikauppoihin myyntiin. Spotifysta ja muista verkkosoittimista artisteille kertyvät tulot ovat huomattavasti pienempiä summia levymyynteihin verrrattuna.
– Olen huolissani, miten nämä nuoret selviytyvät. Olen nähnyt vuoden 1992 laman. Keikat loppuivat melkein kaikilta. Se oli dramaattista, mutta ei niin dramaattista kuin nyt, kun artisteilla ei ole enää levytuloja turvanaan.
Tutut siniset silmälasit, kitara ja hymy. Alatalo on piirtänyt suomalaiseen kulttuurielämään omaa, tunnistettavaa jälkeään lähes viiden vuosikymmenen ajan. Musiikki- ja kulttuurielämä on muuttunut hänen ansiostaan. Kaiken hän on tehnyt helpon oloisesti hymyillen. Takana on kuitenkin aina ollut oma taiteellinen näkemys, työtä ja tinkimättömyyttä. Ahkerakin hän on, moni sanoisi jopa vilkas.
– Olen muusikko luonteeltani. Minulla on ollut bändejä jo kouluaikana Oulussa. Olen myös musiikkidiggari. Seuraan lauluntekijöitä ympäri maailmaa.
Alatalo kertoo, että hänelle tärkeitä artisteja ovat olleet Jackson Browne, Eagles, Neil Young, Bruce Springsteen ja Bob Dylan. Erityisestii Bob Dylanin musiikin kuuntelu ja soittaminen yhdistivät Mikko Alatalon, Juice Leskisen ja Harri Rinteen. Sitkeys on ominaisuus, joka on vienyt Alataloa eteenpäin vaikeina aikoina.
– Mulla on semmoinen motto, kun elämä on joskus oikein lyönyt kasvoihin: jos et elää voi kuin tahdot, tahdot elää kuin voit. Eli jatkat elämääsi sitkeästi. Kaikkein pahinta siinä tapauksessa olisi aukaista korkki.
Muusikko, toimittaja ja kansanedustaja
Alatalon uran voi tiivistää kolmeen pääkohtaan: muusikko, toimittaja ja kansanedustaja. Matkan varrelle mahtuu myös pienempiä uria, hän toimi esimerkiksi hiihdonopettajana 80-luvulla. Pitkäkestoisin ja vaikuttavin on kuitenkin muusikko-Alatalon ura, joka on jatkunut 1970-luvulta näihin päiviin saakka.
– Olen treenannut muusikoiden kanssa täällä Pispalan kellarissa lähes 50 albumini biisit ennen kuin menimme studioon. Olen lähtenyt siitä, että soittajien kanssa tehdään musiikkia ja luodaan yhdessä. Se on ihaninta, mitä voi tehdä. Vaimoni joskus ihmettelee, miksi sinä sitä teet, eihän ne edes myy paljon mitään ne sinun levyt. Se on vaan niin fantastista tehdä oikeiden, hienojen soittajien kanssa.
Minustahan ei pitänyt ollenkaan tulla taiteilijaa. Minusta piti tulla tv-toimittaja.
Jo pienenä Alatalo kiinnostui musiikin kuuntelemisesta ja soittamisesta. Hän sai tädiltään lahjaksi huuliharpun ja kitaran. Tarjolla oleva musiikki kiinnosti ja hän kuunteli radiosta monipuolisesti kaikkea iskelmästä Beatlesiin. Pian muusikonalku perusti bändin koulukavereiden kanssa. Silti musiikista ei pitänyt tulla ammattia. Alatalo halusi toimittajaksi ja aloitti opinnot Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1970.
– Minustahan ei pitänyt ollenkaan tulla taiteilijaa. Minusta piti tulla tv-toimittaja. Opiskelin Tampereen yliopistossa tiedotusoppia ja se oli ollut minulle suuri haave jo koulupoikana.
Tampereella uusia tuttavuuksia olivat Juice Leskinen ja Harri Rinne. Molemmista tuli Alatalolle tärkeitä muusikkokollegoita. Leskisen kanssa syntyivät lukemattomat rakastetut levyt ja unohtumattomat esiintymiset. Rinteestä puolestaan tuli tärkeä työpari laulujen kirjoittamisessa. Kaksikko on tehnyt noin 600 laulua yhdessä. Kaiken kaikkiaan Alatalo on levyttänyt yli 700 laulua.
