Vaikka Alvar Aalto arkkitehtina ja muotoilijana ylsikin huipulle, vedenpitävän veneen suunnittelijaksi hänestä ei ollut. Se kävi ilmi 1950-luvulla Säynätsalossa.
Pieni keskisuomalainen kunta päätti 1950-luvun alussa tilata kunnantalonsa Aallolta. Suureellisen hankkeen ansiosta säynätsalolaiset oppivat tuolloin tuntemaan hieman epävirallisemman Aallon.
Yksi Aallon kanssa läheisissä tekemisissä ollut on talonmies Eemil Poutiainen. Vaikka tapahtumista on jo aikaa, kuultaa hänen äänestään edelleen ihmetys siitä, että Aalto sittenkin oli "kansanmies". "Helsingin titteleitä en kuljeta mukana", oli Aallolla ollut tapana sanoa.
Kunnantalohankkeen lisäksi säynätsalolaiset saivat seurata Aallon toiseen avioliittoon johtanutta romanssia arkkitehti Elissa Mäkiniemen kanssa sekä Aaltojen huvilan, Koetalon syntymistä Muuratsaloon vuonna 1954. Koska saaressa sijaitsevaan Koetaloon ei ollut tietä, suunnitteli Aalto itse veneen, jolla päästä huvilalle. Nimeksi alus sai "Nemo propheta in patria" (Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan), tuttavallisesti "Nemo". Nimen on tulkittu viittaavan väheksyntään, jota Aalto koki saaneensa osakseen kotimaassaan.
Veneen valmistajat muistelevat aluksen rakentamisen olleen hankalaa. Usein suunnitelmia puuttui, ja kun ne saatiin, jouduttiin osia purkamaan ja rakentamaan ne uudelleen. Vene piti rakentaa kokonaan uusiksi kahdesti. Tiettävästi Aalto ei tehnyt mihinkään muuhun projektiinsa yhtä paljon luonnoksia kuin veneeseensä. Rakenteensa vuoksi vene vuosi helposti. Näin tapahtuikin joka kevät. Vene piti vettä vasta, kun pohja oli kostunut riittävästi. Usein kävi niin, että vene ehti upota täysin. Poutiaisen mukaan Aalto suhtautui uppoamisiin rauhallisesti, eikä "onneksi" syyttänyt niistä veneen hoitajia.
Aallon kuoleman jälkeen Nemo siirrettiin hetkeksi perheen käyttöön Turun saaristoon, missä se jälleen upposi. Koska vene ei ollut merikelpoinen, siirrettiin se takaisin Säynätsaloon. Viimeisin episodi veneen kanssa nähtiin keväällä 1998, jolloin se oli tarkoitus siirtää takaisin Koetalon rantaan. Koska tietä ei edelleenkään ole, yritettiin siirtoa helikopterilla. Noustuaan 5–6 metrin korkeuteen alkoi vene pyöriä kiihtyvällä nopeudella kopterin roottorien ilmavirran mukana.
Lopulta vene saatiin halutulle paikalle vesitse ponttoonien varassa. Koetalon pihassa se sijoitettiin venevajaan, jonka suunnittelusta oli järjestetty kansainvälinen arkkitehtikilpailu.
