Lotan lapsella on syömishäiriö, jossa ruoka on vain välttämätön paha – ”Hänellä ei ole mitään herkkuja”

Päivällinen: euron kolikon kokoinen pastapala meni alas. Leipää voilla kävi suussa, mutta tuli ulos taikinapallona.

Ulkopuolisen silmin kolmevuotiaan Adamin tilanne voi näyttää tavalliselta pienen lapsen nirsoilulta.

– Kun kerron muille vanhemmille, että lapseni ei syö, niin moni vastaa, ettei heidänkään lapsensa syö, vaan haluaa vain ranskalaisia. Tämä on siis periaatteessa monille tuttu haaste, mutta meillä kertaa sata, Adamin äiti Lotta sanoo.

Adamin syömisen ongelmat alkoivat jo kahden kuukauden iässä, kun hän oli vielä täysimetyksellä. Adam oli tyytyväinen vauva, joka ei itkenyt nälkäänsä. Sen takia kestikin jonkin aikaa huomata, että jokin on vialla.

– Painoa kertyi huonosti ja tuli kasvun hidastumaa. Yhtäkkiä oli aika vakavakin tilanne, Lotta muistelee.

Taaperokin voi kärsiä syömishäiriöstä

Adamin virallinen diagnoosi on lapsen tai imeväisen syömishäiriö. Sen lisäksi hänen papereissaan lukee ARFID kysymysmerkillä.

ARFID on usein lapsena alkava syömishäiriö, johon liittyy syömisen pelkoa ja sen välttämistä tai rajoittamista. Syömisen välttelyn ja ruoasta kieltäytymisen taustalla voi olla aistiherkkyyttä, synnynnäisesti muita ihmisiä vähäisempi näläntunne tai syömisen seurausten pelkoa.

– Jossain vaiheessa törmäsin ARFID-käsitteeseen. Silloin tuntui, että pystyn laittamaan rastin jokaiseen ruutuun, että tämähän on mun lapseni, Lotta muistelee.

Arjessa ARFID voi näkyä esimerkiksi niin, että kuivat ja kosteat tai kylmät ja kuumat ruoat pitää pitää lautasella erillään. Se voi tarkoittaa myös vain tietyn väristen ruokien syömistä.

Adamille ruoka tuntuu olevan vain välttämätön paha. Lotta uskoo, että puuttuvan näläntunteen lisäksi Adamilla on myös jonkinlaista aistiyliherkkyyttä. Hän on tarkka makujen kanssa ja huomaa todella pieniä eroja.

– Yritin aina tehdä hänelle ruokia, mutta hän halusi kaupan ruokia, siis niitä tehdasvalmisteisia. Nehän maistuvat aina tasan samalta, Lotta sanoo.

”Hänellä ei ole mitään herkkuja”

Moni ajattelee, että kyllä lapsi syö, kun on nälkä. Mutta Adamin kohdalla se ei mene niin.

– Jos aamiaiseksi ei mennyt mitään eikä lounaskaan maistunut, niin helposti itsekin ajattelen, että no nyt sitten. Mutta oikeastaan se menee toisinpäin. Mitä paremmin hän syö, sitä paremmin hän syö. Ja toisinpäin. Se on sellainen noidankehä.

– Hänellä ei ole mitään herkkuja. Ei hän juokse synttärijuhlissa pöytään niin kuin muut lapset, että oi, täällä on kaikkea ihanaa. Se on hänellä aivan samantekevää. Voi olla, että saan tarjottua hänelle sieltä Marie-keksin, Lotta kertoo.

Adamille on tehty paljon tutkimuksia, joissa on etsitty jotain fyysistä selitystä syömisen haasteille. Viimeksi elokuussa gastroskopialla.

– Olen itse valmis hyväksymään, että sellaista ei löydy. Mutta en niin valmis ja varma, että uskaltaisin sanoa, että nyt ei enää etsitä, Lotta sanoo.

Lotta toivoisi, että jatkossa sairaanhoidossa keskityttäisiin enemmän avun ja tuen tarjoamiseen. Vaikka tutkimuksilla onkin suljettu pois monia mahdollisia syitä syömisen haasteiden taustalla, se ei ole auttanut ratkaisemaan ongelmia arjessa. Niiden kanssa painitaan edelleen ihan samalla tavalla monta kertaa päivässä.

– Pahimmillaan meille on vain toivotettu tsemppiä, että toivottavasti asiat vielä ratkeaa. Siinä on kyllä silloin aika yksin vanhempana.

Aliravitsemus hidastaa kasvua

Välillä on vaikea olla aina tyyni, kannustava ja kärsivällinen, kun lapsi istuu viidettä minuuttia sama riisilusikallinen suussa.

Syöminen on hidasta ja välillä Adamilla voi mennä ruokapöydässä tuntikin. Vieressä pikkuveli napsii makaroneja suuhunsa kuin liukuhihnalta.

Syömisen ongelmien vuoksi Adamin kasvu on ollut ajoittain hidastunutta. Riittävää ravinnon saantia turvataan ravintojuoman avulla. Onneksi sitä Adam juo mielellään, sillä muuten hänelle jouduttaisiin asentamaan vatsaan peg-nappi eli lasten ravitsemusavanne.

Lotta haluaa yrittää tehdä ruoan kanssa olemisesta Adamille mahdollisimman mukavaa ja säilyttää rennon suhtautumisen syömiseen ja maisteluun.

– Me leivotaan ja tehdään ruokaa yhdessä. Hän on minun pikku keittiöapuri. Me mennään yhdessä kauppaan, jossa Adam saa näyttää, mikä häntä kiinnostaa, Lotta kuvailee.

Adam ja Lotta käyvät myös Sequential Oral Sensory (S.O.S) -kuntoutuksessa, joka on eräänlaista siedätystä eri ruokiin. Mukana on niin tuttuja kuin vieraitakin ruoka-aineita, erilaisia koostumuksia, värejä, makuja ja tuoksuja.

– Ensimmäinen askel voi olla ihan vain, että ruoka on pöydällä. Seuraava voi olla, että ruokaa kosketaan jollain välineellä, sitten kosketaan sormilla, leikitään, muotoillaan ja leikataan. Voi haistella, nuolaista, maistella ja sylkeä ulos. Tänään esimerkiksi leikkasimme leipää muotilla, puhalsimme pillillä omenamehuun, silitimme poskea rieskalla ja kuuntelimme, miltä porkkanan puraiseminen kuulostaa, Lotta kertoo.

Vaikka Adam ei ollut syönyt viiteen tuntiin ennen sessiota, ainoa mitä hän halusi laittaa suuhunsa oli omenamehu.

– Ei ollut tarkoituskaan, että hän söisi, mutta kertonee ehkä, miksi siellä ollaan, Lotta toteaa.

Tyhjä lautanen, todellinen harvinaisuus. Adam ei ole juuri syönyt päiväkodissa kahteen päivään. Sentään vähän vaikuttaa iltasyömiseen. Nyt meni kolmasosa itse syöden, kolmasosa muistuttaen pureskelusta ja nielemisestä ja loput syöttäen ja syömistä vahvasti tukien. Kierrepastaa öljyn, soijarouheen ja ketsupin kanssa. Ruokajuomana ravintovalmiste.

Kursivoidut kohdat ovat otteita Lotan sometililtä, jossa hän jakaa heidän erilaista ruokamatkaansa.

Adam ja Lotta esiintyvät artikkelissa pelkillä etunimillä, sillä Lotta haluaa suojella lapsensa yksityisyyttä. Heidän henkilöllisyytensä ovat Ylen tiedossa.