1970-luku oli toimeliasta aikaa. Alusta saakka Alatalo on tehnyt musiikkia hyvin monipuolisesti. Vuonna 1972 Mikko Alatalo, Harri Rinne ja Juice Leskinen perustivat Coitus Int -yhtyeen, joka julkaisi levyn Juice Leskinen & Coitus Int
Mikko Alatalo jätti bändin ja julkaisi vuonna 1974 sooloalbumin Maalaispoika oon. Levystä tuli oitis suosittu ja nimibiisistä yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista Alatalon lauluista. Opinnot ja lupaavasti alkaneet toimittajatyöt tiedotusvälineissä (muun muassa Kaleva ja Yleisradio) saivat antaa tilaa poptähteydelle.
– Tiesin jo vuosina 1975–1976 ollessani nuortenlehtien suosituimpien artistien listojen ykkönen, että teinien suosio on ohimenevää. Mulla oli jo silloin mielessä, että haluan tehdä suuremman kokonaisuuden maaseudusta ja muuttoliikkeestä sekä niistä ihmisistä, mitä heille tapahtuu maaseudulta pois muuttaessaan.
Vuosina 1975–1977 Alatalo keikkaili Heikki Silvennoisen Tabula Rasa -yhtyeen kanssa. Vuonna 1977 hän kuului yhden singlen ja albumin tehneeseen Välikausitakki-yhtyeeseen, jossa soittivat myös Harri Rinne, Juice Leskinen ja Veltto Virtanen.
– Nämä hienot soittajat ovat olleet minulle tosi tärkeitä. Ihan sieltä Heikki Silvennoisen Tabula Rasasta tamperelaisiin muusikoihin. Jotkut ovat sanoneetkin, että Alatalon levyt ovat olleet semmoinen korkeakoulu tamperelaisille muusikoille, jotka eivät muuten olisi päässeet levyille soittamaan. Halusin omien muusikoiden kanssa tehdä nämä levyt.
Maalaispoika oon -kappaleen teema on seurannut Alataloa koko hänen uransa kuuluen lukemattomilla levyillä, kansanedustajaurasta puhumattakaan.
Musiikkini syvin olemus mulla varmasti on siinä, että olen maaseudun muuttoliikkeen ja pienen ihmisen kuvaaja.
Vuonna 1978–1982 Alatalo julkaisi levytrilogian Siirtomaasuomen laulut (11 virran maa, Iso Joki tulvii ja III tasavallan vieraana). Maaseututeemaiset laulut ovat koko uran punainen lanka, joka soi myös lähiölauluissa ja 2000-luvulla julkaistuilla kolmella kantrilevyllä.
– Ihmiset ovat eläneet maaseudun muuttoliikkeestä kertovien laulujeni mukana. Se on mielestäni suosioni syy. Totta kai on ollut Syksyn säveliä ja kevyempiä juttuja, mutta kuitenkin maaseudun laulut ovat olleet pysyvimpiä.
Rock vaihtui Syksyn sävel -voittoihin. Vuonna 1978 kappale oli Vicky Lee, vuonna 1980 Rikoo on riskillä ruma, vuonna 1981 Mummoni ja moukarinheitto ja vuonna 1986 Minna. Yleisöllä ja kriitikoilla oli vaikeuksia seurata monipuolista muusikkoa, joka julkaisi Känkkäränkkä-lastenlauluja vuonna 1981 ja televisiossa soivaa Puuhamaa-mainosmusiikkia 1984. Toisaalta vuonna 1980 julkaistiin vakavahenkinen kappale Ihmisen ikävä toisen luo, josta tuli yksi Alatalon rakastetuimmista kappaleista. Samassa taiteilijapersoonassa yhdistyivät rillumarei, lasten viihdyttäjä ja elämän kovien kolhujen koskettava tulkki.
– Vicky Leet, Maailmanlopun meiningit, Rikoot ja muut rallit ovat olleet ihan hauskoja. Totta kai ne muistetaan, enkä minä niitä häpeä. Ja sitten on sellainen laulu kuin Leuhkat eväät, jossa on tärkein poliittinen ohjelmani. Siinä kysytään, että saako sitä pohjan perukoilla asua kotonansa? Se on iso lause.
Alatalo on suurimman osan elämästään asunut Tampereella, mutta silti synnyinseutu on aina lähellä sydäntä. Kotiseutu piirtyy tarkemmin, kun sitä katsoo kauempaa.
– Luulen, että se oli minulle tärkeä identiteettikysymys, haluan tunnustaa rakkauteni kotiseutuun ja Kiiminkijokeen. Laulussani Kiiminkijoki viimeisessä värssyssä sanotaan, että kun minusta aika jättää, te voitte miehen ja soittimen tuhkat joen syliin heittää. Se ei tarkoita sitä, ettenkö minä rakastaisi nykyistä asuinpaikkaani Pispalaa, tämä on ihana paikka. Mutta Kiiminkijoki on kaiken lähtökohta, mistä on lähdetty.
Alatalo on aina halunnut ottaa kantaa ja kertoa lauluissaan maaseudun tyhjenemisestä. Myös isojen kaupunkien liepeillä olevat seutukaupungit ovat hiljentyneet ihmisten muutettua kasvukeskuksiin. Kelloa ei voi kääntää taaksepäin.
– Se varmasti kuuluu siinä laulussa Kolmannen tasavallan vieraana, jossa sanon, että ystäväin, eikö ois aika myöntää, että kotikyliin et palaa. Vaikka palaisikin, eivät kotikylät ole enää samoja.
Korona yllättäen muutti muuttoliikkeen suuntaa
Viimeisen vuoden aikana muuttoliikettä maaseudulta kaupunkeihin ovat yllättäen hillinneet korona ja etätyömahdollisuudet.
– Tietenkin korona on hieman muuttanut ajattelutapaa. Jotkut muuttavat pois suuremmista kaupungeista vähän kauemmaksi asumaan. En kuitenkaan usko, että tämä on mikään valtavirta välttämättä. Etätyöt mahdollistavat, että asuu vähän kauempana ja osallistuu palavereihin paikan päällä Helsingissä esimerkiksi kerran viikossa.
Maaseudun autioitumista lukuisissa lauluissaan kuvannut muusikko pohtii nyt, onko ekologisesti ja epidemioiden kannalta hyvä asia, että maailmanlaajuisesti keskitytään asumaan tiiviisti kaupungeissa.
– Helsinki ei ole vielä iso keskus. Puhutaan, että maailmalla isoissa kaupungeissa pahiten leviävät kaikki tällaiset pandemiat myös. Olisiko turvallisempi hieman hajautetumpi asumismuoto?
Juuret ovat inspiroineet tekemään musiikkia aina. Ei ole ihan vähäpätöistä, missä synnyinseutu ja koti sijaitsevat. Korona-aika saattaa muuttaa monien asumisjärjestelyitä ihan uudella tavalla.
– Uskon, että varakkaat ihmiset alkavat elää kahdessa asunnossa. Eli saattaa olla joku mummonmökki tai loma-asunto jossakin paikkakunnalla, jossa eletään osa vuodesta. Ja osa vuodesta eletään vähän pienemmässä kaupunkiasunnossa.
Vuonna 1992 kaikki romahti
1990-luku oli Alatalolle synkkää aikaa avopuoliso Marja Mattilan kuoltua oman käden kautta vuonna 1992. Vähitellen valoa alkoi näkyä tunnelin päässä. Vuonna 1993 julkaistiin surua käsittelevä levy Puutarha. Alatalo avioitui vuonna 1995 Seija Alatalon (o.s. Marttilan) kanssa.
– Vaimoni kuoli ja olin syvästi masentunut. Tein levyn Puutarha, josta en jaksanut iloita. Luin parapsykologiaa ja tuonpuoleisia asioita. Tein lauluja niistä ilmiöistä. Selasin vanhoja lehtileikkeitä ja huomasin vasta nyt jälkeenpäin, että sitä levyähän oli kehuttu. Se meni minulla täysin ohi. Olin niin shokissa ja monella tapaa kerta kaikkiaan masentunut, surua täynnä.
Muusikkoystävä Anna Hanskin kannustamana Alatalo palasi televisiotyön pariin vuonna 1993. Anna Hanski ja Mikko Alatalo juonsivat Rififi-musiikkiohjelmaa vuoden päivät. Mikko Alatalo juonsi suosittua yhteislauluohjelmaa Tammerkosken sillalla 1995–2001.
– Ohjelmassa oli mottona, että halusin laulaa vanhoja suomalaisia klassikoita aina Rautavaarasta ja Olavi Virrasta lähtien, tavallaan kansakunnan salattua muistia tuoda esiin nuoremmallekin väelle. Ja toisaalta halusin uudempia lauluja, Mambaa, Edu Kettusta, Yötä, Juicea, Baddingia ja monia muita suomalaisia lauluntekijöitä tuoda esille, jotta vanhempikin väki oppisi niitä lauluja.
2000-luvulla aurinko alkoi vähän paistamaan.
2000-luvulla Alatalo julkaisi kantrilevytrilogian (Kantri vuonna 2001, Kaikki sitä tekevät mielellään! – Kantri 2 vuonna 2008 ja Maailma tarvii duunaria – Kantri 3 vuonna 2013).
– 2000-luvulla aurinko alkoi vähän paistamaan ja tein ensimmäisen kantrilevyni. Yhtäkkiä minun lehdistötilaisuudessa oli valtava määrä vanhoja tuttuja toimittajia, jotka eivät olleet käyneet minua katsomassa pitkiin aikoihin. Ne otettiin ihan hyvin vastaan, kolme kantrilevyä. Vaikka ne eivät ole olleet mitään suuria kaupallisia menestyksiä, niin ne ovat olleet sellaisia, että niistä tulee lämpimiä muistoja.
Vuonna 2004 vanha musiikintekijäkaksikko Mikko Alatalo ja Juice Leskinen palasivat yhteen ja julkaisivat levyn Senaattori ja boheemi.
– Tein vuosikymmeniä Juicen kanssa yhteistyötä, esimerkiksi julkaisimme jonkun singlen silloin tällöin. Vuonna 2003 palasimme yhteen. Juice keksi levylle hyvän nimen, Senaattori ja boheemi. Teimme yhteislevyn ja kiertueen yhdessä. Se oli Juicen ehdotus. Sitten tehtiin livelevykin Klassikoiden ilta. Siitä minulla on hyvin lämpimät muistot. Me ehdittiin vielä vanhan yhteistyökaverini, ystäväni kanssa tehdä tämmöinenkin juttu.
Alatalo on tehnyt musiikkia myös muille levyttäville artisteille. Hän sanoitti Tabula Rasan kappaleita ja teki Riki Sorsalle käännösbiisejä.
– Lämmöllä ajattelen sitä, että minulla oli mahdollisuus tehdä Maarit Hurmerinnalle muutamia tekstejä. Itse asiassa melkein yksi kokonainen levy. Niistä tuli muutamia isoja hittejä muun muassa Jäätelökesä, Hymypoika ja Avainkaulalapsi, josta Maarit Hurmerinta sai jonkun palkinnonkin. Se on ollut hedelmällistä yhteistyötä.
Alatalo on tehnyt paljon ja monenlaista. Ehkä väärinymmärrysten aika on ohi ja hänen monipuolinen tuotantonsa saa viimein ansaittua arvostusta.
– Tällaista väärinymmärrettyä taiteilijaakin on alettu tarkastella ihan uusin silmin. Myös Tuomas Marjamäen kirjoittama kirja Hymyilee kuin Mikko on samaa teemaa. Kirjan nimi on vähän ironinen, Hymyilee kuin Mikko. Se hymy on ollut siunaus ja kirous. Siunaus, kun muistan, että Iltatähdessä hymyilin, Tommi Liuhala sanoi, että hymyile Mikko vaan, sulla on hyvä ote siihen kameraan, katso sinne ja hurmaa ne ihmiset. Sitten taas rockpoliisit, jotka yölläkin kävelee mustat lasit silmillään, he vihasivat sitä, että hymyillään. Eli tässä suhteessa yhteiskunta on muuttunut.
Alatalo kertoo, että suhde taiteilijoihin oli menneinä vuosikymmeninä erilainen. Ollakseen uskottava taiteilijan oli juotava paljon ja oltava vakava, jopa arrogantti boheemi, joka salakavalasti kaupallisti oman rappiotilansa. Kun monet taiteilijat istuivat kapakoissa kriitikoiden kanssa, Alatalo hiihteli tuntureilla ja vaelsi vuoristoissa. Se saattoi ärsyttää.
Nurinkurinen ajattelu on onneksi nykyään helpottanut, taiteilijat ihan näyttävästi tuovat esiin terveellisiä elämäntapojaan, liikuntaharrastuksiaan ja iloitsevat perhe-elämästään.
– Nuoret muusikot kertovat puhuvansa keikkamatkoilla vauvojen vaippojen vaihdosta. He eivät tarvitse sitä viinanhöyryä enää. Tottakai saa vetää, mitä vetää, mutta se ei ole enää pääjuttu, siinä mielessä maailma on mennyt parempaan suuntaan. Jos Mick Jagger käy lenkillä, että hän jaksaa juosta lavalla, niin kyllä se kuvaa jotain muutosta.
Osallistu Mikko Alatalon syntymäpäiville! Kaikki pääsevät mukaan juhlatunnelmaan vappuaattona TV2:n suorassa lähetyksessä klo 20 alkaen. Ohjelma löytyy myös Areenasta.
